Kirja-arvostelu: Kaikilla on mielipide tuhat liigaottelua tuomaroineesta Timo Favorinista. Kaunein kiitos tulee siviilielämästä entiseltä erityisluokan oppilaalta, Kari Pitkänen kirjoittaa.

Linda Huhtinen: Tuomari – Timo Favorinin tarina. 367 sivua (Bazar Kustannus Oy, 2019).

Olen aina jotenkin tiennyt, että jääkiekkotuomarit ovat yksinäisiä miehiä – ja joskus naisiakin.

Mutta ennen Linda Huhtisen Tuomari – Timo Favorinin tarina -kirjaa en ole edes aavistanut, miten konkreettista yksin ja yleisön, valmentajien ja kuumentuneiden pelaajien sylkykupiksi jääminen voi pahimmillaan olla.

”Tuomarilla ei kovinkaan usein ole kavereita”, Timo Favorin toteaa kirjassa, eikä sitä ole aihetta epäillä.

”Varo ettei talos pala”, hihkaisi Tapparan Jukka Rautakorpi Saipa–Tappara-peliä tuomaroineelle miehelle matsin kuumissa jälkimainingeissa.

Tokaisu levisi lehtiin Favorinin kotitalon kuvan kera, ja pian sama huuto alkoi kaukua katsomoista: Varo ettei talos pala.

”Halusin sanoa Favorinille jotakin. En kylläkään tätä lausetta, jonka tulin sanoneeksi”, katuvainen Rautakorpi tilittää kirjaan tehdyssä haastattelussa.

Inttämässä Raipen kanssa

Tamperelaistunut Timo Favorin päätti työt kaukaloiden seeprana 1 000. liigaotteluunsa 1. helmikuuta 2019. Tuo matsi oli tietenkin Tappara–Ilves.

Tampere on nykyliigassa ylipäätään ainoa kaupunki, jossa tulisia paikallispelejä yhä pelataan Jokereiden vaihdettua kotimaan kaukalot itänaapurin hämärään ruplasarjaan.

Kiekko-oppinsa Favorin ammensi Lahdesta ja Kiekkoreippaasta. Ura liigatuomarina alkoi 12.9.1997. Yli 20 vuotta myöhemmin Favorin oli liigakiekon kenties tunnetuin, ansioitunein ja kokenein päätuomari, jonka kaikki tuntevat ja joka itsekin tuntee kaikki.

”Raipella oli eräs hyvin erikoinen piirre. Jos hänellä meni tunteisiin jokin juttu, ei hän saanut oikein sanaa suustaan. Tämä oli toki haasteellista, hänen kun piti kapteenina tulla keskustelemaan asiat tuomaraiden kanssa. Se meni hyvin usein sellaiseksi inttämiseksi”, Kiekkoreippaan numero 23 muistelee Ilveksen numeroa 41 Raimo Helmistä.

Mitä urheilujournalismi on?

Linda Huhtinen kutoo kirjansa päähenkilön tarinaa kokoon suomalaisten kiekkokaupunkien, niihin liittyvien Favorinin tarinoiden ja muistojen sekä lukuisten henkilöhaastatteluiden kautta.

Esillä ovat myös ulkomaan keikat, erityisesti Torinon olympialaiset 2006, ”upea kokemus”.

Tuomari on mosaiikkimaisen rikas, moneen suuntaan kommunikoiva ja Favorinia itseään kuunteleva ja kunnioittava elämäkerta. Tamperelainen Huhtinen on vapaa kirjoittaja, radiotoimittaja ja runoilija, ja se näkyy polveilevassa kielessä ja tarinan kuljettamisessa.

Favorinin tarina ei ole mikään perinteinen urheilukirja, ja se on hyvä se. Joskus tosin ehtii lukijana toivoa, että kaiken kuvailun jälkeen itse asiaan päästäisiin vähän oikoisempaa reittiä.

”Osaavaa urheilujournalismia on ylipäätään hyvin vähän. Jos asiaa katsoo ammattilaisena, näkee, että faktista pelin osaamista ei voi enää lukea juuri mistään”, Tampereen mies sanailee alan varsinaisten toimittajien ammattitaidosta.

Koskisen tunnustus

Elämä kiekkokaukaloissa on mitalin toinen puoli. Tuomarillakin on siviilielämä, usein hyvinkin tunteikas ja tuulinen. Tätä Huhtinen avaa kiitettävän monipuolisesti kannustamalla Favorinia kertomaan esimerkiksi lapsettomuudesta ja ulkopuolisuuden tunteistaan.

Fyysisestikin mies joutui koville. 30 vuotta luistelua metallipilli suussa ei varsinaisesti edistä hammasterveyttä.

Varsinaisen päivätyönsä Favorin on tehnyt – ja tekee yhä – erityisopettajana. Työkokemusta tältä alalta on kertynyt Sastamalasta Sylvään koulusta ja nyt Tampereen Hatanpään koulusta.

Karhumaisen miehen lämmin suhde ja vaikutus oppilaisiinsa tulee parhaiten ilmi entisen oppilaan Koskisen tunnustuksesta:

”En osaa edes kuvitella, millaista elämäni olisi, jos Timo ei olisi ohjannut minua oikealle tielle.”

Se on tämän elämäkerran kaunein ja puhuttelevin kohta.

Kari Pitkänen