Lontoon tyttö ei oikein kosketa – arviossa Susanna Alakosken Pumpulienkeli-romaanin jatko-osa

Kuvat: Sara Mac Key / WSOY

Ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken neliosaiseksi kaavailtu historiallinen sarja suomalaisista työläisnaisista sekä Suomen ja maailman historiasta on saanut toisen osansa. Lontoon tyttö (WSOY, 2022) jatkaa saman suvun tarinaa, minkä Pumpulienkeli (2021; lue arvio täältä) aloitti.

Kirjan päähenkilö Greta tulee 1950-luvulla nuorena naisena Tukholmaan, missä tutustuu aivan erilaiseen maailmaan kuin kotikaupunkinsa Vaasa. On suomalaisten tanssia, luvattomia sikiönlähdetyksiä, uudenlaisia hampurilaisbaareja ja työpaikkoja niin paljon, että vaikka joka päivä voisi vaihtaa. Gretalle ei mikään riitä, hän halajaa suurempiin ympyröihin ja lähtee Lontooseen.

Muun muassa Gretan kirjeiden kautta tarinassa kulkevat myös Pumpulienkelin päähenkilö, Gretan äiti Hilda, sekä veli Jonni. Yhteys Suomeen säilyy, mutta takaisin Greta ei kaipaa ja kammoksuu ajatustakin kaikesta tehdastyötä muistuttavasta.

Greta päätyy kotiapulaiseksi hienoon ja hyvään perheeseen, jonka luona tapaa kuuluisuuksia, kuulee kulturelleja keskusteluita ja oppii englantia kuin vettä vaan. Jokin Lontoon-jaksossa jättää tämän viisivuotiskauden kuitenkin kovin kaukaiseksi; Greta on kuin fiiniin leikkimökkiin laitettu nukke, joka tulee aikansa leikittyään ulos, avioituu yhtäkkiä ja menee kuin meneekin tehtaaseen töihin pohjoisessa Ruotsissa. Lukija ei koskaan saa tietää, kuka Greta on ja mitä hän ajattelee, mikä häntä ohjaa, miksi hän teki nämä valinnat; Greta jää irtonaiseksi ihmiseksi, joka ei kosketa millään lailla.

Lontoon tytön jälkisanoissa kirjailija Susanna Alakoski toteaa, että on jälleen etsinyt paljon tietoa ja myös löytänyt sitä paljon niin kuvina kuin teksteinäkin. Kirjailija on myös uuttera tutkija, mikä kävi ilmi jo neliosaiseksi suunnitellun sarjan ensimmäisessä osassa Pumpulienkeli.

Lontoon tytössä ajasta, ilmiöistä ja maailmasta kertominen menevät kuitenkin harmittavalla tavalla henkilöiden ja heidän tarinoidensa edelle. Sekä Greta että veljensä Jonni ay-urineen ja naisjuttuineen jäävät kovin ohuiksi. Sen vuoksi myös Gretan huolet maailmanpolitiikan polttavista aiheista, maahanmuutosta tai tekstiiliteollisuuden kehittymisestä eivät ankkuroidu mihinkään eivätkä tunnu uskottavilta.

Parhaiten tässäkin teoksessa omasta ajastaan kertoo Gretan äiti, nyt jo iällä oleva leskirouva, Hilda. Tämä on lämmin ja uskottava sekä surussaan että rakkauden kaipuussaan, vanhetessaan työläisnaisesta eläkeläiseksi ja tyytyessään lopulta kissan tarjoamaan rakkauteen.

Tässäkin osassa suomentaja Sirkka–Liisa Sjöblom tekee tarkkaa työtä ja tarjoaa hienosti soljuvaa suomen kieltä.

Kaksi osaa sarjasta on edelleen vielä tulossa. Vielä kaikki ehtii muuttua tästä pienoisesta pettymyksestä huolimatta!

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua