Löytöretki eurooppalaisen taloushistorian tuntemattomaan – arviossa Markku Kuisman Kansallinen voitto ja kapitalismin henki

Kuvat: Laura Malmivaara / Siltala

Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian emeritusprofessori Markku Kuisma on tunnettu ja tuottelias talous- ja yrityshistorioitsija. Jo hänen väitöskirjansa vuodelta 1983 enteili tulevia teemoja: Kauppasahojen perustaminen Suomessa 1700-luvulla – Tutkimus päätöksentekoprosessista. 

Metsäteollisuus, metalliteollisuus, pankit, öljynjalostus, yritystoiminta yleensä ja sen vaikutus ja merkitys Suomelle ja kansakunnan synnylle; suuret mutta elävät teemat ja uudet näkökulmat ovat olleet Kuismalle ominaista ja ovat sitä uudessa teoksessakin. Markku Kuisman tavaramerkki on aina ollut sujuva ja lukijaystävällinen kerronta. Eikä hän siinä petä nytkään.

Aluksi Kuisma vie lukijansa keskelle 1600- luvun Euroopan talouden ja politiikan kenttiä, erityisesti niiden yhtymäkohtiin. Elettiin sotien aikaa, uskonsotia, perimyssotia, eripituisia sotia erilaisista aiheista. Elettiin myös löytöretkien, maailmavalloituksen ja orastavan imperialismin aikaa. Johtava merivaltio oli Hollanti. Englanti oli nouseva haastaja, Espanja alkoi jo hiipua. Ranska oli sidottu sotiin erilaisissa liittokunnissa, Saksaa ei vielä valtiona ollut olemassa.

Ruotsi, itäinen osansa Suomi mukaan lukien, oli voimiensa tunnossa oleva hyvin organisoitunut pohjoinen suurvalta, jolla oli merkittävät strategiset luonnonvarat: rauta, kupari ja metsät.

Kansallinen voitto ja kapitalismin henki -kirjan (Siltala, 2024) johtoajatus aukeaa Kuisman itse esittämästä kysymyksestä: millaisella dynamiikalla, millaisin keinoin ja välityksin Euroopan pohjoiset periferiat kytkeytyivät ja kytkettiin oman maanosansa metropoleihin, niihin, jotka hallitsivat kansainvälisiä markkinaketjuja ja koko maailmaa?

Tähän kysymykseen Kuisma hakee vastausta, liikoja odotuksia kuitenkin vaimentaen. Hänen mukaansa kyseessä ei ole tutkimus tai ”edes nippu tutkielmia eikä esseitä, mutta silti aitoa yritystä ymmärtää maailmaa muuttavia globaaleja ja paikallisia kehityskulkuja hahmotelmin, luonnostelmin”.

Tämän lukijalupauksen Kuisma täyttää enemmän kuin hyvin; kirja on Kuisman johdolla tapahtuva löytöretki eurooppalaisen taloushistorian tuntemattomalle yläjuoksulle.

Kirjan nimessä esiintyvä ”kapitalismin henki” ei viittaa ahneisiin pääomaporhoihin, vaan Kuisman selkeään määrittelyyn kapitalismin keskeisistä ainesosista: 1) sijoituskohteita etsivät pääomat, 2) henkilökohtainen omistusoikeus, 3) päätösvallan hajauttaminen ja 4) markkinat. Tällaista se oli 1600-luvun Euroopassa ja samoilla periaatteilla se toimii nykyäänkin. Kuisman mielestä ”markkinatalous” on vain pehmeämpi ja poliittisesti korrektimpi termi samalle asialle.

Alussa oli terva

”Stockholm tar” eli ruotsalainen terva oli eräs 1600-luvun strategisesti tärkeitä tuotteita. Puupohjaista tervaa ja pikeä tarvittiin laivanrakennuksessa tiivisteenä ja kyllästysaineena. Hollanti oli laivanrakennuksen johtava maa ja Itämeren rannat, pohjoisetkin, olivat tärkeä hankinta-alue. Tukholman Tervakomppania oli hollantilaisten ja englantilaisten esikuviensa mukaisesti yritys monopolisoida ulkomaankauppaa. Aluksi se onnistuikin ja kaikki tervakauppa kulki Tukholman kautta. Ei tullut kuuloonkaan, että Pohjanlahden rannikon kauppakaupungit tai Viipuri tai Hamina olisivat voineet käydä suoraan kauppaa ulkomaisten ostajien kanssa.

Mutta monopolit eivät ole ikuisia. Hollanti ja Englanti onnistuivat poliittisella ja taloudellisella painostuksellaan murtamaan Tervakomppanian monopolin. Painetta lisäsivät myös uudet massatuottajat Venäjä ja Pohjois-Amerikan siirtokunnat. Ulkomaiset ostajat pääsivät asioimaan suoraan myyjien kanssa Tukholmassa, Viipurissa ja Nevanlinnassa, ruotsalaiskaupungissa ennen Pietaria. Osansa saivat tietysti toimitusketjun alkupään toimijatkin: kauppiaat pienissä satamakaupungeissa sekä alkutuottajat maaseudulla, tervanpolttajat.

Parrulastissa Saimaalle

Seuraavana oli vuorossa sahatavara. Ja kuten tiedetään, tämä tarina ei ole täysin lopussa vieläkään. Mutta 1600-luvulla Ruotsi-Suomessa sahattiin silloisella teknologialla, mikä tarkoitti karkeilla ja hitailla menetelmillä tapahtuvaa lähinnä kotitarve- ja kartanosahaamista. Läpimurtoteknologia tuli Hollannista: uudenlaiset hienommat ja ohuemmat terät sahasivat enemmän ja parempaa laatua. Kun uusi teknologia saatiin käyttöön, alkoi Ruotsi-Suomessa ja erityisesti Suomen puolella vientisahauksen kulta-aika.

Sahateollisuus tuotti monella tapaa taloudellista hyvää. Talonpojille ja metsänkaatajille tuotantoketjun alkupäässä se toi tuloja, mutta vaihdantataloudessa kun oltiin, myös suola oli tuolloin merkittävä taloudellinen vastike. Vientisahaajat saivat tuloja, mutta valtiovalta valvoi totta kai osaltaan, että se sai osuutensa verotuloina koko ketjulta.

Kuisma kuvaa mukaansatempaavasti, kuinka vientisahaus pyrittiin alun alkaen pysyttämään muutaman keskeisen kaupungin kuten Viipurin ja Haminan kauppiaiden yksinoikeutena. Sahojen perustamista maaseudulle pyrittiin estämään, puhumattakaan että maalaissahat olisivat voineet käydä itse vientikauppaa. Taustalla olivat paitsi kaupunkilaissahaajien taloudelliset edut myös valtiovallan merkantilistinen politiikka sekä myös orastava huoli metsävarojen tuhlaamisesta.

Ajan myötä vastarinta ja kaupunkien privilegiot kuitenkin murtuivat ja sahaaminen vapautui. ”Savon aateli” ja muut yrittäjät pääsivät osaltaan luomaan Suomen teollista perustaa. Tältä osin Kuisman katsaus ulottuu pitkälti 1800-luvulle ja kattaa mielenkiintoisella tavalla myös metsänomistuksen vapautumisen, maanomistusolojen kehittämisen vapaan talonpoikaissäädyn varaan sekä kaiken kaikkiaan ruotsalais-suomalaisen vahvoihin instituutioihin ja toimivaan hallintoon perustuvan yhteiskunnan merkityksen talouden perusrakenteina.

Entä nyt?

Perusjuonne Kuisman kuvaamassa kehityskulussa on selkeä: valtion tiukassa ohjauksessa oleva ulkomaankauppa avautuu vähitellen, määrätietoisesti ja jokseenkin hyvässä järjestyksessä, Ruotsi-Suomessa kun ollaan. Monopoleista, kartelleista ja privilegioista luovutaan, joskin niiden henkisiä jälkeläisiä, kuten metsäteollisuuden vientikartellit, oli toiminnassa vielä Suomen EU-integraatioon saakka.

Lopuksi Kuisma peilaa Suomen paperiteollisuuden nousua ja hiipumista, ”joutsenlaulua”, niihin olosuhteisiin ja pelisääntöihin, joissa ja joiden mukaan toimittiin, kun metsäteollisuuden perustaa Suomessa luotiin. Kartellit toimivat ja palvelivat tarkoitustaan hyvin niin kauan, kunnes niistä jouduttiin luopumaan. Senkin jälkeen paperiteollisuus oli voimissaan toistakymmentä vuotta, kunnes alamäki alkoi paperin kysynnän vähenemisen myötä.

Nyt ollaan jälleen raaka-ainetuottajia. Miksi?

Kuisma vastaa tähän rohkeasti:

”Ratkaisua ongelmaan on arvailtu vähintään viimeiset sataviisikymmentä vuotta. Pätevä vastauskin on aina ollut olemassa. Puuta jalostava suurtuotanto on syntynyt, kasvanut ja kehittynyt maailmantalouden johtavien valtakeskittymien asettamissa rajoissa. Markkinakysyntä ja -sääntely yhdistettynä maailmanpoliittisiin valtasuhteisiin ovat aina luoneet sen tilan, jossa asiaankuuluvat operaattorit – yhtiöt, rahoittajat, tuottajat, agentit, kartellit, valtiot ynnä muut – organisoivat tuotantoa ja kauppaa. — Jos ketterä yritteliäisyys ja muu sen sellainen olisivat riittäneet, Suomi olisi ollut maailman kärkeä kaikessa mahdollisessa ainakin vuosisadan tai kaksi.”

On siis pelattu niillä korteilla, jotka on meille annettu. Aika hyvin kuitenkin.

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua