Kuvat: Johnny Kniga / Winky Lewis
KIRJAT | Lily Kingin ensimmäinen suomennettu teos on perinteinen kasvukertomus, jossa edetään vaikeuksien kautta voittoon.
”Kirjoittajalle romaanissa on ilahduttavia makupaloja ja samaistumisen paikkoja.”
ARVOSTELU

Lily King: Kirjoittajia & rakastajia
- Suomentanut Salla Voutilainen.
- Johnny Kniga, 2025.
- 335 sivua.
Kesä 1997, Boston, Massachusetts. Casey Peabody on 31-vuotias tarjoilija, jonka hartioita painavat kymmenien tuhansien dollareiden velat, hiljattain menehtynyt äiti ja juuri katkennut romanssi raskasluomisen runoilijan kanssa. Suhde isään on olematon, ainoa sisarus asuu toisella puolella maata, ja pieni vuokrahuone haisee savimaalta sekä maatuvilta lehdiltä. Casey herää joka aamu klo 5 kirjoittamaan, koska muuten elämä tuntuisi vielä pahemmalta. Kuusi vuotta tekeillä ollut romaani on ainoa pysyvä asia Caseyn elämässä.
Casey ei varsinaisesti etsi uutta romanssia, mutta sellainen sattuu työpaikalla kohdalle, ja vielä kaksin kappalein. Hän huomaa pian tapailevansa sekä komeaa Silasta että charmanttia Oscaria. Miehiä ja Caseyta yhdistää myös kirjoittajuus – romaanin sisältö on nimensä veroinen. Romaanin keskiössä on Caseyn kasvukipuilu elämän murroskohdassa, jossa siirtyminen venähtäneestä nuoruudesta aikuisuuteen on väistämätön.
Nuoruuden ihmissuhteiden kompleksisuus välittyy Kirjoittajia & rakastajia -romaanin (Johnny Kniga, 2025) tekstissä, vaikka kuvaus jää melko pintatasoiseksi. Lily Kingin luomat mieshahmot tuntuvat hieman etäisiltä, mutta luovat lämpöä pienessä rosoisuudessaan: yksi haisee, toisen etuhammas on lohjennut ja kolmas rämpii ylös kuolleen vaimon jättämästä traumasta. Miehet ovat inhimillisiä kaikessa epätäydellisyydessään, ja ehkä juuri siksi viehättäviä.
Casey itse tuntuu henkilöhahmona pliisulta ja ajoittain ärsyttävähköltä ruikuttajalta, johon samaistuminen on haastavaa. Paitsi kirjoittajan luovan prosessin osalta.
Caseyn hiljattain menehtynyt äiti tuntuu jonkinlaiselta tarinan punaiselta langalta, joka on läsnä läpi romaanin eri sävyisissä ja ohimenevissä virkkeissä. Äitiin liittyvät kuvaukset ovat ensin tuskaisia, mutta pehmenevät ja muuttavat loppua kohden muotonsa enemmän kauniiden muistojen kaltaisiksi.
* *
Romaanin kieli on yksityiskohtaista, kirkasta ja selkeää, mutta melko tavanomaista. Kerronta etenee mukavassa tahdissa, vaikka useamman sivun mittaisia ravintolatyön yksityiskohtaisia kuvauksia olisi voinut pätkiä. Toisaalta niiden lukemisen jälkeen voisi kävellä paikalliseen ruokaravintolaan kyselemään salitarjoilijan paikkaa, niin kattava käsitys ammatin saloista syntyy.
Romaanin luvut ovat alussa pidempiä ja lyhenevät loppua kohden. Tarinan kaari on hieman ennalta-arvattava, josta turvallisuushakuinen lukija voisi antaa ruusuja ja haasteita kaipaava risuja. Rakenne on selkeä ja helppolukuinen: nykyhetki kuvataan preesensissä, takaumat imperfektissä.
Kirjoittajalle romaanissa on ilahduttavia makupaloja ja samaistumisen paikkoja. Esiin tulevat romaanikäsikirjoitusprosessin monet kasvot: ensimmäinen versio, esilukijat, editointikierrokset, epävarmuudet, romaanin maailma ja kirjoittajan tarve tulla ymmärretyksi tekstin välityksellä. Kirjoittajan luovan prosessin kuvaukset ovat uskottavia seilatessaan pelosta oivalluksiin ja kauhusta riemunkiljahduksiin. Caseyn kasvutarina ja käsikirjoitus kulkevat käsi kädessä: kun kasvukivut on kärsitty ja käsikirjoitus tuupattu maailman tuuliin, voi seuraava elämänvaihe käynnistyä.
Romaanin lukukokemus on kokonaisuudessaan kevyt kuin kesätuulen henkäys ruskettuneilla kasvoilla – sopinee mainiosti matkalaukkuun tulevan talven rantalomien riennoksi.
Niina Juutilainen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.







