KIRJAT | Anne Leinonen hyödyntää Osuuskumman julkaisemassa scifi-novellien kokoelmassaan tulevaisuutta, mutta leikittelee myös muilla tasoilla.
Kirjallisuus
kritiikki
Kadonneen isoäidin tarina kertaa myös juutalaisten historiaa ruohonjuuritasolla – arviossa Nina F. Grünfeldin Frida
KIRJAT | Norjalainen dokumentaristi kokoaa isoäitinsä Fridan elämäntarinaa pienistä palasista ja kertoo samalla juutalaisten historiaa keskisessä Euroopassa ensimmäistä maailmansotaa edeltävistä ajoista siihen, kun Hitler surmasi heistä noin kuusi miljoonaa.
Nirvanan ja Foo Fightersin Dave Grohl antaa omaelämäkerrassaan itsestään fiksun, hauskan ja onnekkaan kuvan
KIRJAT | Koronapandemia-aikana kirjoitetut omaelämäkerralliset tarinat paljastivat Dave Grohlista myös kirjallisen tarinankertojan. Tositarinoita on mukaansatempaava teos.
Olipa kerran Avicii, joka ei halunnut kuunnella varoituksia – arviossa uusi elämäkerta
KIRJAT | Tim Berglingin elämäkerran on kirjoittanut tutkiva journalisti Måns Mosesson, joka on saanut nähdä satoja ruotsalaismuusikon henkilökohtaisia viestejä vanhemmilleen ja muille läheisilleen ja noin 40 000 sähköpostiviestiä kymmenen vuoden ajalta.
Keksijä Nikola Teslan säkenöivä elämäntarina on kuin tehty menestyselokuvaksi – arviossa Richard Munsonin tietokirja
KIRJAT | Nykymaailma perustuu Nikola Teslan (1856–1943) keksintöihin. Hänen kehittämänsä vaihtovirtamoottorit pyörittävät sähkölaitteita ja tiedonsiirto pohjautuu radiotekniikkaan, jonka periaatteet Tesla oivalsi.
Sovinnaisuuden ja tärkeilyn lyttääjä – arviossa Benjamin Péret’n Kellarin kätköistä
KIRJAT | Benjamin Péret (1899–1959) oli surrealisteista hulvattomin. Siksi hänen tekstiensä luonto paljastaa enemmän kuin monen muun. Teksteistä näkee usein, mitkä sanat on yhdistetty mielikuvitusloikalla ja mitkä ovat assosioituneet.





