Näyttelijä Kati Outisen omaelämäkerta on kuten päähenkilönsä – suoran rehellinen ja kiehtova

Kuvat: Antti Haanpää / Karisto

60 vuotta täyttäneellä taiteilija Kati Outisella on Matti Pellonpään ohella ne kotimaiset näyttelijäkasvot, jotka ensimmäisenä nousevat mieleen Aki Kaurismäen elokuvista. Kulttimainetta nauttivien menestyselokuvien ohella Outinen on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran näyttelijänä ja ohjaajana sekä kirjoittamisen ja opettamisen saralla.

Rohkeasti haasteisiin tarttunut taiteilija avaa omaelämäkerrassaan Niin lähelle kuin muistan (Karisto, 2021) mukavan arkisesti ja rehellisesti sitä, millaista hektistä puurtamista kulttuurialan elämäura vaatii. Varsinkin kun Outisen elämään on kuulunut myös yksinhuoltajuus ja jatkuva taloudellinen epävarmuus, menestyksestä huolimatta.

Kun kustannusliike Karisto vuonna 2020 tiedusteli Outiselta, olisiko hän kiinnostunut elämäkerran tekemisestä, Outinen oli parhaillaan selvittelemässä vuonna 2017 edesmenneen äitinsä papereita. Kodin Kuvalehdelle antamassaan haastattelussa Outinen kertoo, ettei hän halunnut oman tyttärensä joutuvan samalla tavalla selvittelemään hänen papereitaan vaan päätti laittaa ne järjestykseen.

* *

Kati Outisen läpimurto tapahtuu yllättäen. Aktiivinen Kati harrastaa nuorena näytelmäkerhoa, balettia ja tanssia, luistelua ja soittamista. Teatteriharrastus saa kavereiden kanssa hakemaan uuteen nuorisoelokuvaan, ja vaikka aluksi tulee palautetta, ettei Kati ole oikeaa tyyppiä, huomaa hän juuri 18 vuotta täytettyään olevansa Tapio Suomisen Täältä tullaan, elämä -elokuvan (ensi-ilta 1980) tarkkisluokan Lissu ja samalla koko vuoden parhaan ja katsotuimman kotimaisen elokuvan suurimmassa naisroolissa.

Outisen haave on kuitenkin teatteri. Niinpä hän hakee ja myös pääsee Teatterikorkeakouluun vuonna 1980. Samana vuonna hän tapaa Tuomaksen, jonka kanssa menee naimisiin vuonna 1984. Silloin hän myös valmistuu näyttelijäksi ja saa vakituisen paikan KOM-teatterista. Iida-tytär syntyy vuonna 1985. Aki Kaurismäki kiinnittää Outisen Varjoja paratiisissa -elokuvan naispääosaan. Kaikki on täydellistä.

Mutta sitten maailma mustenee. Tuomaan parhaan ystävän itsemurha sortaa miehen alkoholismiin ja perheidylli murtuu. Tilanne kriisiytyy niin pahasti, että Outisen on pakko muuttaa tyttärensä kanssa turvaan. Alkaa haastava elämänvaihe, jossa näyttelijän vaativa arki on pakko yrittää sovittaa yksinhuoltajuuteen. Toimiva asuntokin pitäisi löytää.

Vaikeista vuosista huolimatta Outinen ei menetä rohkeuttaan vaan on valmis tekemään uskaliaita ratkaisuja, kuten eroamaan vakituisesta pestistään KOM-teatterissa 1990-luvun puolivälissä, kun ei enää koe viihtyvänsä työyhteisössä. Vaikka leivän kotiin tuova työkalenteri näyttää välillä täysin tyhjältä, osuu vuodelle 1995 monta käänteentekevää tapausta, niin hyviä kuin huonoja.

Outinen saa roolit niin Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat -elokuvasta kuin Helsingin Kaupunginteatterin West Side Story -musikaalista. Samaan vuoteen osuu myös näyttelijätoveri Matti Pellonpään kuolema ja siihen liittyvä surutyö. Vaikeuksista ja haasteista huolimatta Outinen kuitenkin onnistuu aina kokoamaan itsensä ja löytämään uusia töitä, joilla elättää perheensä.

Vastapainoksi hektiselle ja fyysisesti ja henkisesti raskaalle työlle Outinen tarvitsee välillä nollausta; luonnon rauhassa, kaukana väkijoukoista, pitkillä kävelyillä, käsitöiden ääressä, sienimetsällä. Näiden avulla monipuolinen ja tuottelias kulttuurin moniottelija lataa akkunsa ja saa virtaa arkeen.

Outinen on putkiaivo, joka nostaa kissat pöydälle ja puhuu asiat halki. Hän on myös innostuja, joka pistää kaiken peliin, jos kokee uuden projektin omakseen. Yksi viime vuosien keskeisistä hankkeista on Oulun seudun muistiyhdistyksen vuonna 2014 tilaama Niin kauas kuin omat siivet kantaa -monologi muistisairaudesta, johon Outinen tuo kokemuksiaan oman isän ja isänäidin sairastumisten kanssa elämisestä.

* *

Kati Outinen on saanut parhaan naispääosan Jussin elokuvista Tulitikkutehtaan tyttö (1991), Kauas pilvet karkaavat (1997) ja Mies vailla menneisyyttä (2003). Viime mainittu palkittiin myös Cannesin elokuvajuhlilla ja oli Oscar-ehdokkaana.

Outinen toimi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina vuodesta 2002 vuoteen 2013. Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnon hän sai vuonna 2015. Hänet on nähty kymmenissä elokuvissa, tv-sarjoissa ja näytelmissä. Hän on käsikirjoittanut muun muassa Salattuja elämiä ja toiminut ääninäyttelijänä. Hän on toiminut vuosikymmeniä suomalaisen teatteri- ja elokuvamaailman ytimessä, jonka toimintakulttuureita avaa kirjassaan mainiosti.

Vaikka Niin lähelle kuin muistan alkaa lineaarisesti, Outinen antaa tarinansa poukkoilla tarpeen mukaan taaksepäin. Pääasiassa kuitenkin seurataan elämää sen vaiheiden mukaisesti. Monessa kohtaa käytetyt päiväkirjamaiset pohdinnat ja referoitu työkalenteri antavat hyvin kuvaa siitä, kuinka monesta palasesta kulttuurityöläisen leipä koostuu ja kuinka rankkaa aikataulullisesti saattaa olla pintapuolisesti rennolta juhlinnalta kuulostava gaalaedustaminen. Rehellisen analyyttiset pohdinnat oman elämän piirteistä, onnen hetkistä ja kipukohdista tuodaan lukijalle sulavalla kirjoitusotteella, jossa käsikirjoitus- ja kolumnistitausta näkyy.

Niin lähelle kuin muistan -omaelämäkerta on antoisa lukukokemus niin tapahtumarikkaiden käänteidensä kuin tekstinsä ansiosta.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua