Leïla Slimanin Toisten maa -romaanissa suru todella tuntuu surulta, ilo ilolta

Kuvat: WSOY

Mathilde on nuori ranskatar, joka rakastuu marokkolaiseen Amineen ja lähtee tämän vaimoksi meren toiselle puolen. Hän tulee maahan, missä aurinko porottaa armottomasti, elämä on kovaa työtä ja naisen asema aivan toinen, kuin mihin nuori ranskatar on tottunut. Mathilde on miestään päätään pidempi, mutta on ikuisesti tämän ja kaikkien muidenkin viiksiniekkojen alapuolella.

Pariskunta muuttaa syrjäiselle seudulle ja perustaa maatilan, saa kaksi lasta. Amine on mies, joka ajoittain antaisi kaikkensa voidakseen lahjoittaa eurooppalaiselle vaimolleen lempeän lumisateen ja armollisemman sään ja toisinaan ”kasvattaa” tätä, kuten miehillä on täällä tapana. Yleisen ymmärryksen mukaan nainen on ansainnut lyönnit ajatuksella, ettei susi suinkaan hyökkää, ellei kyyhky härnää sitä kukerruksellaan.

Pariskunnan suhteen rakentumista ja muuttumista pala palalta kuvataan uskottavasti. Kahdesta hyvin erilaisesta maailmasta tulleet ihmiset törmäilevät toistensa särmiin välillä niin kipeästi, että varmasti sattuu. He eivät kuitenkaan anna periksi ja jatkavat sitkeästi silloinkin, kun lukija jo luovuttaisi.

Ulkopuolisuus, ainakin aluksi kielitaidottomuus ja ajoittainen kaipuu ovat maahanmuuttajan ikuisia seuralaisia eikä Mathilde ole poikkeus. Välillä hän on epätoivon partaalla, toisinaan uuden kotimaan taivaan sini on juuri sopiva ja tuntuu omalta taivaalta. Hän käy kerran myös kotiseudullaan Ranskassa, mutta pettyy jo siihenkin. Tunne jonnekin kuulumisesta on kadonnut ja musliminaisen peittävään asuun pukeutuminen voi tuntua paikalta, missä saa olla hukassa kaikessa rauhassa.

Vähitellen uusi kotimaa, sen työteliäs elämä maatilan emäntänä ja itseoppineena parantajana sekä perheenäitinä alkavat tuntua omilta. Mathilde ymmärtää voimansa ja sen, että osa hänestä kuuluu vain hänelle itselleen; ei aviomiehelle, ei pariskunnan kahdelle lapselle, ei kenellekään muulle. Itsekin maahanmuuttajataustaisena Leïla Slimani kuvaa hyvin taitavasti ja monipuolisesti päähenkilönsä muuttumista uudessa maassa nuoresta morsiamesta naiseksi, jollainen hän on romaanin päättyessä.

* *

Toisten maa (WSOY, 2021) sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen ja Marokon itsenäisyyttä edeltävään aikaan. Silloin Marokossa oli paljon siirtolaisia; kuka paossa mitäkin, kuka etsimässä onnea. Henkilögalleriassa vilahtelee muun muassa unkarilainen gynekologi, ranskalaisia nunnia ja hienostorouvia ja heidän kauttaan piirtyy jälleen erilainen kuva sen ajan Marokosta. Väkivaltainen itsenäistymisen aika koskettaa lopulta syrjäisimpiäkin seutuja.

Leïla Slimani (s. 1981) muutti itse synnyinmaastaan Marokosta Ranskaan 17-vuotiaana opiskelemaan ja teki sittemmin töitä toimittajana. Kirjailijalta on suomennettu seksiriippuvaisuutta kuvaava esikoisteos Adele (WSOY 2019, alkuteos 2014) ja varsinainen läpimurtoromaani Kehtolaulu (WSOY 2018, alkuteos 2016). Se on kylmäävä trilleri täydellisen tuntuisesta lastenhoitajasta, joka onkin jotain aivan muuta. Romaani toi tekijälleen Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Goncourtin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron nimitti hänet myös ranskan kielen ja kulttuurin edustajaksi.

Kehtolauluun verrattuna Toisten maa on paljon suoraviivaisempi romaani, joka helposti solahtaa kansainvälisten sukutarinoiden kastiin. Se kertoo tavallisista ihmisistä epätavallisina aikoina ja itselleen uusissa olosuhteissa, tunnetiloissa ja tilanteissa. Siinä on elämän julmuutta, mutta harvoin suoranaista pahuutta.

Tämänkin teoksen on varmalla otteella ja taitavasti suomentanut Lotta Toivanen, jonka käden jälkeä ovat sekä Adele että Kehtolaulu. Toivanen sai viime vuonna J. A. Hollo -käännöspalkinnon ja hänen elävää tekstiään on aina ilo lukea.

Ja nyt kysymys kuuluu: milloin ilmestyy toinen osa?

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua