Mark Laneganin muistelmat vievät rankalle sex, drugs and rock’n’roll -reissulle

Mark Lanegan vuonna 2009 San Diegossa Soulsavers-yhtyeen kanssa. Kuva: Wiki Commons

Saattaisi mietityttää, jos olisi intoillut Tavastian eturivissä helmikuussa 1993, kun Screaming Trees lämmitteli Alice in Chainsia. Suosikkibändin mystinen keulahahmo Mark Lanegan ei näytellyt etäistä, vaan oli oikeasti itseensä kyllästynyt narkkari, joka vihasi bändiään ja sen jäseniä. Hänen pääasiallinen huolenaiheensa ei ollut illan keikka, vaan että ehtisi hankkia aineensa ja tykittää ne suoneen ennen seuraavaa rajanylitystä.

Maaliskuun lopussa suomeksi ilmestyneessä Sing Backwards and Weep -omaelämäkerrassa (Like, 2021) Lanegan muistaa Tavastian keikkana, josta ei ehtinyt raahata herkkää fanityttöä hotelliin, vaan kyytinsä missannut neito jäi keskisormet pystyssä saattelemaan tähteä kohti Ruotsia. Mies tarjoilee myös hämyisiä muistikuvia Ruotsin-laivalta, jossa nyrkkeineen riehunut laulaja piilotteli laivapoliiseja. Lukuisia helvetin esikartanoita kolunnut Lanegan oli näkemästään hämmentynyt: valtava laivallinen känniörveltäjiä matkalla ei minnekään.

Screaming Treesin ainoa Suomen-vierailu ajoittui bändin ja grungen kultakauteen. Levy-yhtiöt haalivat flanellipaitaisia moppitukkia talleihinsa. Räkäistä, punkhenkistä rockia soittanut seattlelaisbändi oli päätynyt Epicille ja julkaissut uransa kohokohdaksi muodostuneen Sweet Oblivionin (1992), jossa Laneganin kädenjälki kuului edellislevyjä vahvemmin. Se jäi kuitenkin samoihin aikoihin julkaistujen Nirvana-, Pearl Jam- ja Alice in Chains -klassikoiden varjoon.

Screaming Trees ei noussut lyhyen grungekauden suurimpien nimien joukkoon. Aikojen muuttuessa Lanegan ei uudistanut bändiään, vaan purkitti riipaisevia sooloalbumeita. Niitä varten hän oli ostanut kitaran ja opetellut soittamaan sekä tekemään biisejä.

Hiljaisen musiikin sivuprojekti sai alkunsa, kun Lanegan versioi yhdessä Nirvanan keulahahmo Kurt Cobainin kanssa blueslegenda Leadbellyä. Näistä sessioista Where Did You Sleep Last Night päätyi Laneganin ensimmäiselle soololevylle ja Cobainin tulkinta MTV Unplugged -keikan helmeksi.

Nick Draken ja Galaxie 500:n innoittamana syntyneet alakuloiset soololevyt olivat enemmän arvostelu- kuin myyntimenestyksiä. Folk-, blues- ja kantrivaikutteita sekoitellut Lanegan teki kolmen levyn ajan yhteistyötä Belle & Sebastianin Isobel Campbellin kanssa ja palasi suurille lavoille Queens of the Stone Agen ja The Twilight Singersin kanssa. Mutta silloin hän oli jo muuttunut mies. Laneganin muistelmat keskittyvät uran ensimmäisen vuosikymmenen rankempaan vaiheeseen.

Soolouralle siirtynyt Mark Lanegan vuonna 2001. Kuva: Wiki Commons

Bändi oli matkalippu tuppukylästä

Like Kustannus teki kulttuuriteon ja julkaisi vuosi sitten ilmestyneet Lanegan-muistelmat Ari Väntäsen suomennoksena. Maailmalla hehkutettu kirja on maineensa veroinen kurkistus siihen, mitä sex, drugs and rock’n’roll -elämä tuhoisimmillaan on.

Elämäkerrat ovat toisinaan vaivaannuttavaa luettavaa: eikö ihmisille oikeasti tapahdu mitään vai onko kaikki mielenkiintoiset rosot lakaistu maton alle? Lanegan ei kaunistele, vaan vyöryttää tuhoisan elämänsä kolme ensimmäistä vuosikymmentä lukijan silmille.

Jo ensimmäisessä luvussa tulee selväksi, että muisteltavaa riittää. Varasteleva, väkivaltainen alkoholisti välttää lukioikäisenä puolentoista vuoden vankeustuomion sitoutumalla vieroitusohjelmaan. Tuppukylän moniongelmainen murhemagneetti löytää punkin ja hengenheimolaisia Connerin veljeksistä (Lee, kitara ja Van, basso).

Screaming Trees alkaa niittää mainetta lavalla riehuvana friikkisirkuksena. Laneganille bändi on alusta alkaen ainoastaan matkalippu tuppukylästä, jota hän inhoaa vielä enemmän kuin bändiä ja sen jäseniä.

Lanegan pitää Screaming Treesiä B-luokan pumppuna, jolle epäsosiaalinen, eristäytynyt, ilman ihmissuhteita ja ystäviä elävä Lee Conner tehtailee kelvottomia biisejä. Itsensä hän näkee pitkän aikaa bändin heikoimpana lenkkinä.

Hänen suurin rakkautensa ovat päihteet. Laneganin syöksykierre alkaa, kun hän ryhtyy lutraamaan vuosien kuivan kauden jälkeen. Vieroituskeinoksi mies keksii heroiinin.

Aineet sammuttivat intohimon musiikkiin

Rockmyytin mukaan moni klassikko on syntynyt tajuntaa laajentavien droppien avulla. Mark Lanegan kertoo, miten aineet sammuttavat intohimon musiikkiin ja kaikkeen muuhun. Hänen elämästään glamour on kaukana. Kiertueista tulee kaman metsästystä. Levyjen tekeminen käy hankalaksi, sillä nuhruiseen läävään eristäytynyt laulaja ei mielellään lähde kovin monen korttelin päähän huumeluukustaan ja tutuista kamakauppiaista.

Rock-kirjoissa kuvataan, kuinka arkitodellisuudesta irrotetut tähdet torjuvat hotellikuolemaa poikamaisilla kepposilla. Lanegan ei tarjoile tilannekomiikkaa, vaan -tragiikkaa. Kiertue-elämä on trapetsitaiteilua pohjattoman kuilun yllä. Päihdehelvetti ei ole biletystä, vaan yritystä pitää vieroitusoireet loitolla. Pysyä sellaisessa kunnossa, että pystyy nousemaan koneeseen ja lavalle.

Kaikki keskittyy seuraavan piikin perässä juoksemiseen. Pahasti koukussa oleva laulaja koluaa keikkakaupunkien hämärimpiä kortteleita ryöstettävänä ja pahoinpideltävänä. Lentokoneeseen hän nousee valmiiksi ladatut ruiskut sukissaan, jotta selviää muutaman tunnin siirtymätaipaleesta.

Lyhyet vieroitusjaksot päättyvät romahdukseen. Mätänevät käsivarret pakottavat etsimään piikitettäviä suonia pesemättömistä alushousuista. Selvittyään ilman käden amputointia veritulehduksesta mies suuntaa sairaalavuoteelta suoraan kaman hankintaan.

Screaming Trees oli toiminnassa vuodet 1985–2000. Kuva 1980-luvun lopulta, Lanegan toinen oikealta. Kuva: Wiki Commons

Tärkeintä on välttää vieroitusoireet

Raaka kirja kuvaa huumehelvettiä oksettavan yksityiskohtaisesti. Tunnetun ja ihaillun tähden kertomana kiirastuli on vielä rankempaa luettavaa kuin alan klassikko, Christiane F.:n Huumeasema Zoo (1979).

Elämän tehtävänä on välttää vieroitusoireita, jotka saavat kouristelemaan kauttaaltaan vereslihalla kramppien kourissa, hikoilemaan patjan läpi ja erittämään molemmista päistä mustaa limaa. Sen torjuakseen Lanegan on valmis tekemään mitä tahansa. Kun vastaan tulee poliisi, hän sujauttaa suuhunsa kamalla täytetyt ilmapallot, jotka diileri on hetki sitten kaivanut esinahkansa alta.

Lanegan tietää, että hänen kohtalonaan on pudota yhä syvemmälle. Tätä syöksyä hän kuvaa inhorealistisesti. Osin verottajalta pimitetyt muusikon tulot eivät riitä, vaan Lanegan päätyy rahoittamaan aineensa perinteisellä menetelmällä. Hänestä tulee varasteleva huumekauppias. Kaiken myynyt, mokannut ja menettänyt rocktähti päätyy pressujen alle kaduille.

Tuntuu pelottavalta, kun kirjan sivut vähenevät, eikä syöksykierre oikene. Lukija tosin ei ole varma, toivoisiko hän kaikkia huijaavan itsekkään ääliön pelastuvan itse kaivamastaan kuilusta.

Cobain jutteli viime viestinsä vastaajalle

Lanegan syyttää itsetuhoisesta elämäntavastaan lapsuuttaan, etenkin tunnekylmää hirviöäitiään, jonka odotuksia hän ei koskaan pystynyt täyttämään. Mies ei kuitenkaan huomaa perineensä äidin geenit ja jalostaneensa kotoaan oppimansa käytösmallit entistä kieroutuneemmiksi.

Lanegan ei vahingoita pelkästään itseään, vaan hänellä on myrkyttävä vaikutus myös ympäristöönsä. Tähän Lanegan herää, kun Nirvana-keulahahmo päättää päivänsä. Lanegan kokee olevansa osasyyllinen Kurt Cobainin kohtaloon. Kaksikko on vajonnut yhä syvemmälle aineiden loukkoon. Kun Cobain viimeisenä päivänään olisi tarvinnut ystäväänsä, Lanegan kieriskeli omassa kurjuudessaan ja itsesäälissään, eikä vaivautunut vastaamaan avunpyyntöihin.

Lanegan kertoo elävistä ja kuolleista rock-tähdistä sekä heidän päihdekoukustaan yhtä armottomasti kuin itsestään. Useimmista vihantäytteisesti. Erityiskohtelun saa Oasiksen sietämätön solisti Liam Gallagher.

Omista bändikavereistaan Lanegan ei lausu kovinkaan monta kaunista sanaa, kuten ei monesta muustakaan kirjan riveillä vilistävästä grungekauden nimestä. Poikkeuksen muodostavat Kurt Cobain ja Alice in Chainsin keulahahmo Layne Staley, jonka rimpuilu päättyi yliannostukseen muutama vuosi sen jälkeen, kun Lanegan oli päässyt kuiville. Cobainin lisäksi rokkareiden 27-kerhoon liittyy Hole-kitaristi Kristen Pfaff, johon Lanegan ehti ihastua Nirvana-ikonin hautajaisissa. Moni muukin Laneganin ympäriltä kuolee, sekoaa tai lähtee telkien taakse, mutta mikään ei saa häntä näkemään, että ainoastaan hyvällä onnella hän on välttänyt saman kohtalon.

Grunge-tähdet tiesivät, mistä lauloivat

Lanegan-kirja on vaivaannuttavaa luettavaa pitkän grunge-oppimäärän suorittaneelle, jonka angstiin alakuloisten flanellipaitojen ahdistus vetosi. Tarinat tekevät selväksi, että Lanegan ja hänen hengenheimolaisensa tiesivät, mistä lauloivat. Hinta oli epäinhimillinen.

Bändiään ja sen musiikkia mollaava Lanegan ei ole aivan väärässä. Kolmen vuosikymmenen jälkeen Screaming Trees -levyt eivät kuulosta aikaa kestäneiltä mestariteoksilta, vaan aikakautensa melulta. Niiden sijaan lukuhetken soundtrackiksi kannattaa valita Laneganin sooloja, joiden apea tunnelma kuvaa karulla tavalla miehen mielenmaisemia ja elämänvaiheita.

Rankkuudestaan ja inhottavuudestaan huolimatta Sing Backwards and Weep vaikuttaa hyvän kirjan tavoin. Vaikka sen joutuisi hetkeksi laskemaan käsistään, Laneganin sairas maailma pyörii häiritsevästi mielessä.

Suomentaja Ari Väntänen ei ole pohtinut kuplan ulkopuolelta tulevia lukijoita, joille olisi pitänyt kääntää myös rockin kieltä. Laaja henkilögalleriakin avautuu paremmin, jos on elänyt 1990-luvun grungekauden.

Tommi Liljedahl

* *

VIDEO: Mark Lanegan ajautui tappeluihin bändin jäsenten, roudareiden ja fanien kanssa. Roskilden päälavalla 1992 mies ei kuullut lauluaan ja päätti esittää mielipiteensä monitoreista tuhoamalla ne. Nyrkkitappelu teknikkojen kanssa johti porttikieltoon Euroopan festareille. Porttikielto peruuntui, kun Kurt Cobain ilmoitti, ettei Nirvana soita, jos Screaming Trees ei pääse mukaan.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua