Leikkaavien varjojen hämmennyksessä – arvioitavana Siri Kolun Varjoliitto

Kuvat: Sabrina Bqain / Tammi

Kokeneen nuortenkirjailija Siri Kolun uusin teos Varjoliitto (Tammi, 2025) hyppää romantasiakärryjen kyytiin ja aloittaa uuden Varjopäivä-trilogian. Kirjan maailmassa varjoliittoon julistetaan ne, jotka ovat ulkona Varjopäivänä ja joiden varjot leikkaavat toisiaan. Tällainen avioliitto on ehdoton, siitä ei kysellä sen enempää, eikä siitä voi koskaan erota.

Tervakorttelin Selja odottaa Varjopäivänä ystäväänsä, joka haluaa varjoliittoon himoitsemansa pojan kanssa. Seljan pitäisi toimia todistajana. Selja päätyykin itse varjoliittoon ja vieläpä poikkeukselliseen kolmiliittoon, kun paikalle saapuvat senaattori Atticus ja hänen poikansa Laurion ja hänen varjonsa leikkaa näiden molempien varjoja. Selja, jolla oli elämälleen aivan muita suunnitelmia, huomaakin olevansa pakkoavioliitossa ylhäisen isän ja pojan kanssa.

Kuulostaako kummalliselta? No totta tosiaan. Koko varjoliiton konsepti on suoraan sanottuna aivan omituinen, eikä sitä kirjassa perustella mitenkään. Se on laki, jota vastaan ei voi pyristellä, eikä lain alkuperää tai syytä avata kirjassa mitenkään. Se on kummallista, koska laissa ei oikein tunnu olevan mitään järkeä. Toivon, että trilogian myöhemmissä osissa asiaa avataan enemmän.

Selja tulee varjoliiton myötä tempaistua aivan uudenlaiseen elämään. Kirjan maailma on vähän Nälkäpelin suuntainen dystopiamaailma, jossa valtio on jaettu lohkoihin, joita hallitsevat senaattorit käytännössä omistavat kaikki lohkon asukkaat. Asukkaat polttoleimataan isäntiensä omaisuudeksi. Senaattorit ovat jonkinlaisia jumalolentoja, jotka elävät yltäkylläisyydessä ja vaativat maaorjiltaan kohtuuttomia. Maailma on synkkä, mutta tuntuu myös kuluneelta. Koska maailma perustuu vahvasti sorrolle, mukana on tietysti myös vastarintaliike.

Maailmanrakennus herättää muutenkin kysymyksiä. Fantasiakirjoissa maailmanrakentamisen tapa on olennainen kysymys ja vaikuttaa kirjan vastaanottamisen kokemukseen. Joskus maailmat ovat liian outoja ja siksi vieraannuttavia, toisinaan taas maailmanluontiin ei ole panostettu tarpeeksi. Varjopäivän maailmassa on kaikenlaista kummallista: se ei selvästikään ole meidän maailmamme, mutta senaattorisuvut on kuitenkin nimetty meidän maailmamme valuuttojen mukaan: on Drakmat, Markat, Jenit, Obolit, Sekelit ja niin edelleen.

Lähinnä käsittämättömältä laiskuudelta tuntuu, että Ploutoksen valtakunnan rajanaapurit ovat North, South, West ja East. Ihan tosiko? Varjoliiton sisäkannesta löytyy myös fantasiakirjoille pakolliseen tapaan kartta, joka liittyy sujuvasti valitettavan tavanomaiseen ”niin epämääräinen, että harmittaa” -jatkumoon. Kieltäisin kyllä ilolla fantasiakirjoista kartat, joista ei ole mitään hyötyä.

Jos maailman kehittelyssä onkin kummallisuutensa, itse tarinassa on kyllä vetoa. Selja on senaattorin ja tämän pojan välissä kiperässä tilanteessa, kun isä ja poika eivät voi näemmä sietää toisiaan ja yrittävät kumpikin omia Seljan omiin tarkoitusperiinsä. Selja teeskentelee tietämätöntä, vaikka onkin varsin hyvin perillä asioista – jopa niin hyvin, että oikeastaan ihmetyttää, miten vaatimattomista oloista tuleva työläistyttö voikin olla näin etevä. Se on kyllä hauskaa, mutta vähän heikosti perusteltua. Seljan sinnikkyys ja halu selviytyä kannattelee kuitenkin kirjaa. Loppuratkaisu herättää jonkun verran mielenkiintoa tarinan jatkon suhteen.

* *

Koska romantasian lajityypissä ollaan – ainakin kustantamon ilmoituksen mukaan, asiasta voidaan muuten kyllä keskustella – mukana on tietysti myös kuumia seksikohtauksia. Niistä Siri Kolu ansaitsee täydet pisteet, olkoonkin että ne ovat juonen kannalta kovin irtonaisia ja tulevat vähän yllättäen. Hieman jää vaikutelma, että seksikohtauksia on pitänyt olla, joten niitä on tungettu mukaan puoliväkisin.

Kovin ristiriitaiset tunnelmat siis jää Varjoliitosta. Moni asia puoltaa jättämään sarjan lukemisen tähän, mutta juoni jättää sellaiseen paikkaan, että houkuttaisi tietää, miten Seljan tarina jatkuu. Voi siis olla, että nielen kehnon maailmanrakennuksen ja annan sarjalle vielä tilaisuuden.

Toivon kovasti, että seuraava osa paikkaa maailman aukkokohtia ja tekee kokonaisuudesta perustellumman. Toisaalta haluaisin suositella lukijoille suosiolla parempia kirjoja, koska sellaisiakin on. Esimerkiksi Vehka Kurjenmiekan Kellopelisydän (lue arvio) ja Talventaitto tarjoavat mielikuvituksellista fantasiaa ja hienovaraista romantiikkaa merkittävästi taitavammin kirjoitettuna ja maailmassa, joka on todella huolellisesti mietitty ja rakennettu.

Mikko Saari
@msaari

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua