Kuvat: Otto Virtanen / WSOY
KIRJAT | Riku Siivonen kertoo lähes maanisesti ja hengästyttävästi omasta lapsuudestaan, kokemuksistaan, elämästään. Hän tekee sen huumorilla taiten niin, että nauru ei milloinkaan peitä vakavuutta sanojen takana.
ARVOSTELU

Riku Siivonen: Kaikki isäni tavarat
- WSOY, 2022.
- 118 sivua.
Riku Siivosen esikoisromaani Kaikki isäni tavarat (WSOY, 2022) hengästyttää ja ihastuttaa. Romaanin kertojana viestintäkonsultti suoltaa ja tylyttää yhteiskuntamme tämän päivän ongelmia ja lainalaisuuksia. Siivonen vetelee turpiin maailmaa, missä konsultit ja erityisesti viestintäkonsultit ovat muodostaneet kuvan todellisuudesta, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Siivonen kuljettaa romaaniaan ihmissuhteidensa välillä. Kaiken kattona on isä ja isän jälkeensä jättämä tavaramäärä. Isä on ulospäin ollut aivan joku muu kuin mitä poika on tuntenut. Hän on ollut partioentusiasti, vapaaehtoinen joka suuntaan, mukava mies, jonka suurin ihmisitä muistaa vaikuttavana ja karismaattisena. Isänsä haudalla poika toivoo, että isä olisi nähnyt hänet, kuten on ilmeisesti nähnyt lippukuntalaisensa ja muut, joiden kanssa tämä ikiliikkuja oli viettänyt aikaansa.
Pojan oma kuva isästään on toinen ja paljon karumpi. Silti hän olisi aina halunnut tämän tyypin tunnustavansa, että poika on hyvä, hieno ja taitava. Omassa elämässään poika on ollut väärinkäyttäjä niin peleissä, viinassa, huumeissa ja naissuhteissaan. Yhteys isään oli kuitenkin pysynyt. Isän kuoltua kotitila pitää raivata.
Tavaramäärä on huikea ─ toisaalta sellainen kuin maaseudun suuleissa ja tyhjiksi jääneissä navetoissa tänäkin päivänä on. Kertojan isän varastoissa oli Arabian astioita, moottoreiden osia, putkiradioita, suksia, megafoni ja höyrylaivan sumutorvi sekä paljon, paljon muuta ja ilmeisestikin loputon määrä. Romaanissa tavaramäärää setvitään tämän tästä ja sekin tuo muistoja menneiltä vuosikymmeniltä ennen 1990-lukua syntyneille.
Siivosen romaani on monella tavalla osuva ajankuva. Siinä menestynyt ihminen pohtii ja käsittelee lapsuuttaan, nuoruuttaan ja ihmissuhteitaan. Siivonen on ilmiselvästi hyvä kirjoittaja, tiedostava ja lukeva ihminen. Hän on itseironinen ja osaa pureskella esim. konsulttimaailman niin, että se on sekä humoristista että kertomusta omasta ajastamme ja ”vaikuttajatiedottajien” osuudesta päätöksenteosta.
Kaikki isäni tavarat – romaanista tulee mieleen Joonatan Tolan Punainen planeetta (Otava, 2021). Molemmat miehet kertovat lähes maanisesti ja hengästyttävästi omasta lapsuudestaan, kokemuksistaan, elämästään. He molemmat tekevät sen huumorilla taiten niin, että nauru ei milloinkaan peitä vakavuutta sanojen takana. Molemmat vaikuttavat myös katselevan taaksepäin ymmärryksellä, mikä on vaatinut paljon pohdintaa ja anteeksiantoa.
Riku Siivonen on pitkän linjan toimittaja ja käsikirjoittaja ja teos on hänen ensimmäinen romaaninsa. Toivottavasti hän jatkaa tälläkin tiellä!
Romaanin lukijana Panu Vauhkonen on ollut täysosuma. Melkein olisi luullut, että kirjailija itse puhuu; niin sisällä tarinassa Vauhkonen on.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kiintoisa näkymä sotien välisen ajan Helsinkiin ja sen värikkäisiin kulttuuripiireihin – arviossa Tanna Elon Taru Minervasta
KIRJAT | Tanna Elo rakentaa romaaninsa päähenkilöistä Valmasta ja Paavosta hienovireiset ja uskottavat kuvaukset, lämmöllä.
Liberaaliälykkö laittaa maantiedon myytit päreiksi, ja Suomikin saa osansa – arviossa Paul Richardsonin Maantieteen myytit
KIRJAT | Onko Trumpin seinällä mittasuhteet vääristävä Mercatorin maailmankartta? Siinä Grönlanti on Afrikan kokoinen eli yli kymmenen kertaa kokoaan suurempi.
Hyvänmielen lätkäromanssi nuorille ja miksei vanhemmillekin – arviossa Annukka Salaman Sulamispiste
KIRJAT | Ylöjärveläinen Oliver hiihtää kilpaa, mutta hänen todellinen intohimonsa on jääkiekko, jota poika harjoittelee salaa läheisen avolouhoksen jäällä.
Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas
KIRJAT | Gulagin viisas on Elina Kahlan teoksen päähenkilö Pavel Florenski, kommunistisen terrorin uhri. Mies yhdisti tieteen, taiteen ja uskon, mutta se oli Neuvostoliitolle liikaa.







