Kuvat: Johannes Wiehn
KIRJAT | Jukka Behm ja Katariina Hakaniemi käyvät uudessa romaanissaan kirjeenvaihtoa parisuhteista, rakkaudesta ja elämästä kahden fiktiivisen kirjailijahahmon välillä.
”Valitettavan stereotyyppisten hahmojen tarinat eivät oikein jaksa kantaa kirjan läpi.”
ARVOSTELU
Jukka Behm & Katariina Hakaniemi: Piti vielä sanoa
- Docendo, 2021.
- 229 sivua.
Romaaneja on antiikin ajoista saakka kirjoitettu kirjeiden muotoon tai kirjeistä; lajityyppi oli erityisen suosittu 1700-luvulla. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä lienee Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset (1774). Erityisesti taiteilijoiden elämää on peilattu dokumentaarisesti perustuen kirjeenvaihtoon perheen, ystävien, puolison tai rakastajien kanssa.
Tämä muoto näkyy suomalaisessa kirjallisuudessa uudelleen, erityisesti viimeisinä vuosina on julkaistu useita teoksia. Juha Itkonen ja Kjell Westö, toisilleen tuntemattomat kirjailijat, käyvät keskustelua teoksessa 7+7: Levottoman ajan kirjeitä. Naamatutut Hannu Mäkelä ja Kirsi Piha käyvät Pihan aloitteesta kirjeenvaihtoa teoksessa Pimeän yli. Lajityypissään kiinnostavin uutuus on mielestäni Juha Pihjalan ja Esko Valtaojan teos Elämän merkityksen jäljillä, jossa kaksi hyvin erilaisen elämänkatsomuksen omaavaa ihmistä keskustelee muun muassa tieteestä ja uskonnosta avoimesti, omia näkökulmiaan perustellen, toisiaan kuunnellen.
Piti vielä sanoa (Docendo, 2021) kirjan ovat kirjoittaneet Jukka Behm (s. 1973), kirjailija ja toimittaja, sekä Katariina Hakaniemi (s. 1968), toimittaja ja ratkaisukeskeinen avioeroihin erikoistunut terapeutti. Kirjeenvaihtoa käyvät hahmot ovat fiktiivisiä, mies ja nainen kuten kirjailijatkin, mutta on varmasti selvää, että molemmat ammentavat omista ammateistaan ja elämänkokemuksestaan, vaikka kirja ei dokumentaarinen olekaan.
Juuri tämä kahden ihmisen välinen dialogi sai tarttumaan kyseiseen kirjaan. Piti vielä sanoa on kahden aikuisen, nuoruuden aikaisen opiskelukaverin välistä keskustelua parisuhteista ja elämästä. Kirjailijan uraa tehnyt mies ottaa yhteyttä naiseen, josta on tullut terapeutti, haluten purkaa elämäänsä, avioeroaan, uutta suhdetta, pettämistä, vaimonsa kuolemaa, tyttärensä kasvua. Nainen on aluksi kuulijan ja terapeutin roolissa, mutta vähitellen heistä kasvaa tasavertaisempia keskustelijoita, ja myös hän avautuu omasta erostaan, omasta tarinastaan.
Mies ja nainen yrittävät kirjoittaa toisilleen asioista, joista on ollut mahdotonta puhua, varsinkaan oman puolison kanssa. Miksi asiat eivät toimineetkaan, miksi suhde ei kestänyt? On paljon asioita, joita olisi voinut sanoa tai pitänyt sanoa, enemmän kuin pitänyt jättää sanomatta. Kirjan hahmoja vallitsee jatkuva riittämättömyyden tunteen kokemus. Mies hakee synnintunnustusta.
Valitettavan stereotyyppisten hahmojen tarinat eivät oikein jaksa kantaa kirjan läpi. Kirjan edetessä tarinat lähentyvät toisiaan, mutta lopun jossittelu tuntuu kornilta ja vähän turhaltakin. Ehkä joku vastaavan tilanteen kokenut voi löytää tarinasta enemmän tarttumapintaa ja terapeuttista tukea osallistuen kokemuksineen ”kolmantena keskustelijana” kirjassa käytävään dialogiin.
Terhi Skaniakos
Kuva: Docendo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
