KIRJAT | Heli Pruukin teoksessa äänessä ovat piispan itsensä lisäksi monet hänen ystävänsä, kollegansa ja yhteistyökumppaninsa. Kirja keskittyy Irja Askolan elämän käännekohtiin ennen piispan virkaa, virassa ja sen jälkeen.
Kirjallisuus
kritiikki
Politiikan maratoonari jaksaa, vaikka harmitus on välillä suuri – arviossa Erkki Tuomiojan Poliittiset päiväkirjat
KIRJAT | Erkki Tuomioja kirjaa muistiin olennaista tietoa lähihistoriasta. Tuleva historiankirjoitus kiittää. Uusi teos keskittyy vuosiin 2003–2004.
Kuka kantaa taakan – arviossa Pauliina Vanhatalon Vastuulliset
KIRJAT | Pauliina Vanhatalon romaani piirtää terävän kuvan perhesurman jälkimainingeista ja ihmisistä, jotka uhraavat itsensä korjatakseen toisten tekemät virheet.
David Mitchellin Utopia Avenue on värikäs ja uskottava kuvaus fiktiivisestä 1960-luvun bändistä
KIRJAT | Pilvikartastosta tunnetun brittikirjailijan uusi teos alkaa vuoden 1967 Lontoosta. Tilaisuus koputtaa Dean Mossille, josta tulee uuden nelihenkisen bändin basisti.
Antti Tuomainen on sepittänyt huvittelubisneksen kulissien taakse murhien ketjun – arviossa Majavateoria
KIRJAT | Vastakohtaiset elementit rakentavat trilogian päätösosaan taidokkaan jännitteen, vaikka välillä minäkertoja eksyy hieman jaarittelemaan.
Naisena ja kirjailijana olemisesta – arviossa Tove Ditlevsenin Aikuisuus
KIRJAT | Tanskalaisen Tove Ditlevsenin omaelämäkerrallisen Kööpenhamina-trilogian päätösosa Aikuisuus kertoo kirjailijuudesta, äitiydestä ja kipulääkeriippuvuudesta 1940-luvun Tanskassa.





