Kirja-arvostelu: Japanilainen konbini eli lähikauppa on mielenkiintoinen mikroyhteisö. Sayaka Muratan Lähikaupan nainen -romaani kattaa myös alan työntekijämuutokset.
Sayaka Murata: Lähikaupan nainen (Konbini ningen, 2016). Gummerus, 2020. Suomennos Raisa Porrasmaa.
Keiko on töissä konbinissa, japanilaisessa lähikaupassa, ja on ollut siellä jo 18 vuotta. Lähipiiri, niin sisko kuin työtoveritkin ihmettelevät Keikon kunnianhimottomuutta, ja kun ikääkin on jo 36 vuotta, pitäisi pian hankkia mies ja perhe. Keiko itse on tyytyväinen kauppatyöhönsä eikä ymmärrä ihmisten reaktioita.
Keikon elämä voi vaikuttaa ulkopuolisen silmään tylsän samalta. Hän on jäänyt yliopiston jälkeen samaan konbiniin töihin, muuttanut vanhempiensa talosta pieneen asuntoon ja on tyytyväinen yksinkertaiseen elämäänsä. Keikon kunnianhimo kohdistuu pelkästään siihen, että konbini on siististi järjestelty ja asiakkaat tulevat palveltua hyvin ja ripeästi, aina tervehdyksestä – Irasshaimase! Tervetuloa! – lähtien.
Romaanin aikana paljastuu, että Keiko on aina ollut ympäristön mielestä omalaatuinen. Lapsena hänen äitinsä oli huolissaan tytön sosiaalisesta kyvyttömyydestä. Opettajat eivät tienneet mitä tehdä tytön kanssa, kun tämä suhtautui näennäisen tunteettomasti asioihin, joista normilapsi itkisi. Nykyajassa ympäristö alkaa pikkuhiljaa ihmetellä, aikooko Keiko todellakin olla iän kaiken lähikaupan töissä, vailla mitään kiinnostusta muuhun tai aikomusta perustaa perhettä. Keiko, itselleen tyypillisellä pragmaattisella tavalla on aina oppinut peittämään oman suorasukaisuutensa ja sopeutumaan ympäristön vaatimuksiin. Häneltä puuttuu sosiaalisia viettejä, mutta hän osaa taitavasti matkia ympäristöä ja olla siten osa porukkaa. Hän omaksuu työtovereidensa puheenpartta ja ostaa samanmerkkiset kengät kuin huomaa yhden työtoverinsa suosivan – itsellään hänellä ei ole mitään tajua tai kiinnostusta muotiin.
Asiat alkavat ryöstäytyä Keikon suosimasta tarkalleen samanlaisesta arjesta, kun laiskanpuoleinen mies nimeltä Shiraha rantautuu konbiniin töihin. Ennen kuin Keiko huomaakaan, ollaan Shirahasta leipomassa hänelle miehentapaista. Voisiko tässä olla ratkaisu lähi-ihmisten vaatimuksiin, mies kuin mies, alkaa Keikokin miettiä.
Lähikaupan nainen onkin vinon huumorin läpi nähty tarina niistä odotuksista, mitä naiseen kohdistuu erityisesti Japanissa mutta miksei meilläkin. Keikolta puuttuu kaikki taipumus ja kiinnostus mihinkään normaaliin naisen elämään kuuluvaan oletetuksi, eikä hän toisaalta korvaa miehen ja lapsen puutetta urakiidolla tai Tokion yössä bailaamisella.
Konbini on niin olennainen osa japanilaista taajamamaisemaa, että monessa animessakin se näkyy taustalla, kuten animessa Dagashi Kashi.
Kekseliäitä ovat myös Keikon oivallukset siitä, miten ihmiset alkavat muuntua lähiympäristönsä kaltaisiksi puhetyyliä myöten. ”Izumin tultua meille töihin Sasaki alkoi sanoa täsmälleen samalla tavalla ’Taas pitkä päivä takana!’ kuin rouva Izumi”. Keiko itsekin sovittaa puheenpartensa yhdistelmäksi työtoveriensa tapaa puhua. Teoksessa konbinista muotoutuu mikrokosmos, johon jokainen asettuu omaan rooliinsa.
* *
Japanilainen konbini, lyhennys englannin sanoista convenience store, on kuin meikäläisen R-kioskin ja pienen lähikaupan risteytys. Niitä on joka nurkalla, ne ovat usein auki kellon ympäri ja niistä voi ostaa kaikkea mitä sattuu tarvitsemaan piilolinssinesteestä ja kissanruuasta alushousuihin. Moni myöhään töitä painava nappaisee kotiin palatessaan kotiaseman konbinista valmiita ruoka-annoksia ja rapsakan kylmän oluen. Onpa jossain konbinissa nähty suomalaista lonkeroakin.
Konbinissa voi maksaa sähkö- ja kaasulaskun, lähettää paketteja tai raskaan laukun etukäteen lentokentälle, valokopioida, nostaa rahaa ATM:stä ja ostaa viereisestä lippuautomaatista leffalipun tai pääsylipun Ghibli-museoon. Lehtihyllyllä on yleensä pari koulu-univormuun pukeutunut poikasta lukemassa mangoja. Ketjuja on useita, 7–11, Lawson, Family Mart, K-Mart, jokainen vähän erilaisella tuotevalikoimalla. Tätä kirjoittaessa tulee jo ikävä konbinin onigireja eli riisipalloja.
Japanilaiseen työ- ja firmakulttuuriin yhteisine tsemppiaamunavauksineen avautuu kirjassa myös oiva katsaus. Oikeita tervehdyksiä ja kumarruksia harjoitellaan ennen kuin uusi työntekijä päästetään kassalle.
Tarkkanäköisen pienen tarinan lomassa Lähikaupan nainen kattaa myös alan työntekijämuutokset. Keiko menee osa-aikatöihin konbiniin opiskeluaikoinaan, kuten lukemattomat japanilaisopiskelijat ovat tehneet. Moni rockmuusikon tai mangapiirtäjän urasta haaveileva on työskennellyt konbinissa elättääkseen itsensä ja tehnyt siinä sivussa intohimoprojektiaan. Näin on tehnyt Lähikaupan naisen kirjoittanut Sayaka Muratakin. Romaanin nykyajassa Keikon työkaverit ja konbinitöihin opastettavat alkavat olla yhä enemmän maahanmuuttajataustaisia muista Aasian maista, kuten olen huomannut todellisuudessakin olevan.
Sayaka Murata on yksi Japanin lukuisista mielenkiintoisista nykynaiskirjailijoista ja onkin ilahduttavaa, että Banana Yoshimoton lisäksi heitä on alettu kääntää suomeksi ja nimenomaan suoraan alkukielestä. Kääntäjänä on Haruki Murakamia aiemmin kääntänyt Raisa Porrasmaa.
Eija Niskanen
