KIRJAT | Viihdyttävä kirja voi olla myös oivaltava ja tarkkanäköinen. Abrahamsonin romaaneissa on kirpeitä havaintoja hankalistakin aiheista ilman höttöistä pseudofilosofiaa.
Kirjallisuus
kritiikki
Ystävyys ylittää rajoja – arviossa Gianni Sollan Ystävyyden oppimäärä
KIRJAT | Italialainen romaani sijoittuu Napolin pohjoispuolelle Tora e Piccillin pikkukuntaan ja aikaan, jolloin auktoriteetteja olivat Jeesus ja Mussolini.
Kätevät känsäkourat tekivät lauluja, joita soitetaan vieläkin – Hannu Linkolan teos kertoo Kasevasta kaiken tarpeellisen
KIRJAT | Kaseva – jykeen kiven lämpö on tarkka kertomus nuorten miesten innosta, tahdosta ja taidoista kokonaisvaltaiseen musiikin tekemistä kohtaan.
Herättelyä some- ja kulutusyhteiskunnan kuplista – Joonatan Tolan äänikirja Hotel Pharma Resort
KIRJAT | Tolan musta huumori ja ajoittain hulvaton sanankäyttö saavat aikaan naurun pyrskähdyksiä, mutta uudessa äänikirjassa kaiken alla on myös tummuutta.
Johanna Aatsalo kirjoitti suomalaisesta dopingkulttuurista ja sai siitä kärsiä – arviossa Paljastus
KIRJAT | Johanna Aatsalo tiesi, että hän joutuisi puolustamaan hiihtäjä Jari Räsästä koskevan dopinguutisensa oikeellisuutta. Mutta kaikkeen hän ei osannut varautua.
Maailmoja, joihin voi solahtaa – Rita Felskin Kirjallisuuden hyödyllisyys käsittelee tekstin ja lukijan vuorovaikutusta
KIRJAT | Professori Rita Felski esittää teoksessaan Kirjallisuuden hyödyllisyys, että lukemisen taustalla on halu tietää, tunnistaa, lumoutua ja järkyttyä.





