Kuvat: Wiki Commons / Poesia
KIRJAT | Nanni Balestrinin Haluamme kaiken piirtää hurjan kuvan siitä, mitä tapahtuu kun sopiminen ei työmarkkinoilla onnistu. Suomennos on upeaa työtä.
”Sosialistinen valtio näyttäytyi samanlaisena riistäjänä kuin kapitalistinen, vaikka riiston sanat, koreografia ja dramaturgia olivat erilaiset.”
ARVOSTELU
Nanni Balestrini: Haluamme kaiken
- Suomentanut Janne Löppönen.
- Poesia, 2024.
- 202 sivua.
Ei meillä Suomessa oikein edes enää hahmoteta miten brutaalia puuhaa työtaistelut saattavat olla ja ovat historiassa olleet. Italialaisen runoilijan Nanni Balestrinin romaani Haluamme kaiken (Poesia, 2024) kuvaa tilannetta, jossa sellainen ay-liike, johon me Suomessa olemme tottuneet, on menettänyt uskottavuutensa työväen keskuudessa. Alkujaan romaani Vogliamo tutto on julkaistu vuonna 1971.
Fiatin tehtailla Torinossa 1960-luvulla työtaistelu kehittyi väkivaltaiseksi kapinaksi, jossa ei enää vaadittu vain parempia työehtoja vaan systeemistä muutosta. Palopuheessa todetaan raivoisasti: ”Meille on sanottu ettei siirto toiseen palkkaluokkaan kuuden kuukauden kuluttua työn alkamisesta ole mahdollista koska silloin pomo menisi konkurssiin. Mutta sitähän me juuri haluamme ketä se haittaa jos pomo ja koko helvetin tehdas menevät konkurssiin.”
Romaanin nimi tulee lakkoilijan kyltistä, jossa lukee: ”Mitä me haluamme? Kaiken.” Autonomistiselle liikkeelle ei edes Neuvostoliitto ollut pelastaja. Sosialistinen valtio näyttäytyi samanlaisena riistäjänä kuin kapitalistinen, vaikka riiston sanat, koreografia ja dramaturgia olivat erilaiset.
1960-luvun Italiassa kyse oli siitä, että köyhästä etelästä tuli massoittain duunareita rikkaaseen pohjoiseen eikä institutionalisoitunut, jäykkä ammattiyhdistysliike kyennyt huomioimaan heitä eikä valvomaan heidän intressejään. Lakkoja ja mellakoita käynnistyi irrallaan virallisesta ay-liikkeestä.
Vastatoimetkin olivat kovia. Kaduilla tapeltiin tosissaan.
Balestrinin päähenkilö, nuori vihainen mies kuvaa oivallustaan työelämästä: ”[…] lopulta olin ymmärtänyt yhden jutun. Työtä tekemällä ihminen voi vain pysyä elossa. Mutta se on kurjaa elämää riistetyn työläisen elämää. Ihmiseltä viedään hänen vapaa-aikansa ja voimansa. Hän syö huonosti. Hänen on pakko nousta ylös järjettöminä kellonaikoina sen mukaan millä osastossa hän on ja mitä työtä tekee. Olin ymmärtänyt että työ on pelkkää riistoa.”
* *
Yhteiskunnassa on ollut pitkään tekeillä uusia ryhmiä, jotka eivät ole turvallisesti palkkatöissä vaan tekevät töitä esimerkiksi kevytyrittäjinä, alustataloudessa tai muuten ilman yhteisesti sovittujen työehtojen suojaa. Leipä on silloin usein kapea ja pieninä sirpaleina maailmalla. Ay-liikkeellä on ollut vaikeuksia näiden ryhmien huomioimisessa, vaikka työtä on asian eteen ainakin joissakin liitoissa tehty paljonkin. Samaan aikaan teknologinen kehitys ja etenkin tekoäly tuovat perustavanlaatuisia muutoksia työelämään ja työvoiman tarpeeseen.
Petteri Orpon (kok.) hallitus tekee hartiavoimin töitä murtaakseen vakiintuneen, institutionalisoituneen ammattiyhdistysliikkeen aseman. Samaa yritti jo Juha Sipilän (kesk.) hallitus, mutta toimi niin paljon kömpelömmin, että tulosta ei tullut. Nyt tulosta näyttää tulevan. Ei ole erityisen kaukaa haettu ajatus, että joku saattaa tällaisessa tilanteessa vähän radikalisoitua. Jos institutionalisoitunut ay-liike menettää voimansa ja asemansa, tulee pelistä hyvin todennäköisesti paljon kovempaa ja rumempaa.
Ja onko seuraava askel sitten perustaa uudelleen jonkinlainen Vientirauhan kaltainen organisaatio lakkoja murtamaan? Vientirauhahan oli esiaskel kohti Lapuan liikettä, joka sittemmin harrasti juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyjä, useisiin kuolonuhreihin, tuhopolttoihin ja vakavaan kansalliseen turvallisuusuhkaan johtaneita hevosenleikkejään.
Tässä ajassa Balestrinin romaani tuntuu hyvin relevantilta. Tällä hetkellä tuntuu perustellulta esittää kysymys: kykenemmekö rauhassa ja rakentavasti sopien luovimaan valtavan yhteiskunnallisen muutoksen läpi? Balestrini kuvaa ruohonjuuritasolta, mitä voi tapahtua jos emme kykene.
* *
Janne Löppönen on tehnyt upeaa työtä suomennoksessa. Intensiivinen ja välillä hyvinkin rankka tunnelma välittyy. Balestrinin tapa olla käyttämättä paljoakaan välimerkkejä on tuotu myös suomennokseen. Tämä kieliopillinen kapinallisuus tuntuu alkuun raskaalta, mutta siihen tottuu yllättävän nopeasti ja se kääntyy nopeasti romaanin hurjaa voimaa vahvistavaksi elementiksi.
Balestrinin tarinankuljetus on suoraviivaista, konstailematonta ja tehokasta. Kirjaa ei meinaa malttaa päästää käsistään vaikka se herättääkin aika hyytäviä yhteiskunnallisia ajatuksia.
Pasi Huttunen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Patsaat puhuvat muinaisia kieliä – arviossa Emi Yagin Venus ja minä
KIRJAT | Emi Yagi kirjoittaa maagista realismia japanilaiseen tapaan. Suomi on mainittu, ja on lähetetty piiloterveiset Ylelle. Olisiko latinankieliset uutiset kannattanut säästää?
Täydellinen suomennos aistikkaasta renessanssiklassikosta ilmestyy jälleen – arviossa Giovanni Boccaccion Decamerone
KIRJAT | Suuri novellitaiteen luoja Giovanni Boccaccio kirjoitti Decameronen jo verrattain kypsällä iällä, jolloin hänen näkemyksensä rakkaudesta oli kiteytynyt.
Elli Tompuri eli elämää ja teki teatteria intohimolla – arviossa Raija-Sinikka Rantalan kirjoittama elämäkerta
KIRJAT | Raija-Sinikka Rantalan kirjoittama elämäkerta näyttelijä Elli Tompurista on ansiokas, suorastaan täydellinen elämäkerta.
Harry Salmenniemen Valohammas kertoo kiireettömästi arjesta, jonka tuoksut ja äänet pystyy aistimaan
KIRJAT | Harry Salmenniemi käyttää suomen kieltä omalaatuisella ja monipuolisella tavalla. Miksei kukaan ole koskaan aiemmin kirjoittanut näitä lauseita näillä sanoilla?