Luonto pitää jatkossa hinnoitella ja luonnonmurha kriminalisoida

Kuva: Anne Välinoro

Jos sinulla on tarve ymmärtää, miten koronaksi nimetystä maailmankriisistä voidaan edetä, lue tämä kirja.

Emerituspiispa, entinen Espoon luterilainen piispa Mikko Heikka ja Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen todistelevat meille ja toisilleen, mikä juuri nyt vaikuttaa mihinkin pandemian keikuttamassa maailmassa.

Harva tietokirja pitää otteessaan näin kipakasti. Semminkin, kun kirjoittajat ovat jo leppoistamisen ajalla eläviä eläkeukkoja.

* *

Mutta niin on kirjeenvaihto näinä päivinä harvassa, että dialogiin perustuvaa teosta lukee erityisellä mielenkiinnolla. Vastaavia hienosti oivalluksiin johdattavia kirjeenvaihtokirjoja on esimerkiksi John Vikströmin ja Jörn Donnerin Elämme, siis kuolemme (Kirjapaja, 2002).

Heikalla ja Kanniaisella on mukavasti älyllistä ja tiedollista pääomaa useamman tutkinnon verran. Kanniaisen kansantaloustieteellistä faktanläiskintää tehostaa eläkepäivillä tehty väitöskirja sotatieteessä.

Se auttaa häntä hahmottamaan tiukasti ja realistisesti Suomen ikiaikaista asemaa arvaamattoman suurvallan naapurina.

Mikko Heikka on profiloitunut kirkon johtotehtävissä raikkailla mielipiteillään muslimiveljeskunnasta, homoseksuaaleista, naispappeudesta ja pakolaisuudesta. Hän on niitä ennakkoluulottomasti muuttuvaa yhteiskuntaa tarkastelevia teologeja, jotka eivät ripustaudu perimätietoon ja Raamatun sanaan.

No, mitä herroista irtoaa?

Kanniainen ja Heikka kirjoittivat kirjaansa maaliskuusta marraskuuhun 2020. Tuolla aikavälillä toivottiin jo, että koronasta selvittäisiin vuodessa. Nyt aikaikkuna on kasvanut kahteen vuoteen. Sekin on vain arvailua. Muuntovirusten käyttäytymisestä ei ole varmaa tietoa.

Ja kun yhdestä pandemiasta on selvitty, toinen odottaa ovella.

Miksi?

Heikka ja Kanniainen nostavat pandemioihin vaikuttavia tekijöitä suurennuslasin alle. Yksi niistä on lajikato. Ei koronan syy ole huono hygienia, paha kiinalainen tiedemies tai typerä kulinaristi, vaan se, että olemme jo vuosikymmeniä itsekkäästi ylilaiduntamalla ja maata väärin käyttämällä tuhonneet eläinlajeja. Maatalouden kasvaessa luonnonpopulaatioiden koot ovat pienentyneet.

Ja kun lajit vähenevät, niiden luontaiset virukset etsivät muita isäntiä kuin eläimet. Nyt tiedetään jo lähes kolmesataa sellaista virusta, jotka ovat siirtyneet ihmiseen. Ja lisää on tulossa.

Lajikato mahdollistaa yksittäisten populaatioiden vahvistumisen. Taudinaiheuttajat puolestaan hyötyvät tällaisesta homogeenisyydestä.

Maailman 5 400 eläinlajia ovat isäntinä jopa 1,7 miljoonalle virukselle, joista vain osa on tunnettuja.

Liikakäyttöä ja ylilaiduntamista

Ihminen sai Raamatussa tehtävän: hoitaa ja viljellä maata. Siitä on edetty liikakäyttöön ja ylilaiduntamiseen. Kun ilmakehä ja valtameret ovat yhteisomistuksessa, niissähän riittääkin riistettävää.

Kukaan ei tosiasiassa välitä luonnon arvoista, jos ei omista luontoa, Kanniainen kiteyttää.

Ja kun päästöjen aiheuttamia ympäristövaurioita ei ole tarvinnut hinnoitella, tuotteita on voitu edelleen myydä kuluttajille liian halvoilla hinnoilla.

Ja tästä yhtälöstä päästäänkin päästökauppaan. Sen tavoitteena on ollut EU-maissa vuodesta 2003 määritellä yritykselle oikeat tuotantokustannukset suhteessa toiminnan haitallisuuteen. Se kuulostaa hyvältä ohjauskeinolta Euroopan mittakaavassa.

Yritykset joutuvat joka vuosi miettimään, onko halvempaa hankkia päästöoikeuksia vai vähentää päästöjään.

Nyt kun päästöoikeuksien huutokaupassa hinta on noussut alun muutamasta eurosta lähes kolmeenkymmeneen euroon, Suomessakin on innostuttu rakentamaan tuulivoimaloita ilman valtion tukia. Päästöttömän tuotannon kilpailukyky on parantunut suhteessa fossiilisiin. Turpeentuotantoa on yhä helpompi kyseenalaistaa.

Kanniainen näkee toivoa nimenomaan päästökaupassa.

Vuonna 2018 Suomen valtio sai päästöoikeuksien huutokauppatuloja 252 miljoonaa euroa. Myös EU:n ulkopuoliset maat ovat luoneet omat päästökauppajärjestelmänsä ja linkittäneet ne EU:n järjestelmään.

Mutta yksi suuri on joukosta poissa ja oletettavasti pysyy: Kiina. Sen hiilipäästöt ovat lähes 10 000 tonnia, kun Saksassa luku on 800 tonnia.

Kiina on hiljaa. Sillä on tavoitteena päästä juhlimaan maailmanvaltiaana kansantasavallan 100-vuotisjuhlilla 2049. Suomalainenkin kuluttaja etsii halvinta tuotetta ja usein se on valmistettu Kiinassa. Kiinnostaako päästökauppa ostohetkellä edes eettisesti valveutunutta kuluttajaa?

Pitäisi alkaa kiinnostaa. Mitä enemmän olemme halukkaita maksamaan oikein tuotetuista energiasta, hyödykkeistä ja ruoasta, miksei myös digitaalisista palveluista, sitä parempi syy meillä on uskoa tulevaisuuteen, josta on iloa myös lapsillemme ja näiden lapsille.

Viime päivien hyviä uutisia on ollut se, että Suomesta kehitellään uusiutuvan energian mallimaata EU:n elvytysmiljardeilla ja vetytaloudessa, jossa aurinko- ja tuulienergian varastointi voidaan aloittaa ja välttää energiansaannin kausivaihtelut.

Entä verotulot? Onko niitä jaettavaksi?

Korona vei monilta aloilta työt, mutta koronan jälkeen kohtaamme samat ongelmat mitä aikaisemminkin mitä tulee työn tuottavuuteen, verotukseen ja verohyödyn jakamiseen.

Suomalainen kunnioittaa verojaan ja veroluonteisia maksuja ja maksaa ne yleisesti ottaen mukisematta. Koronakriisissäkin jokainen on voinut olla varma, että saa asianmukaista hoitoa ja työtön korvauksen.

Kanniainen nostaa kansantaloustieteilijänä pöydälle ison, vaikean, mutta tavattoman mielenkiintoisen verokissan, jota ilman mikään julkinen talous ei toimi. Mutta miten sitten pitäisi verottaa?

Korona pakottaa valtioita velanottoon ja sitä myöten julkisen talouden elvyttämiseen. Julkinen velka on myös veroa, tuleville sukupolville siirrettyä veroa.

Ja nyt vähän faktaa kapitalismin eduista. Kanniaiselle vastuullinen kapitalismi on edelleen toimivin tapa muodostaa kaikkia hyödyttävää tuloa.

Toimivat yritykset ja niiden tulonmuodostus ovat yhteiskunnan selkärankaa. Yritysten verorasitus määrittelee sen, missä niiden kannattaa toimia. Irlannissa on esimerkiksi Euroopan matalin yritysverotus, 12 %.

Monikansallisten yritysten siirtohinnoittelu mahdollistaa yritysten tulon verottamisen alhaisen veroasteen maissa, jos yrityksellä on sellaisessa pääkonttori tai tytäryhtiö.

Ja minkä yritys säästää veromenoissa, sen se voi hyödyntää palkanmaksussa, palkanmaksuvarassa ja investoinnissa. Edellyttäen tietysti, että yritys on kiltti. Omistajaluokan kohtuuttomiin optioihin ja palkkioihin törmää tuon tuosta mediassa.

Mutta miten verotus menee globaalissa digitaloudessa, jota hallitsee kirjainyhdistelmä FAAMNG (Facebook, Amazon, Apple, Microsoft, Netflix ja Google)?

Niiden asiakaskunta on hajautunut eri puolille maailmaa. Tulot muodostuvat eri maiden kuluttajien ostoista. Missä maassa niitä tulisi verottaa ja miten? Pitäisikö se olla liikevaihdolle perustuvaa digiveroa, joka kerättäisiin valtiossa, jossa tuote myydään? Silloin amerikkalaisyritysten eurooppalaiset kuluttajavaltiotkin hyötyisivät.

Toisaalta liikevaihtoon perustuva digiverokin on ongelmallinen. Se ei ole tulo- eikä arvonlisävero. Yhtiöiden voittoon on toisaalta vaikea päästä käsiksi, vaikka se olisi oikeampi verotuksen kohde.

Sitten etiikkaan. Korona on nostanut keskiöön ajatuksen ihmisen haavoittuvuudesta, elämän arvaamattomuudesta ja pahuudesta, joka pyrkii tuhoamaan hyvätkin ponnistukset.

Mutta onko ihminen sitten väistämättä paha jo vain siitä syystä, että selviytyisi? Ihminen on itsekäs lajityypillisistä syistä. Mutta itsekäskin ihminen kykenee altruismiin. Yhteistyökykyisimmät yhteisöt pärjäävät elämän pelissä muita paremmin.

Suomalainen koronakriisin hoito on tästä hyvä esimerkki. Vaikka viestintä on mättänyt, päätöksenteko laahannut ja Covid 19 muuntoviruksineen koukkasi terminaalin kautta väestöön, olemme selvinneet pandemiasta suhteellisen vähäisin vaurioin. Hallitus ratkoo yhdessä THL:n ja viranomaisten kanssa ongelmia ja pyrkii hyvään lopputulokseen puoluerajat ylittäen.

Suomessa hallinto avustaa poliitikkoja, kun taas Ruotsissa poliitikot ovat olleet sivuroolissa koronakriisin hoidossa. Eri hallintomallien seurauksia olemme saaneet lukea päivittäin koronavertailuissa eri maiden kesken.

Meillä ei myöskään ole itsevaltaista presidenttiä, joka väittäisi koronaa pikku flunssaksi tai huijaukseksi, kuten Brasiliassa – karmivin seurauksin.

Mikko Heikka piispana sanoittaa haavoittuvuuden ongelmaa filosofi John Rawlsin ajatuksella: Yhteiskunta on yhtä vahva kuin sen haavoittuvimmat jäsenet.

Entä miten Jeesus tähän liittyy?

Jeesus, haavojen kantaja, eli koko ikänsä köyhyysrajalla. Siksi häntä kiinnostivat köyhät ja heidän pärjäämisensä. Koronan jälkeisenä aikana koko maailma on haavoilla ja sen köyhät yhä köyhempiä.

Eikä suurinta tuskaa aiheuta se, miten me, hyvinvoivat eurooppalaiset tästä nostamme taloutemme nousuun. Ilmaston lämpeneminen tulee tappamaan enemmän ihmisiä kuin tartuntataudit yhteensä. Ovatko pohjoisen asukkaat valmiita auttamaan etelästä tulevia ilmastopakolaisia? Toteutuuko Hugo Simbergin taulun armo haavoittuneen enkelin kantamisesta?

Vielä on nostettava kirjasta käsite puolisyntyneet. Se on alun perin psykohistorioitsija Juha Siltalan termi.

Puoliksi syntynyt ihminen ei pysty kohtaamaan ahdistustaan, pelkojaan tai epätietoisuuttaan. Hän ei hyväksy tietämättömyyden tunnetta, ei haavoittuvuuttaan tai elämän menettämisen pelkoa.

Hänessä vaikuttaa hallintapakko. Tällainen ihminen ratkaisee ongelmansa alkamalla tuhota itsensä ulkopuolella asuvia pelottavia ihmisiä tai ilmiöitä.

Kuulostaako tutulta? Mitä tekevät aikamme diktaattorit, itsevaltiaat ja ääriliikkeiden johtajat, fundamentalistit ja fanaatikot? Kehittävät fasismia tähän päivään, panevat viralta tieteentekijöitä, haistattavat pitkät tutkimustiedolla.

Ja miten tästä mennään eteenpäin?

Rakastan listoja. Piispa Heikka on valmis antamaan sellaisen. Se on piispan to do -lista jokaiselle, joka haluaa ottaa vastuun yhteisestä tulevaisuudestamme.

Sen tärkeimmät huomiot liittyvät luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen, kulutuskäyttäytymiseen, yksilön oman henkisen tasapainon vahvistamiseen ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen tukemiseen.

Mitä enemmän meillä on eliölajeja, sitä vähemmän ihmiselle haitalliset virukset ovat kimpussamme. Luonnonmurha on kriminalisoitava. Luonto ei ole vain raaka-aineiden lähde ja loppusijoituspaikka.

Nojaa ihmisenä olemisesi armoon, kauneuteen ja oikeuden toteutumiseen. Talouden pitää olla niille alisteinen, Heikka sanoo.

Elämä haavoittaa. Hyväksy se.

Ilmastokriisi on pahempi tappaja kuin korona. Tee eettisiä valintoja kulutuspäätöksissäsi. Valmistaudu myös maksamaan enemmän tuotteistasi. Luonto pitää jatkossa hinnoitella.

Anna äänesi uudistuvalle globalisaatiolle ja valitse demokratia ja ihmisoikeudet.

Koronakriisi on viimeinen varoitus ihmiskunnalle.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua