Monipuolista ironiaa ja unia – arviossa Miska Repon runoteos Pilvet

Kuva: Kulttuurivihkot

Esikoisrunoilija Miska Repo leikittelee arjen tarkoilla havainnoilla ja liioittelevilla metaforilla. Mukana on monenlaista kieltä, mutta koko ajan sama persoona.

Pilvet (Kulttuurivihkot, 2024) on kirjoitettu eleettömästi ja vaimennetuin äänenpainoin, mutta myös yllättävin unikuvin. Se on rakennettu tarkasti ja hengittää syvämietteisyyttä.

Teos on aukkoinen kuin suomalainen kesätaivas. Se on typografisesti ja elliptisesti kokeileva ja suosii luovaa lukijaa, joka herkistyy poistojen takia ja kautta assosioimaan taivaanrantojen taakse.

Ellipsit

Äärimmillään Repo usuttaa lukijan miettimään vain yhtä asiaa: ”kuvittele vastasyntynyt hius”. Lauseella on seikkaperäinen alaviite.

Muissa lyhyissä runoissa tavoitellaan suuria totuuksia vihjaten: ”Entä jos kaikki ovat sama henkilö/ eri hämmennysten vallassa?”

Joskus havainnollisesti: ”Katsopa tuota. Kapea kaistale maan ja taivaan välissä vilisee elämää./ Miltei liian nopealiikkeistä paljain silmin nähtäväksi.”

Pitemmissä runoissa aukkoisuus on hurmaavasti haastavaa:

”Linnut tulevat ja leikkaavat railon taivaalle,
sitä pitkin tulee paljon muutakin.

Unelmia pyörii kuin kamalia ihmisperhosia.

Peitän kämmenenkin, ettei kukaan kättelisi.
Tyhjää tarttuu hiukan sormiin.”

Typografia on ilmeisen keskeistä, joten runoja ei oikein tohtisi siteerata ilman alkuperäisiä rivivälejä. Kaikki runot on sommiteltu, rivivälit erisuuruisina sisältävät merkitystä. On möhkäleen muotoinen runo (”Kylmänä jostakin viipyillen majastaan”) ja lähes luetteloruno, joka etenee aakkosellisesti haja-alkuisina yhdyssanoina, välillä poiketen säännöstä, kuin täsmällinen sanasade, jossa on seassa sattumia.

Sanoman välähtelyt

Hyvin kiinnostavan teoksesta tekee sen sisällöllinen viittailu. Runot eivät ole ollenkaan pelkkää sanoilla pelleilyä. Assosiaatioon houkuttelut saattavat viedä lukijaa omiin suuntiinsa ja omien näkökantojensa herättelyyn. Viittailut ovat niin hienovaraisia, että varmasti näin käykin. Toisaalta kirjoittajan oma vihjaileva, tyrkyttämätön näkemyskenttä avautuu tarkalle lukijalle.

Kokonaisuus näyttää sisältävän kaiken edeltävän runouden, mutta ei mitään korostetusti. Niinpä Pilvet kahden lukemiskerran valossa on miltei pohjaton aarreaitta sellaiselle ajattelulle, joka hakee uusia kulmia ja on valmiiksi vastaanottavainen totutun kyseenalaistamiselle.

Ironia ja muu huumori

Miska Revon äänessä on perusironiaa. Hän mieltää sanojen mahdottoman tehtävän ja tapailee varovasti niillä elämää. Tämän runojen takana arasti kurkistelevan tekijän asenne kiehtoo. Hän on epäsubjekti, ei-minä, kuin Walter Benjaminin ”silmä väkijoukossa”. Tyylilajien runsaus viehättää. Runon, joka alkaa ”On sauhua, usmaa tai mitä lienee”, ylle olen kirjoittanut: ”kriittinen elegia”.

Hyvin laajojen ja aivan pienien kuvien rinnastaminen ja esiintyminen koko teoksessa on keskeistä. Runo joka alkaa ”Lentelevät aivan tätä varten syntyneet” tuo mieleen Hellaakosken suhteellisuusrunot sisällöllisesti, muutoin jos vertaamaan lähtee, tulee mieleen suomalaisista etäisesti Aronpuro, ehkä myös kokeellinen Väinö Kirstinä ja Juhani Ahvenjärven absurdismi. Vain etäisesti, sillä Miska Repo runoilee omintakeisesti ja samalla moniäänisesti.

Pakollinen olemassaolo ei ole tuskallista vaan ironisen kiinnostavaa.

Tiuhaan rivitetty, monisanainen proosaruno Keskeneräisyys päättyy: ”miten yhä uudelleen kastemato lähtee asvaltille sateella/ kuin ei mitään armoa olisi olemassa”.

On vaikea poimia näytteitä, koska tämän teoksen runoissa ei tiedä, mitä puolta ihailisi eniten, ehkä koko kirjoittamisasennetta, jossa on ironian lisäksi monia sävyjä, mutta riehakkuus ja ilo aina pidäteltyä. Nämä runot eivät hyökkää. Ne myhäilevät, maalailevat ja huomauttelevat.

Unet

Pilvien keskeisyys aiheena on symbolista. Kuten unennäkö, ne ovat viattomia ja pettämättömiä uusiutuvuudessaan. Unien osuus onkin melkoinen. Ironis-romanttinen juonne voisi olla maanpäällisen elämän tylsyys ”paksuine ovineen”, pakollisine työmatkoineen ja ”läkähtyneine variksineen”. Arjessa on myös kiinnostavuutta, jos osaa katsoa uusista kulmista ja yhdistellä rohkeasti, mutta pidättyväisesti runoilija sen tekee.

Miska Revon yllättävästi elliptiset siirtymät tavoittavat absurdeja, uusia mielleyhtymiä ja miltei esoteerisia vaikutelmia.

”ajan polkupyörällä pitkin hiekkaista maantietä, aurinko helottaa ja

hetken toistuessa on
kaikki tämä järjetön läsnäolo selvä vastakohdat tietoisuudelle

jota on levitelty

ladottu kerroksiksi ja kiedottu tiukaksi paketiksi”

Varovaiset huomautukset luonnollisesta tasa-arvosta ovat siellä täällä piilossa.

Aurinko paistaa kaikille, missä paistaa ja ”lopulta kuitenkin ilma kantaa kaikki äänet/ kuiskaa kaikki kielet”.

Sivistyneen kirjan lopuksi sopivat toteavat lauseet:

”jotenkin tekee mieli välttää ihmisiä, jotka ovat täysin varmoja asiastaan
kerääntyvät katsomaan valtavaa ihmeellistä pilveä

vain jos jotain kauheaa on tapahtunut.”

Miska Revon esikoisteos Pilvet on herkillä aisteilla kirjoitettu, lyyrisiä keinoja harkitusti ja hallitusti käyttävä, kokeellinen ja humoristinen teos.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua