Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas

Elina Kahla. Kuvat: Klaus Welp / Into

Pavel Aleksandrovitsh Florenski (1882–1937) ei ole Suomessa laajasti tunnettu henkilö, mutta ei myöskään tietyille tiede- ja ortodoksipiireille täysin tuntematon suuruus. Tutkija ja kirjailija Elina Kahla törmäsi taannoin Florenskin kuvaan Viipurin lähistöllä sijaitsevalla Levashovon joukkohaudalla, mikä teki häneen vaikutuksen.

Itäisessä Azerbaizhanissa syntyneeltä Pavel Florenskilta ei titteleitä puutu. Hän oli ortodoksiteologi, filosofi, matemaatikko, sähköinsinööri, keksijä, kuvataiteilija, runoilija ja perheenisä. Kuten hänen kuolinvuodestaan voi päätellä, hän menehtyi Stalinin vainoissa kärsittyään sitä ennen vankeudesta ja pakkotyöstä Baikal-Amurin alueella ja Solovetskin pahamaineisella luostarisaarella.

Kuten tiedettyä, Stalinin suuren terrorin vuosina 1937–1938 tuomittiin ja teloitettiin älymystöä ja kirkonmiehiä, mutta myös kommunistipuolueen jäseniä ja puna-armeijan marsalkoita ja komentajia. Juuri äsken valmistunut historiantutkija Aleksi Mainion johtama tutkimushanke selvitti vainottujen suomalaisten kohtaloita.

Pavel Florenski oli siis pappi ja tiedemies eli kommunistiselle vallalle vaarallinen. Hän valmistui Moskovan yliopistosta vuonna 1904 ja lähti opiskelemaan teologiaa Sergijev Posadin kirkolliseen akatemiaan. Siellä hän tovereineen eräänlaisen kristillisen taistelujärjestön. Hänet pidätettiin kuulumisesta tähän yhteisöön.

Elina Kahlan tavoitteena on ollut kirjoittaa monipuolisesti lahjakkaasta Florenskista dokumenttiromaani Gulagin viisas (Into, 2025), joka voisi tehdä sen päähenkilöstä suomalaisille lukijoille helpommin lähestyttävän. Velvoittavana ohjenuoranaan kirjoittaja on pitänyt pysymistä dokumentoidussa faktassa.

Ortodoksiset teologit Sergei Bulgakov (vas.), Pavel Florenski ja Mihail Novosjolov vuonna 1913. Bulgakov pakeni Pariisiin, muut surmattiin Neuvostoliitossa. Kuva: Wikimedia Commons

* *

Gulagin viisas lähtee liikkeelle kuolemanjunasta, joka matkaa vuonna 1937 Vienan Kemistä kohti etelää. Vankikuljetuksessa viruvan Pavel Florenskin ajatukset harhailevat kaikessa menneessä. Jo alkulehdiltä voi lukea myös runon, joka alkaa synkästi:

”Susi on ihminen ihmiselle. Tai pahempi vielä. Ei Ussurin tiikeri leikin vuoksi uhriaan rääkkää.”

Varsinaisessa ensimmäisessä luvussa palataan vuodenvaihteeseen 1914–1915. Siinäkin päähenkilö matkaa junassa. Hän on lähdössä vapaaehtoisena ensimmäisen maailmansodan rintamalle. Isänmaallisen huuman täyttämät matkustajat ovat tarvittaessa valmiita uhraamaan henkensä ja vuodattamaan verensä.

Toisessa luvussa ollaan Kaukasuksella 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Päähenkilö vakuuttaa muistavansa koko elämänsä sen ensi hetkistä alkaen. Hän vaikuttaa siis huippuälykkäältä nerolta, jolla ei ole koskaan hämärää hetkeä.

Perheen esikoisena mies muistaa nuorempien sisarustensa syntymät ja perheen arjen nykyisen Georgian Batumissa ja Tbilisissä. Lapsuusperheessä menneisyys on kielletty puheenaihe, koska isä hylkäsi pappisuran ja ryhtyi rautatieinsinööriksi. Poika haluaa korjata asian myöhemmin.

Teoksen alkuosa on kirjoitettu minä-muotoon. Se vie lukijan oivasti päähenkilön nahkojen sisään. Päästään erittäin lähelle Pavel Florenskin ajattelua, elämää ja kokemuksia. Näin edetään lähelle 1900-luvun alkua. Vuonna 1899 päähenkilö siirtyy opiskelemaan matematiikkaa Moskovan valtionyliopistoon.

Kolmannessa luvussa kerronta muuttuu. Tarinaa jatkaa ulkopuolinen kertoja. Miksi ihmeessä? Florenskia aletaan tarkkailla etäältä, hieman liiankin kaukaa. Koska tutkimusmateriaalia näyttää olevan tarjolla runsain määrin, olisi varmasti ollut mahdollista jatkaa etenemistä päähenkilön sisäisenä monologina.

Kaiken kaikkiaan tämän dokumenttiromaanin suurin ongelma on rakenne. Kokonaisuus on kuin tilkkutäkki, johon on harsittu palasia sieltä ja täältä. Mukaan on painettu jopa poimintoja Pavel Florenskin teoksesta Pylväs ja totuuden perusta vuodelta 1914. Tämä liite on onneksi painettu muusta selvästi erottuville harmaille sivuille.

Teoksen loppuun on lisätty epilogi, loppusanat, luettelo kirjassa esiintyvistä todellisuuden henkilöistä sekä viitteet ja lähteet. Kaikesta tästä olisin mieluummin laatinut yhtenäisen, puhtaasti kaunokirjallisen kokonaisuuden. Teksti sinänsä on sujuvaa ja asiantuntevaa, joskin välillä liikaakin tietokirjamaiseen tyyliin haksahtavaa.

Gulagin viisas sisältää paljon ajatuksia herättävää, mutta runsaan tosipohjaisen aineiston esitystapa olisi vaatinut selkeyttämistä ja jopa toisenlaista kokoamista kaunokirjalliseksi teokseksi. Aineksia upeaksi romaaniksi on yllin kyllin.

* *

Pavel Florenski vaikuttaa olleen yksi tyypillinen gulagin uhri. Uskollisesti isänmaataan palvellut ja itseään kunnianhimoisesti kehittänyt älykkö, joka oli Neuvostoliitolle liikaa. Läntisessä Euroopassa on mahdotonta käsittää kaikkia diktatuurin julmuuksia.

Aiemmassa kirjassaan Elina Kahla kertoo Petsamon luostarin viimeisestä johtajasta, pappismunkki Paisista, jonka kärsimystie alkoi 3.12.1939 neuvostojoukkojen vallattua Petsamon luostarin suomalaisilta. Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari (SKS, 2020) on selkeästi tietokirja, aiemmin salaisen venäläisen arkistomateriaalin pohjalta tehty selvitys Petsamon luostarin viimeisistä vaiheista.

Aila-Liisa Laurila

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua