Kuvat: Maiju Pohjanheimo / Tammi
KIRJAT | Pauliina Vanhatalon romaani piirtää terävän kuvan pienessä tehdaskaupungissa tapahtuneen perhesurman jälkimainingeista ja ihmisistä, jotka uhraavat itsensä korjatakseen toisten tekemät virheet.
”Kauniisti kirjoitettu Vastuulliset on hieno kuvaus elämästä pienessä tehdaskaupungissa.”
ARVOSTELU

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset
- Tammi, 2022.
- 252 sivua.
Kirjavinkit.fi:n haastattelussa Pauliina Vanhatalo kertoi Vastuullisten (Tammi, 2022) olevan ensimmäinen hänen kotikaupunkiinsa Raaheen sijoittuva romaani. Vanhatalo toivoi romaanin olevan ”kirkas, kaunis, elämänkaltainen ja pysäyttävä kertomus valinnoista, syyllisyydestä ja ihmisen osasta”. Hyvin sanottu – kyllä kirjaa voisi noin kuvata.
Kirja kertoo tarinaansa kolmesta toisiinsa kytkeytyvästä näkökulmasta. Lenni on noin kymmenvuotias poika, joka on muuttanut uuteen kotiin. Naapurin tyttö on heti kyselemässä ”Tiiättekö te mitä teijän kotona on tapahtunu?” ja vanhemmatkin sen kertovat: ennen heitä talossa asuneen perheen isä tappoi koko perheen ja sen jälkeen itsensä. Lenni tarkkailee vanhempiaan ja heidän vähän natisevia suhteitaan: onko perheellä rahaa, riitelevätkö vanhemmat, onko kaikki hyvin?
Niina taas on opettaja, joka kuvataan ensimmäisessä kohtauksessaan katselemassa uutta asuntoa. Niina ei kerro välittäjälle, että asunto on itse asiassa tuttu: hänen ystävänsä asui siinä aikaisemmin. Niina päätyy vuokraamaan asunnon itselleen, salaa mieheltään, koska hän haluaa itselleen jonkun paikan, jossa olla rauhassa. Koti ei ole Niinalle rauhallinen paikka, sillä sieltä kaikki kaunis ja arvokas katoaa Subutex-koukkuun jääneen pojan Valon matkaan.
Kolmas päähenkilö on Pasi. Hän elää Lennin perheen naapurissa olevassa autiotalossa vähän epämääräistä asunnottoman elämää. Pasi on perhesurman tehneen Jukan ystävä, joka vaikuttaa rankaisevan itseään tapahtuneesta. Hän pitää vahtia Jukan vanhan talon lähellä ja elää ankarammin kuin olisi pakko. Hänen rauhaansa häiritsemään tulee Valo koiransa kanssa.
Vastuulliset on oikein sopiva nimi teokselle. Kirjan henkilöt ovat kukin sivullisia varsinaisiin ongelmiin: Lenni katselee vanhempiensa avio-ongelmia sivusta, Niina murehtii lapsensa narkomaniaa, Pasi oli perhesurmaajan ystävä. Kaikkia yhdistää kuitenkin jonkinlainen epämääräinen vastuuntunto ja syyllisyys. Näitä tuntemuksia Pauliina Vanhatalo kuvaa romaanissaan kirkkaasti.
Melko tiiviiseen romaaniin mahtuu muutakin. Se on toisaalta kuvaus pikkupaikkakunnan elämästä. Kirjassa Raahea ei nimetä, mutta kuvaus on tunnistettava: terästehtaan hallitsemassa pienessä merenrantakaupungissa ihmisten kohtalot liittyvät herkästi tehtaaseen. Mennäkö töihin tehtaaseen vai karistaako kotikaupungin pölyt jaloistaan? Tämä ristiriita näyttäytyy teoksessa Pasin ja Jukan välillä. Myös pandemian vaikutukset näyttäytyvät romaanissa vähäeleisesti, mutta selvästi. Lennin isä on työtön muusikko ja työtilanteen heikkous on helppo lukea vähintään osaksi pandemian syyksi.
Kauniisti kirjoitettu Vastuulliset on hieno kuvaus elämästä pienessä tehdaskaupungissa, lopullisista ratkaisuista ja niistä seurauksista, joita valinnoista muihin ihmisiin heijastuu.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kun Marilyn Monroe antiikin Kreikan kohtasi – arviossa Nobel-kirjailija Anne Carsonin Troijan Norma Jeane Baker
KIRJAT | Anne Carsonin teos Norma Jeane Baker vaatii monta lukukertaa. Joillakin niistä kerroista pääsee kirjaan sisään.
Julia Kristevan filosofinen klassikko tutkii sitä, mitä emme halua kohdata – arviossa Kauhun valta
KIRJAT | Paikoin rasittavan vaikeaksi tehty strukturalismin merkkiteos saa ryhtiä kirjallisuusanalyysista.
Murhaaja liikkuu Kyttälässä – arviossa Päivi Alasalmen Enkelinkihara
KIRJAT | Päivi Alasalmi vie lukijansa Enkelinkiharassa keskelle sortovuosia vuoteen 1899 ja Tampereen Kyttälään.
Jos kauas on huono näkyvyys – arviossa Pirkko Saision Ilmestyskirja
KIRJAT | Pirkko Saision Ilmestyskirja avaa hämmennyksen päivät syöpädiagnoosin jälkeen. Moni asia on ilmiömäistä, kun vain malttaa katsoa lähelle.




