Kuvat: Otava / Sabrina Bqain
KIRJAT | Kolme naista, kolme erilaista menneisyyttä, kohtaa Kainuun metsissä ja rämeillä.
”Keräilijät on pieni tarina, joka jättää lukijaan kokoaan suuremman jäljen.”
ARVOSTELU
Elli Salo: Keräilijät
- Otava, 2025.
- 206 sivua.
Keräilijät (Otava, 2025) alkaa siitä, kun arkeologi Heini löytää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston muistitietoaineistosta tarinoita, joissa mainitaan toisen maailmansodan aikaiset joukkohaudat pienen Läätteen kylän laitamilla. Heini päättää lähteä Kainuuseen tarkoituksenaan määrittää hautapaikkojen tarkat sijainnit. Hän on tehnyt Exceliin tarkat päiväkohtaiset suunnitelmat maastotöistä, mutta kuten arvata saattaa, kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu.
Heini majoittuu leirintäalueelle, jota ylläpitää luontokuvaaja Ani. Anin matkailuyritys on erikoistunut suurpetokuvaukseen ja Ani tuntee Läätteen metsät, rämeet ja rajaseudut läpikotaisin. Sen vuoksi hän toimii myös Heinin apuna maaston kartoituksessa. Seuranaan Anilla on rajavartiolaitoksesta eläkkeelle jäänyt saksanpaimenkoira Ystävä.
Tarinan kolmas nainen, Ljudmila, työskenteli aikoinaan Kostamuksen kaupunginkirjaston kirjastonhoitajana, kunnes avioitui suomalaismiehen kanssa ja muutti Kainuuseen. Miehensä kuoleman jälkeen hän on asunut Anin leirintäalueella vanhassa asuntovaunussa.
Kaikilla kolmella naisella on menneisyyden painolastinsa, kaikki heille tapahtunut on jättänyt heihin jälkensä. Heini on eronnut ja hänen veljensä Pauli on kuollut. Anin matkailuyritys on nuupahtanut ja hän juo liikaa. Ljudmila puolestaan on syrjäytynyt, sillä ”ryssänhuora” ei saa mistään töitä.
Keräilijät kerrotaan imperfektissä, eli minäkertoja Heini kertoo menneistä tapahtumista jälkikäteen jollekin, mutta kenelle ja miksi? Sitä ei kirjassa paljasteta. Jään pohtimaan, olisiko minä-preesens sittenkin ollut luontevampi ratkaisu. *
Muuten teksti vetää eteenpäin, mikä ei ole yllätys Kansallisteatterin kotikirjailijan Elli Salon dramaturgin taustaa ajatellen. Tapahtumat on järjestetty selkeiksi, lyhyiksi kohtauksiksi, joissa ei loppua lukuun ottamatta tapahdu juurikaan dramaattisia käänteitä, vaan kaikki on pienestä kiinni. Kerronnasta välittyykin kirjoittajan ammattitaito, Salo kuvaa tarkasti pieniä liikahduksia, eleitä ja arkisia toimintoja.
”Ljudmila katseli ympäri tyhjää tupaa, otti harjan ja rikkalapion nurkasta käteensä ja alkoi lakaista uunin eteen kertynyttä tuhkaa ja puuroskaa. Ani keräsi likaiset astiat tiskikoneeseen ja rupesi lataamaan kahvinkeitintä.”
Tunnelmaa luodaan kesäisen luonnon kuvauksella, näytetään lukijalle ikään kuin pieniä hetkiä tuosta menneestä suvesta. Tekstissä pohditaan myös sitä, minkälaisen jäljen nykyihminen jättää maailmaan tulevien vuosisatojen arkeologien löydettäväksi: muovia ja autonromuja, roskia ja paskaa. Hienovarainen huumori pilkahtelee etenkin Ljudmilan puheissa:
”Sienestys on minusta hauskinta mitä ihminen voi housut jalassa tehdä, Ljudmila sanoi ja heristi tattia.”
* *
Kerronnan lomaan on limitetty erilaisia aineistoja, kuten lehtijuttu, sähköposteja, kirjeitä, haastattelu, thainkielinen balsamiresepti, otteita kuvitteellisen kirjailijan Erkki Järvenharjun teoksista sekä ukrainankielinen amarettoresepti. Dr. Baumin ja Dr. Chandrasekharin välinen pitkä dialogi mustista aukoista ei kuitenkaan tuntunut oikein istuvan muuhun kerrontaan ja jäi hieman irralliseksi. Myös otteita Järvenharjun teksteistä olisi voinut olla vähemmän ja niiden sijaan enemmän muistitietoaineistoa, joka tuntui itsestäni mielenkiintoisemmalta. Lisäksi tarinan lopun käänteet ohitettiin melko nopeasti, niihin olisi voinut ehkä pysähtyä pidemmäksikin aikaa, hidastaa ja syventyä seurauksiin.
Sain kustantajalta arvostelukappaleeksi e-kirjan, mikä hieman haittasi lukukokemustani, sillä luen mieluummin fyysistä kirjaa ja nautin lukujen selailusta ja sivujen kääntämisestä, kirjan tunnusta. Ehkä e-kirjan lukeminen söi osan lukuhetkien tunnelmasta, kun tuntuma, jossa kirjan henki väreilee sivujen väleissä, jäi saamatta. Siitä huolimatta Keräilijät on pieni tarina, joka jättää lukijaan kokoaan suuremman jäljen.
Kati-Annika Ansas
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lupaava ensiromaani – arviossa Evelin Kaskin Hurmos
KIRJAT | Evelin Kask kirjoitti hauskan, mustan ja lakonisen huumorin sävyttämän kollaasin vallasta, yhteiskunnasta ja selviytymisestä.
Ester, teurastaja tihkuu sian ja ihmisen lihaa – arviossa Mariia Niskavaaran esikoisromaani
KIRJAT | Mariia Niskavaaran omaäänisessä teoksessa ihminen on eläin muiden joukossa. Kirja hengittää lihaa, lihaisuutta ja ruumiillisuutta.
Viestejä antiikin Rooman ytimestä – arviossa Vuodet valtiomiehenä ja Alaviitteitä Ciceron kirjeisiin
KIRJAT | Ciceron kirjeet ovat kuin onnettomuuteen osallisen todistajanlausunnot: värittyneitä mutta tapahtumien kokonaiskuvan rakentamisessa tärkeitä.
Kertomuksia ihmiskohtaloista, onnistumisista sekä yrittämisen eetoksesta – arviossa Tuomas Möttösen Viipurista viisii
KiRJAT | Möttösen teos on rautaisannos perinteistä talous- ja yrityshistoriaa. Se kerto yrityksistä sotien kurimuksessa ja jälleenrakennuksesta. Tärkein on kuitenkin ihminen.