Koronavuoden pysähtyneet kuvat – valokuvaajat tallensivat paljastavasti omaa elämäänsä poikkeustilan aikana

Kuvat: Tuomas Aro / Jyri Pitkänen

Kuulin ajatuksen, jonka mukaan koronavuodesta ja poikkeustilasta pitäisi jäädä joku esine muistuttamaan tästä erikoislaatuisesta ajasta. Sen viesti voisi olla, että maailma muuttui, mutta selvisimme.

Hanna Weseliuksen ja Hannamari Shakyan toimittama valokuvakirja Poikkeustila 2020 – Kaikki, aivan kaikki on peruuttamattomasti muuttunut (S&S) on juuri tällainen muistoesine. Se tallentaa valokuvien ja päiväkirjamerkintöjen avulla tunnelmat Suomessa keväällä 2020, kun pandemia vyöryi läpi maapallon ja Suomikin joutui sulkeutumaan.

Valmiuslaki astui voimaan 18.3.2020 ja samana päivänä alkoi Poikkeustila 2020 -projekti. Dokumentaarisista valokuvista tunnettu Hannamari Shakya pyysi valokuvaajia kuvaamaan elämäänsä poikkeusoloissa. Kirjailija Hanna Weselius piti päiväkirjaa maaliskuusta toukokuuhun 75 vuorokauden ajan. Valokuvaajia projektiin osallistui satakuusikymmentä.

Kirjasta syntyi mosaiikkimainen kokoelma pysähtyneitä hetkiä, jossa kuvaajat käänsivät katseen itseensä ja läheisiinsä.

Kuva: Heidi Tirri

Ammattikuvaajien valokuvat ovat hienoja ja paljastavia. Arki voi olla järjestäytynyttä tai kaoottista kuvaajasta riippuen. Ihmiset lötköttävät sohvilla tavarat lojuvat lattialla sikin sokin. Meren rannalle tehdään nuotio. Vappuna puhalletaan ilmapalloja. Rusakko poseeraa tietyömaalla. Puut ja maisemat ovat kauniita koronankin aikana.

Ihmiset ovat vakavia ja omissa oloissaan. Viesti kontaktien välttämisestä on saanut vastakaikua niin vastoin ihmisen tarvetta olla toisten seurassa kuin se onkin.

Kuvat ovat hiljaisia, yksityisiä ja intiimejä, mutta samalla ne jakavat yhteisiä kokemuksia. Tällaista oli käpertyä itseensä koronavuonna 2020.

Weseliuksen päiväkirja on hänen oman elämänsä dokumentointia. Tekstiä ei ole muokattu kirjaa varten, vaan lauseet ovat sellaisia kuin hän ne kullakin hetkellä kirjoitti.

Merkinnöissä vilahtavat kirjoittajan perhe, työ, asuinympäristö ja lenkkipolut. Tekstissä on monia kohtia, joihin lukija voi samastua. Weseliusta ärsyttävät täydet lenkkipolut, joissa ei ole tilaa liikkua omaa tahtia. Jossain vaiheessa hän väsyy koronauutisten seuraamiseen, vaikka ei niistä täysin erossakaan voi olla. Niin tuttua monelle.

Samalla, kun olemme fyysisesti eristyksissä, yksityisyyden rajat hälvenevät, tilojen rajat katoavat, ruumiit unohtuvat ja yksilöt liukenevat yhteen virtuaaliseen altaaseen, Weselius kirjoittaa.

Kuten niin moni muukin hän istuu joka päivä pöydän ääressä ja tuijottaa omaa kuvaansa ruudulta vaihtelevissa valoissa erilaisissa istunnoissa. Työ ja lasten koulunkäynti tapahtuvat tietokoneen välityksellä.

Hanna Weselius ja Hannamari Shakya. Kuva: Katja Tähjä

Koronavuoden eristäytyminen voi opettaa myös itsetuntemusta. Jotkut pärjäävät paremmin kuin toiset. Voi vetäytyä omiin oloihinsa eikä ole pakko vääntää small talkia kissanristiäisissä. Moni introvertti on havainnut koronavuodessa hyviäkin puolia.

Esipuheessa Shakya ja Weselius nostavat hauskasti esille Muumilaakson. Poikkeustila tuntui aluksi jännittävältä ja vaaralliselta kuin Muumilaaksossa, kun tiedetään, että pyrstötähti menee ohi ja kohta saadaan taas mehua ja elämä palaa entiselleen.

Kirjoittajien mukaan ajatuksen leikillisyys on kadonnut, koska maailma ei luultavasti palaa sellaiseksi kuin se oli ennen.

Tulevaisuuden ennustaminen on nyt ehkä vaikeaa, mutta Poikkeustilasta on syntynyt upea kirja, jossa kuva ja sana kertovat yhteisvoimin, millaista oli Suomessa koronavuonna 2020. Kirjaan voi palata vaikka kymmenen vuoden kuluttua ja katsoa, muuttuiko maailma lopullisesti koronapandemian takia, saatiinko pandemia kuriin rokotuksilla, mihin suuntaan maailma matkasi.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua