Lapset tappajina – arviossa Anu Kaajan Siluetinleikkaaja

Kuva: S&S / Saara Salmi

Siluetinleikkaaja (S&S, 2026) on genreltään spekulatiivista fiktiota, ei varsinaisesti dystopiaa, ehkä jopa utopiaa, jossa eletään seitsemättä sukupolvea Romahduksen jälkeistä aikaa. Romahdusta edeltäneen ajan voisi hyvin tulkita meidän lyhenteitä ja hajanaisuutta suosivaksi nykyajaksemme. Romahduksen jälkeen ihmiset puolestaan asuvat saarilla ja digitalisaatio on luhistunut.

”Kirjeenvaihto oli Romahduksen aikaan huomattavan paljon nopeampaa kuin nykyisin, ja laivojen sijaan viestit kulkivat tiedon koneissa niin, että keskustelua saatettiin käydä ikään kuin oltaisiin samassa tilassa.”

Kirjan Kertoja haluaa kirjoittaa tarinan mystisen verhon takaa aikoinaan ilmaantuneesta kirjallisuudentutkijasta Luciasta. Saarelle saapuu laivan mukana myös salamyhkäinen vierailija Koillissaarelta, joka ryhtyy auttamaan Kertojaa tämän kirjoitustyössä.

Lucia pakeni Romahdusta Suomenmaasta ja toi saarelle mukanaan Siluetinleikkaaja-nimisen teoksen sekä omat tutkimuksensa siitä. Tämän fiktiivisen Siluetinleikkaajan puolestaan on 1980-luvulla kirjoittanut kirjailija nimeltä Phyllis Wells, Isoon-Britanniaan asettunut australialainen, rattopoikia läpsivä räkättäjä. Wellsin nuorten fantasiaromaani on väkivaltainen kulttikirja, jossa neljä viktoriaanisen ajan lasta vaeltaa Maisemaksi kutsutussa paikassa. Jokainen heistä on aiemmassa elämässään surmannut toisen lapsen. Esimerkiksi päähenkilö Cora on kehottanut sisartaan Cordeliaa lämmittelemään takan lämmössä, kunnes tuli on tarttunut tämän krinoliinihameeseen, jolloin Cora on työntänyt sisarensa takkaan. Wellsin Siluetinleikkaaja herätteleekin pohtimaan erilaisia moraalikysymyksiä, kuten missä kulkee oikean ja väärän välinen raja?

Sekä Lucia että Cora leikkaavat molemmat siluetteja. Anu Kaaja (s. 1984) opetteli itsekin leikkaamaan niitä, jotta ymmärtäisi hahmojaan paremmin. Lisäksi hän haastatteli Linnanmäellä työskennellyttä siluettitaiteilija Sirkka Lekmania, joka leikkasi kirjan etutapettiin sijoitetun kuvan Kaajasta. Kustantamon tiedotteessa Kaaja kertoo aiheesta seuraavasti:

”Siluetteja leikatessa onnistumisprosenttini on tosin melko pieni, joudun vielä korjailemaan työtäni, enkä uskaltaisi leikata livetilanteessa elävää mallia. Silti sain aikaan muutamia onnistuneita siluetteja valokuvien pohjalta, ja harrastus varmasti jatkuu vielä.”

Kaajan Siluetinleikkaaja pitää oikeastaan sisällään kolme eri tarinaa. On tarinan nykyhetki, eli Romahduksen jälkeinen aika, Kertojan tarina. Sitten on Lucian tarina ja lisäksi vielä fiktiivisen Siluetinleikkaaja-kirjan lasten tarina. Kaajan teoksessa onkin vahvasti metafiktiivinen fiktio fiktossa -rakenne: Wellsin Siluetinleikkaaja-teos sijaitsee Kaajan Siluetinleikkaaja-teoksen sisällä.

* *

Kaajan teos on saanut inspiraatioa romantiikan ajan kirjallisuudesta sekä symbolistisesta taiteesta. Tämä näkyy sekä aiheiden että kielen tasolla. Romahduksen jälkeen ilmaisun kieli on lähentynyt entisaikojen vanhahtavaa tyyliä.

”Näin proosallisesti pysyi elämä uomissansa vuosia. Lucia oli asettanut syrjään aiemman, lähes pakkomielteisen, intohimonsa Siluetinleikkaajaan. Vapaa-aikanansa ja osin työaikanansa hän seurasi kirjallisuuttakin enemmän toista intohimoaan, sivuaineena opiskelemaansa taidehistoriaa, perehtyen erityisesti 1600–1800-luvun eurooppalaiseen taiteeseen.”

Teos kutsuu lukijaa googlettamaan yhteyksiä, kuten tekstissä mainittujen henkilöiden nimiä, taideteoksia ja erilaisia sitaatteja. Esimerkiksi kun Kertoja kuuntelee ladattavasta soittorasiasta (mahdollisesti iPodista) korviin laitettavien musiikkiunauhojen kautta musiikkikappaletta, jossa puhutaan pimeydestä vanhana ystävänä, viitataan Simon & Garfunkel -duon kappaleeseen The Sound of Silence vuodelta 1964.

Cora taas vertautuu antiikin mytologian Koraan, jonka kuva on ikuistettu muun muassa Joseph-Benoît Suvéen maalaukseen Piirustustaidon synty (1791), jossa Kora piirtää rakastettunsa siluetin hiilellä seinälle. Lucia on johdettu latinan sanasta Lux, valo. Antiikin Lucia-niminen marttyyri puolestaan kantoi lautasella kahta silmämunaa, joilla on osuutensa Kaajan tarinassa. Lucian kissan, Hekaten nimi viittaa antiikin kreikkalaisen mytologian yön, tienhaarojen ja magian jumalattareen. Ja niin edelleen.

* *

”Siluetti-sanalle antoi nimensä 1700-luvulla elänyt Ranskanmaan valtionvarainministeri Étienne de Silhouette, joka verotti aateliston huveja ja kehotti suosimaan halpaa. Muodissa olleita varjokuvia alettiin siten kutsua hänen mukaansa silueteiksi, sillä ne olivat edullisia – toisin kuin maalaukset.”

Näin todella tapahtui. Kirjalliset viittaukset ovatkin eräänlaista leikkiä, kuten Kaaja itsekin teoksessaan toteaa. Fakta ja fiktio sekoittuvat keskenään, ja paikoin tarina saa hyvin surrealistisiakin piirteitä niin sanotuissa varjokuvakertomuksissa, kuten esimerkiksi kuvauksessa Hitchcockin Linnut-elokuvan (1963) linnuista, jotka loukkaantuvat ohjaajalle ja päättävät kakata tämän päähän.

”Sen vuoksi Hitchcockilla oli aina ulkoillessa varahattu autossaan. Hänen hovimestarinsa puhdisti hatut iltaisin. Järjestely toimi, kunnes hovimestari huomasi käsivarsiensa puskevan höyheniä ja suostui syömään vain muruja ja siemeniä. Hovimestari käytti syömiseen kuitenkin lusikkaa, ovathan linnut hyvin älykkäitä ja erilaiset varislinnut käyttävät työkaluja säännöllisesti. Näin hovimestari sai jatkettua työssään vielä muutaman vuoden, kunnes pesänrakennusvietti kävi liian suureksi ja hän lensi ulos ikkunasta.”

Fiktiivisen Siluetinleikkaaja-teoksen jatko-osa Varjokaupunki on vieläkin voimakkaammin surrealistinen luoden omalakisen mutta fantastisuudessaan uskottavan maailmansa. Tämä ajatus pätee yhtä lailla Kaajan Siluetinleikkaajaan. Sen pohjateemaa sanoitetaan auki seuraavasti:

”Siluetinleikkaaja on fantasiaa, joten sen ei voi sanoa kuvaavan todellisuutta sellaisenaan. Silti mitkään väkivallan muodot, joita Siluetinleikkaajan lapset kohtaavat, eivät ole tuntemattomia omassa maailmassamme. Mikäli kuitenkin kohtaamme niitä, vaikkapa uutisissa, käännämme helposti katseemme.”

* *

Ikään kuin tulevaisuudesta käsin osoitetaan meidän oman aikamme typeryys. Teoksillaan miljonääriksi nousseen Wellsin harkitsemattomat lausunnot vertautuvat J. K. Rowlingin transfobisiin argumentteihin. Mukana on myös kritiikkiä siitä, miten medialle ja viihdemaailmalle mikään ei ole pyhää, eivät edes lapset.

Kirjan kaikki kolme tarinatasoa alkavat tekstin edetessä pikkuhiljaa rakentua erilaisten aineistojen pohjalta. Coran tarinasta ei kuitenkaan ehdi muodostua tarkkaa kokonaiskuvaa pienten otteiden perusteella, ja niin on luultavasti tarkoituskin. Silti kuvaus Coran lapsuudesta jää hieman ylimalkaiseksi ja sisäistarina keskittyy enemmän hänen aikuisuuteensa Varjokaupungissa. Kaajan teoksen loppua olisi ehkä voinut vielä napakoittaa lisää, eikä lopun pisterivein merkittyjen sivujen merkitys kunnolla auennut.

Siluetinleikkaaja on erikoinen teos, joka vinksauttaa lukijan ajatuksia outoihin asentoihin, kuten Kaajan muillakin teksteillä on tapana. Spekulatiivisesta fiktiosta pitäville se on hyvällä tavalla kummallinen ja kaiken kaikkiaan älykkäästi rakennettu kokonaisuus.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua