Mikko Lavijärven Pirunnyrkkipoika kuvaa tehdastyöläisen elämää aivan muualla kuin Finlaysonin porttien sisällä

Suomen ensimmäinen moderniksi mainittava tehdasrakennus oli Finlaysonin alueen kuusivooninkinen, joka katseli Tammerkosken rantoja jo 1800-luvun puolivälissä. Sen ympärille kohosi tehdasmiljöö, joka työllisti seuraavan vuosisadan vaihteessa yli 3 000 työntekijää.

Mikko Lavijärvi kuvasi tehtaalaisen arkea kymmenen vuotta sitten ilmestyneessä esikoisromaanissaan Pumpulienkeli Anna. Teos sai jatkoa vasta tänä vuonna, kun Pirunnyrkkipoika julkaistiin. Uuden romaanin päähenkilö on työmies, Eeli Aleksanteri Kivimaa, joka on tehtaan sähköasentaja.

Ainakin se Annalla ja Eelillä on yhteistä, että he ovat orpolapsia, jotka tehdas pelastaa. Eelin äitikin on tehtaan plikkoja, Maija Annastiina Kivimaa. Hän ei ehtinyt täyttää edes 20 vuotta joutuessaan yh-äidin rooliin.

Eelin Maija-äidille sattuu muutaman vuoden kuluttua ikävä onnettomuus, mutta onneksi poika pääsee sukulaisten hoiviin. Ammattimiehen töihin tehtaalle myöhemmin pestautuvan Eelin tarinassa itse palkkatyöllä on kuitenkin varsin vähäinen merkitys.

Lukija ei pääse Plevnan, Siperian eikä muidenkaan tehdassalien elämää kurkistamaan. Romaanin päähenkilö ajautuu aivan toisenlaisiin tehtäviin.

* *

Suomen tiellä kohti nykyaikaa on tiettyjä ratkaisuhetkiä, kuten vuoden 1905 suurlakko, vuoden 1917 itsenäistyminen ja sitä seurannut sisällissota. Nuori Eeli Kivimaa elää juuri noita aikoja. Hän on työläismies, joka saa vastuutehtäviä eräänlaisen maanalaisen toiminnan piirissä.

Eelillä on fiksuutta, joka auttaa häntä pärjäämään. Toinen etu ovat suhteet, kolmas rauhallisen oloinen luonne. Hän ei esimerkiksi suostu tarttumaan aseeseen, vaikka taskussa kulkee punakaartin jäsenkortti.

Romaanin takakannen mukaan taustalla ovat todelliset tapahtumat ja todelliset henkilöt. Historian tositapahtumat tiedämme, mutta muu jää arvailun varaan. Sillä ei myöskään ole väliä, kuinka paljon tosipohjaa lopulta on.

Kaikki tämä on todellakin voinut tapahtua niissä historiallisissa puitteissa, joita kuvataan. Jopa itse Lenin on mukana tarinassa yhtä todentuntuisesti kuin tiedämme hänen Tampereella ennen Venäjän vallankumousta oleilleen.

Tarina vetää ja vie mennessään. Kauppatorista, Tirkkosen talosta, työväentalosta, rautatieasemasta, Amurista, Kyttälästä ja Armonkalliosta puhuttaessa lukija tietää tismalleen, missä ollaan.

Pirunnyrkkipoika on seikkailukertomus, jota lukijan on vaikea laskea käsistään. Eeli viedään keskelle yllättäviä tapahtumia, mikä saa lukijan uteliaisuuden äärimmilleen.

Mitä tapahtuu seuraavaksi, kuinka sankarimme selviytyy? Vuoropuhelut kulkevat luontevasti ja tapahtumat avautuvat kuvina kuin elokuva valkokankaalle.

Murteen käyttö on luontevasti kohdallaan. Tampereem kiäli sujahtaa oikeisiin kohtiinsa. Samoin istuvat omille paikoilleen mainiosti muut kielet saksasta ruotsiin, viroon ja venäjään.

* *

Tarina olisi kovin yksitasoinen, jollei tuo teoksen nimessäkin mainittu pirunnyrkki toisi mukanaan oman arvoituksellisen juonteensa. Lukija saa heti alussa vihiä, että kapineen täytyy liittyä jollakin tapaa aviottoman pojan isään.

Myöhemmin mieskaksikon piileskely pahimpien pommitusten aikaan salaisessa puutarhassa keskellä raunioituvaa kaupunkia tuo mieleen Enid Blytonin Viisikko-kirjat. Samalla asettuvat Eelin elämän palikat kivuliaasti uusiin uomiinsa.

Aila-Liisa Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua