Kuvat: Niclas Mäkelä / Otava
KIRJAT | Tervojen pariskunnan toinen borderterrieristään kirjoittama kirja voisi olla jopa opas mökkeilyyn tai koiran omistajan elämän iloihin ja yllätyksiin.
”Läheltä näkee kauas ja huomaa kaiken tärkeän.”
ARVOSTELU
Jari & Kati Tervo: Ukko ja mökki
- Otava, 2024.
- 265 sivua.
Kati ja Jari Tervon koira Ukko on heidän ”eläinlapsensa” ja nyt jo kolme ja puoli -vuotias. Mökkielämä Teiskossa on tuttua heille kolmelle. Ukko on borderterrieri, jonka kuuntelee tarkasti ja on päättäväinen tekemisissään. Tervojen ensimmäinen Ukko-kirja ilmestyi vuonna 2022.
Ukko on persoona siinä missä hänen ihmisvanhempansakin. Hän on saanut heidät tekemään paljon vuokseen ja pitämään kiinni aikatauluista, mikä lienee ollut taiteilijapariskunnalle haastavaa.
Ukon elämään kuuluu myös ihmisveli Kalle ja tämän avovaimo Arina, jotka vierailevat mökillä tarpeen mukaan. Ukko rakastaa Kallea, sisar- tai veljeskateutta ei ole. Perheen elämään kuuluvat myös korjausmiehet, joille riittää töitä mökin korjaamisessa ja rakentamisessa.
Ukko ja mökki (Otava, 2024) ei ole pelkästään kevyttä kesälukemista, vaan kerrontaa elämästä, jossa sattuu ja tapahtuu, Katille ja Jarille sattuu myös terveyden osalta. Jari sairastuu ja joutuu sairaalaan. Hän saa kokea millaista on asioida julkisella puolella terveydenhoitoon pyrkiessään. Korkeassa kuumeessa oikeaan hoitopaikkaan osuminen on harvinaista, kun ollaan suuressa sairaalakompleksissa Helsingissä.
Kirjailijapariskunta kirjoittaa yhdessä, vuorotellen. Jari kirjoittaa vahvalla huumorilla ja laajemmalla näkökulmalla, Kati enemmän tunteella Ukon ja Jarin menoa kommentoiden, sivustaseuraajan tapaan. Molempien suvun tarinat ovat nekin mukana kertomuksissa.
Välillä muistellaan menneitä ja kavereita, joita ei enää tässä elämässä ole. Pariskunnan ajatukset heistä ovat lämpimiä. Tabermannin pariskunnan, Tommyn ja Tuijan, sairastumiset ja viimeiset vuodet olivat traagisia. Sairauksien kohdatessa heidät itsensä tulee kuolema kummallekin muutaman kerran mieleen.
Pääosassa kirjassa on kuitenkin Ukko, joka luultavasti ymmärtää kaiken, ainakin oman roolinsa tärkeyden pariskunnan elämässä. Ukko tuli perheeseen Kallen muutettua omaan elämäänsä.
Kallen avovaimon Arinan myötä Tervot tutustuvat myös tämän vanhempiin, ukrainalaisiin sotapakolaisiin Vladiin ja Valyaan. Heidän historiansa on yllättävä, kiovalaisessa Hare Krishna -liikkeessä. Ensin Suomeen tuli tytär ja sitten vanhemmat.
Jarin kommentit ja huomiot asioista kumpuavat aidoista kokemuksista ja ovat virkistäviä ja tosia. Todellisuuteen törmää ihminen, joka on muuttanut tänne muualta ja kyllästynyt rasismin typeryyteen. Todellisuudessa pääkaupunkiseudullakaan ei pärjäisi, ei terveydenhoidossa eikä palveluissa, ilman sinne muuttaneita, joko muualta Suomesta tai ulkomailta.
Ukko ja mökki on antoisa kirja osoittaessaan, että vaikeitakin asioita voi käsitellä huumorin ja järjen yhdistelmällä. Kirja voisi olla jopa opas mökkeilyyn tai koiran omistajan elämän iloihin ja yllätyksiin.
Maija Kääntä
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lusun huumeperintö – arviossa Satu Krautsukin ja Sini Ahlqvistin Pirihautausmaa
KIRJAT | Suomen ja etenkin Kotkan ja Haminan huumerikollisuudesta kertovan tietokirjan koskettavinta antia ovat entisten käyttäjien omat tarinat.
Silja Järventaustan tarkkanäköisissä runoissa tutkitaan luontoyhteyttä – arviossa Vuorosana pihapiirissä
KIRJAT | Silja Järventaustan runoteos Vuorosana pihapiirissä tuo luonnon iholle omintakeisilla kuvillaan.
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?