Mikä peleissä kiehtoo? Arviossa Aleksandr Manzosin Pelattu elämä

Kansi: Hilla Semeri. Kuva: Henrietta Soininen

Pitkän linjan pelikirjoittaja Aleksandr Manzos on käsitellyt teoksissaan pelejä monista näkökulmista. Tällä kertaa lähestyminen on hyvin henkilökohtainen: Pelattu elämä -kirjan (S&S, 2023) alaotsikko ”Miten pelit tekivät minusta minut” kertoo kirjan lähtökohdista.

Teos jakautuu neljään osaan. ”Binääri” käsittelee sukupuoli-identiteettiä, sukupuolirooleja ja sitä, miten pelit mahdollistavat kokeilut identiteeteillä. ”Avatar” pohdiskelee pelihahmoihin, avatareihin, liittyviä kysymyksiä ja suurten tarinoiden tietokoneroolipelejä. ”Zen arcade” unohtaa ne suuret tarinat ja keskittyy refleksinomaiseen toimintaan, jota pelit voivat myös tarjota. Lopuksi ”Pelaajat ja gamerit” -osio käsittelee pelaamiseen toisinaan liittyvää portinvartijuutta ja halua kontrolloida sitä, kuka on oikea pelaaja ja mitä ovat oikeat pelit.

Kattaus on kiitettävän monipuolinen ja sen verran syvälle henkilökohtaisiin kokemuksiin menevä, että kirja pääsee koskettamaan. Sukupuoli-identiteetistään epävarman nuoren pelimaailmassa tekemät tunnustelut ja performoinnit sukupuolen parissa tulevat lähelle. Tästä päästään tarkastelemaan pelikulttuurin kehitystä: ”Tietenkin se, että löytää jotain itselle sopivaa, vaatii sitä, että on mistä valita. Eikä valinnanvaraa ole aina ollut.”

Manzos kuvaakin lyhyesti, miten pelihahmojen valikoima on vuosien varrella laajentunut.

Manzosin näkökulmat ovat kiinnostavia ja monipuolisia. Tämä on kirja peleistä, mutta myös syvällisistä henkilökohtaisista pohdiskeluista. Kirja kiinnostaa varmasti peliharrastajia, mutta siihen kannattaa tutustua, vaikka pelimaailma olisi vieraampikin. Silloin se voi olla antoisampikin: jos pelien vetovoima ei ole valmiiksi tuttua, Manzos onnistuu avaamaan hienosti mahdollisuuksia, joita erilaiset pelit tarjoavat.

On hauskaa ja valaisevaa, miten Manzos intoilee sekä lähes puhtaasti tarinaan perustuvista visuaalisista novelleista kuin hyvin mekaanisista bullet hell -räiskinnöistä. Pelimaailmasta on moneksi, se tästä kirjasta aukeaa kyllä hyvin.

”Olin aiemmin kiinnostunut peleissä ensisijaisesti siitä, mitä ne ’tarkoittavat’ eli millaisia tarinoita ne kertovat. Nyt kiinnostukseni ja yleisesti koko katsomisen tapani on liukunut eri suuntaan. Pelit voivat ’tarkoittaa’ sitä, millaisia narratiiveja niihin on kudottu, mutta myös sitä, millaista toimimisen ja olemisen tapaa ne välittävät.”

Ilahduttavaa on myös se, miten kirjassa näkyy muutakin kuin pelikulttuuria. Pelit ovat tässä – jälleen kerran – digitaalisia pelejä, analogista pelaamista sivutaan pöytäroolipelien muodossa ohimennen, mutta nyt en siitä välitä. Tämä on sen verran henkilökohtainen teos, ettei siitä ole sanottavaa. Manzos tuo kuitenkin tekstiin mukaan kaunokirjallisuutta ja esimerkiksi siteeraa runoja erinomaisella maulla. Ajatus poukkoilee miellyttävällä tavalla aiheesta toiseen.

GamerGate on jo vähän vanha (vaikka ikävästi edelleen ajankohtainen) ja väsynyt aihe. Siitäkin Manzos luovii läpi kunnialla. Hän toteaa, miten on jo pitkään puhunut siitä, että ”pelit” on harhaanjohtava ja aika hyödytönkin käsite, ja jatkaa, että ”pelaaja” on samalla tavalla hiipuva. Mitä tarkoittaa olla pelaaja?

Jos pelaajabarometriä katselee, se tarkoittaa enemmän tai vähemmän kaikkia suomalaisia; mitä hyötyä on näin erottelukyvyttömästä käsitteestä? Rajanveto tosipelaajien ja kasuaalipelaajien välille on aita, jota sietäisi hävittää.

* *

Minulle yksi konkreettinen seuraus tästä kirjasta oli päätös – viimeinkin – hankkia Disco Elysium. Olen harkinnut tätä moneen kertaan monessa eri lähteessä kehuttua roolipeliä, mutta nyt sen ostin ja lähden tutustumaan, mikä siitä tekee niin hyvän. Millaista tarinankerrontaa ja olemisen tapaa peli välittää? Sitä tutkailen, vaihteluna kaikelle kaunokirjallisuudelle, kunhan kevään kirjatulva helpottaa ja jättää vähän aikaa asianmukaiselle pelimaailmaan uppoutumiselle.

”Jokaisen pelin takana on toinen ihminen, joka haluaa näyttää minulle jotakin. Minä otan sen vastaan, annan sen vaikuttaa ja puran sen sitten ulos omalla tavallani, hieman muuteltuna. Se on osallistumista yhteiseen projektiin, jossa pelit tukevat ja parantavat elämää eivätkä näivetä sitä.”

Mikko Saari
@mikko_lukee

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua