Kirja-arvio: Valitettavan usein sensuuri – ja nimenomaan ennakkosensuuri – on vuosisatojen saatossa määrännyt sananvapauden rajat Suomessa. Riku Neuvosen teoksen Sananvapauden historia Suomessa arvioi Ilkka Vänttinen.
Pirkanmaalaiset ja tamperelaiset on opetettu pitämään Ruotsin kuningasta Kustaa III:a kunnon miehenä. Syylliset ovat Aamulehden entinen päätoimittaja Raimo Seppälä ja kuvataitelija Kimmo Kaivanto. Seppälä kirjoitti ja Kaivanto kuvitti Tampereen 200-vuotisjuhlille vuonna 1979 kirjan, jonka nimi oli juuri tuo Kustaa oli kunnon mies. Tekijät perustivat käsityksenä siihen, että Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamiskirjan 1779.
Kustaalla oli kuitenkin mustat hetkensä.
Ruotsin säädyt hyväksyivät valtiopäivillään jo vuonna 1766 mullistavan kirjoitus- ja painovapausasetuksen, joka lakkautti sensuurin ja oli ensi askel asiakirjajulkisuuteen. Kustaa nousi valtaan viisi vuotta myöhemmin 1771 kuningas Aadolf Fredrikin kuoltua. Jo seuraavana vuonna Kustaa järjesti sotilasvallankaappauksen ja otti vallan säädyiltä ja valtaneuvostolta. Vuonna 1774 Kustaa heikensi myös painovapautta.
Seuraavalla vuosikymmenellä sananvapautta vaiennettiin lisää mielivaltaisilla päätöksillä, jotka kohdistivat painotoimintaan huomattavan hiljennysvaikutuksen. Kustaan ottama taka-askel painovapaudessa kesti vuoteen 1809 saakka. Tämän jälkeen Ruotsi oli esimerkkinä myös suomalaiselle sananvapauskehitykselle – tosin Venäjän vallan alla.
Myös maukasta historiatietoa
Riku Neuvosen kirjoittama Sananvapauden historia Suomessa antaa sen, mitä nimi lupaa. Tosin nimi voisi melkein yhtä hyvin olla myös ”Sensuurin historia Suomessa”, sillä valitettavan usein sensuuri – ja nimenomaan ennakkosensuuri – on vuosisatojen saatossa määrännyt sananvapauden rajat. Oikeustieteen tohtori Neuvosen kirja tarjoaa myös oivan kertauksen Ruotsin, Suomen ja Venäjänkin historiaan, sillä hän kuljettaa maukkaalla tavalla taustoittaen sensuuria ja sananvapautta osana valtiollista ja yhteiskunnallista historiaa.
Kouluaikana kasveja keränneet tietävät Carl von Linnén, joka muun muassa nimesi niittyleinikin ranunculus aceriksi. Linkki Linnéstä sananvapauteen kulkee Johan Browalliuksen ja Carl-Fredrik Mennanderin kautta Anders Chydeniukseen, joka oli edellisten oppilas. Linné puolestaan opetti Chydeniuksen opettajia. Luonnontieteiden kehittyminen alkoi muuttaa ihmisten maailmankuvaa ja sitä myöten kirkon ja valtion auktoriteettia kyseenalaistettiin. Tämäkin selviää Neuvosen kirjasta.
Neuvonen esittelee perusteellisesti suomalaiset Peter Forsskålin ja Chydeniuksen sekä avaa heidän osuutensa vuoden 1766 painovapausasetukseen. Chydeniusta pidetään asetuksen ”isänä”. Tässä on kuitenkin Neuvosen mukaan puolet totuutta ja loppu perspektiiviharhaa. Chydenius käytännössä kirjoitti asetuksen tekstin, mutta taustalla oli kuitenkin hattujen ja myssyjen taisto säätyvaltiopäivillä.
”Koiran vaino, miehen syän”
Venäjän tsaarin tullessa Suomen isännäksi 1800-luvun alkuvuosikymmenenä painovapausasetuskin jäi unholaan. Vaikka Aleksanteri I oli tunnettu uudistusmielisenä hallitsijana, hänen hallintonsa alkoi kiristää otettaan 1810-luvun lopussa. Neuvonen puhuukin taantumuksen kaudesta. Sensuurin hampaisiin joutui muun muassa J. V. Snellman, jonka Kuopiossa julkaisema Saima lakkautettiin 1846. Muita sensuroituja olivat myös Adolf Arwidsson ja Carl Axel Gottlund, jotka muuttivat Ruotsiin ja heiluttivat sanansäiläänsä Pohjanlahden yli Suomen puolelle.
Poikkean hieman Neuvosen kirjasta ja lainaan Gottlundin julkaisemaa Suomalainen-lehteä vuodelta 1846, numeroa 2. Jo silloin Gottlund luonnehti värikkäällä tavallaan niitä ominaisuuksia, joita toimittajalta vaaditaan, muun muassa näin:
”Sanan-toimittajalla pitää olla variksen silmä, jäneksen korva, kärpän kieli, koiran vaino, ja miehen syän: hänen syämmestänsä pitää löytyä vaimon rakkautta ja miehen rohkeutta. Mutta liijoitenkin hänen pitää kaikista harjoittamaan rehellisyyttä ja totuutta. Kuitenkin on hänellä lupa välistenkin vähä valehtella, jos ei muuten niin hätä-varaksi; mutta peittäköön myös silloin jälkiänsä leveellä hännällänsä.”
Myöhemmin Suomalainen lakkautettiin, koska siinä julkaistiin ortodoksista kirkkoa loukannut kirjoitus.
Kansanedustajista puolet ei ole hulluja
Jätetään 1800-luku taakse ja siirrytään Neuvosen poimimiin yksityiskohtiin myöhemmästä sensuurista, jota myös itsesensuuriksi kutsutaan. Hypätään myös yli kansalaissota ja Isänmaallinen kansanliike sekä Lapuan liike. Sen verran voi 1930-luvusta mainita, että Mika Waltari vastusti modernin anglosaksisen, ranskalaisen ja ruotsalaisen kirjallisuuden kääntämistä, koska tällainen kirjallisuus oli epäsiveellistä, älykkään myrkyllistä ja yllytti valistumatonta lukijaa kiihkeän kannattamiseen tai vastustamiseen. Liekö ollut propopulismia? Esimerkiksi Erkki Vala tuomittiin 1935 sakkoihin, koska hän julkaisi otteita Jaroslav Hasekin romaanista Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa.
Sotasensuuri, sotasyyllisyys ja asekätkentä olivat oma lukunsa. Ne Neuvonen perkaa huolellisesti. 1920–1950-lukuja ei voi ohittaa mainitsematta Ernesti Hentusta. Neuvosen mukaan ”hän vastusti kaikkia vallankäyttäjiä, oli varmasti populisti, esiintyi todennäköisesti valheellisesti professorina, ja hänet leimattiin usein hulluksi”. Hentusen lehti Totuuden torvi esimerkiksi väitti, että puolet kansanedustajista on hulluja. Oikaisupyyntöön hän vastasi kirjoittamalla, että puolet kansanedustajista ei ole hulluja. Hentunen keksi ennen kuolemaan 1951 myös termin ”Kekkoslovakia”, jota käytettiin ahkerasti myöhemminkin.
Neuvonen käy läpi myös seuraavat tapaukset: Agnar Myklen Laulu tulipunaisesta rubiinista, Henry Millerin Kravun kääntöpiiri, Hannu Salaman Juhannustanssit ja Harro Koskisen Sikamessias. Mainio esimerkki itsesensuurista liittyy Salaman Juhannustansseihin. Hootenanny-trion kappale Hannu Salama joutui Yleisradiossa soittokieltoon pelkästään siksi, että siinä mainittiin Hannu Salama ja Juhannustanssit.
Sex Pistols jäi vaille työlupaa
Musiikkirajoitukset hoituivat etupäässä Yleisradion soittorajoituksilla. Neuvonen mainitsee esimerkin myös epämääräisemmästä reitistä. Brittiläinen Sex Pistols ei saanut 1978 työlupaa Suomen-konserttiin, koska poliittiset lapsijärjestöt, SAK ja Lastensuojelun keskusliitto pitivät yhtyettä nuorisoa turmelevana. Kielto osoittautui turhaksi, koska bändi hajosi ennen Suomeen suunniteltua keikkaa.
Sex Pistolsiin liittyy tämän kirjoittajallekin omakohtainen muisto Varkaudesta. Kyösti Taanila oli paitsi sukua Hannu Taanilalle myös Warkauden lehden päätoimittaja. Taanilan (Kyösti) luonnehtiminen konservatiiviksi on lievä ilmaisu. Hän oli myös seurakunta-aktiivi. Kolumnissaan hän paheksui vahvasti brittibändin tuloaikeita Suomeen. Kirjoittaessaan bändin nimen Sex Pistols hän lisäsi yhtyeen nimen jälkeen sulkuihin suomennoksen: Kuusi pistoolia.
Mennään vaihteeksi asiaan.
Myös ulkopolitiikka vaikutti musiikin itsesensuuriin aiemmin mainitussa Kekkoslovakiassa. Lahtelainen Sleepy Sleepers julkaisi 1978 levyn Takaisin Karjalaan. Yhtye halusi alun perin levyn nimeksi ”Karjala takaisin”, mutta kustantaja EMI ei siihen suostunut. Levyllä olivat kappaleet Anarkiaa Karjalassa ja Kaapataan lentokone Moskovaan. Suomi–Neuvostoliitto-seura paheksui levyä ja kehotti esiintymispaikkoja kieltäytymään yhtyeen keikoista.
Niinpä Sliippareiden keikkamäärä romahti. Raha-automaattiyhdistys poisti levyautomaateista kappaleen Kaapataan lentokone Moskovaan. Yle ei päästänyt yhtyettä ruutuun ja rajoitti levyjen soittoa. Niinpä Sliipparit siistivät sanoituksiaan ja pääsivät sen jälkeen ansaitsemaan leipäänsä soittopaikoille.
Jos ulkopolitiikka vaikutti, niin tietysti myös sisäpolitiikka. Aune Ala-Tuuhonen (myöhemmin Haarla) esitti Yleisradiossa vuonna 1958 mukaelman Runebergin Saarijärven Paavosta. Siinä Paavo ei selvinnyt katovuosista petun, vaan maataloustukien avulla. Maalaisliitto teki eduskuntakyselyn, minkä vuoksi toimittaja sai Yleisradion johdolta ankaran varoituksen.
Yleisradion ohjelmaneuvosto vaati ja laati vuonna 1967 radiolle ja televisiolle musiikkipoliittisen linjan. Linja liberalisoi ohjelmapolitiikkaa, mutta soittokieltokin jäi edelleen keinovalikoimaan. Soittorajoituksissa oli erikoisia piirteitä. Neuvonen mainitsee, että Simo Salmisen ja Spede Pasasen kappaletta Keltainen jäänsärkijä (1966) ei saanut soittaa jäänmurtajalakon aikana, koska kappaleessa oli huuto ”värssy Wällärille, pojat”. Niilo Wälläri oli lakon aikana Merimiesunionin puheenjohtaja.
Neuvosen kokoamat episodit saattavat tässä ajassa naurattaa, mutta tosissaan ja tummassa puvussa niitä aikoinaan laadittiin.
Neuvonen lopettaa ansiokkaan teoksensa seuraavasti: ”Sananvapaus ja muut vapaudet ovat riippuvaisia siitä, kuka niiden rajat määrittää.”
Ilkka Vänttinen
Riku Neuvonen: Sananvapauden historia Suomessa
- Gaudeamus, 2018. 398 sivua
- Riku Neuvonen on oppiarvoltaan oikeustieteen tohtori. Hän on yliopiston lehtori Tampereen yliopistossa ja viestintäoikeuden dosentti Helsingin yliopistossa.
- Neuvonen oli merkittävä tekijä projektissa, joka sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2017: Tiellä sananvapauteen -suomalaisen sananvapauden ja sensuurin muistikirja.
