Lottapuku viestitti kurinalaisuudesta ja isänmaallisuudesta

Lotilla on yllään villaisia ja puuvillaisia lottapukuja. Kirjan kuvitusta.

Harmaa lottapuku on jäänyt Suomen historiaan yhtenä sota-ajan symbolina. Lottapuvussa ryhdikkäänä kulkeva lotta oli palvelualtis ja isänmaallinen. Hän teki vapaaehtoistyötä ja palveli isänmaata.

Tutkija ja tietokirjailija Jukka I. Mattila on perehtynyt laajasti lottapukujen vaiheisiin ja esittelee niitä kirjassaan Lottapukujen historia (Minerva, 2021). Kirjassa on paljon kiinnostavia valokuvia lotista työssään ja yhteisissä tapaamisissa.

Kirja kuvaa tiiviisti myös Lotta Svärd -järjestön vaiheet. Lotta Svärd oli 1920–1944 toiminut suomalainen naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, jonka tarkoituksena oli kasvattaa maanpuolustushenkeä ja tukea suojeluskuntien toimintaa. Sotavuosina 1939–1944 lottajärjestö toimi osana puolustuslaitosta.

Liittoutuneiden valvontakomissio vaati sodan jälkeen järjestön lakkauttamista, ja se lakkautettiin vuonna 1944. Järjestön maine palautettiin 1990-luvulla, ja monet lotat saivat huomionosoituksia valtiovallalta kiitoksena maanpuolustustyöstä.

Nimi Lotta Svärd juontaa Johan Ludvig Runebergin kirjoittamasta runosta Lotta Svärd, joka ilmestyi Vänrikki Stoolin tarinoissa. Runo vaikutti suomalaisen isänmaallisuuden kasvuun.

Suomalaisessa maanpuolustustyössä lottatyö jakaantui lääkintäjaostoon, muonitusjaostoon, varustusjaostoon ja keräys- ja kansliajaostoon. Lotta hankki koulutuksen oman jaostonsa tehtäviin ja antoi sen jälkeen lottalupauksen. Sairaanhoitoa pidettiin yhtenä arvokkaimmista lottien tehtävistä.

Talvisodan ponnisteluissa oli mukana yli 70 000 lottaa, joista vajaa neljännes oli mukana sotatoimialueella. Jatkosodan aikana lottia oli komennuksella 95 000.

Kentällä toimivat lotat tarvitsivat vaatetuksen, joka soveltui eri vuodenaikoihin ja säihin. Varhaiset lottapuvun ommeltiin sarkakankaasta, joka oli halpaa, mutta se kastui helposti ja oli epämiellyttävä käytössä. Lääkintälotille kehitettiin sisätöihin sopiva kevyempi vaatetus, ja puku valmistettiin puuvillakankaasta. Siitä syntyi nykyisinkin tunnettu lottapuku.

Harmaa lottapuku viestitti yhdenmukaisuudesta ja kurinalaisuudesta, joka kuului sotilaskulttuurin perinteeseen. Puvun lisäksi lotta käytti erilaisia merkkejä. Käsivarteen kiedottiin käsivarsinauha tai käsivarsikilpi. Lotalla oli päähine, työesiliina ja valkoinen esiliina.

Lottapukuun sai pukeutua ensimmäisen kerran lottalupausta annettaessa. Järjestöstä eronneella tai kannatusjäsenellä ei ollut oikeutta lottapukuun. Lottapuvun kanssa käytettävien kenkien piti olla yksinkertaiset, matalakorkoiset ja väriltään tummat, esimerkiksi monot tai nahkasaappaat. Valkoisia jalkineita tai silkkisukkia ei sallittu. Sukkien piti olla mustat tai harmaat.

Juhlapuvun kanssa käytettiin valkoista irtokaulusta ja valkoisia mansetteja sekä käsivarsinauhaa. Juhlapuvun kanssa oli aina oltava mustat sukat ja jalkineet, kun esiinnyttiin ryhmässä. Käsivarsinauhaa ja kunniamerkkejä sai käyttää juhlatilaisuuksissa sisätiloissa ja kesällä ulkona. Ulkona käytettiin juhlissa päähinettä ja valkoisia käsineitä.

Lottapuvun käyttöön liittyi tiukasti säädelty kurinalaisuus, mutta samalla se tasa-arvoisti käyttäjät. Yhtenäinen asu häivytti sosiaalisia ja yhteiskunnallisia raja-aitoja.

Lottapukujen historia -teos on hyvin seikkaperäinen ja yksityiskohtainen katsaus lottapukujen kehitykseen ja niiden historiaan. Mukana on piirrettyjä malleja lottapuvuista ja tietoja mitoista. Esimerkiksi lottapuvun pituus oli 25 senttiä maasta.

Kirja on monipuolinen tietopankki lottien pukeutumisesta kiinnostuneille. Lähtökohdiltaan se on suunnattu erityisyleisölle. Jos kaipaa tiivistä yleisesitystä lotista ja lottapuvuista, kirjan anti voi tuntua liiankin perusteelliselta.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua