Katkenneet unelmat – tarkkuus ja inspiraatio yhdistyvät Anna Kortelaisen romaanissa Tulirinta

Kuvat: Veikko Somerpuro / Tammi

Erik Edelfelt

Tutkiessaan Albert Edelfeltin elämää ja kirjoittaessaan siitä monipuolisesti Anna Kortelainen on kiinnostunut ja ajautunut tutkimaan taiteilijan ainoan avioliitossa syntyneen pojan synkkää mutta intohimoista elämää. Tähän hän jälkisanoissa viittaa.

Näin on syntynyt Tulirinta (Tammi, 2020), joka on melko niukkoihin faktatietoihin pohjautuva romaani. Eläytymisen osuus on suuri, mutta toden tuntua vahvistaa erittäin yksityiskohtainen historiallisten miljöiden kuvaus.

Kulkutauti

Nuori Erik kirjoittautuu eteläranskalaiseen Montpellierin yliopistoon opiskelemaan kokeellista sielutiedettä. Tämä tapahtuu 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, jolloin Charles Darwinin ja Auguste Comten opit olivat yleistyneet ja synnyttäneet uudenlaista tiedettä. Lääketieteessä mm. Jean-Martin Charcot’n neurologiset tutkimukset oli yhdistetty vastasyntyneen sosiologian näkökulmiin. Niinpä sielutieteen luennolla nostettiin vahvasti esiin myös metodisen sosiologian kehittäjä Émile Durkheimin nimi.

Tutkittaessa henkisten ja sosiaalisten piirteiden vaikutusta terveyteen jouduttiin paradoksaalisesti elämään kesyttämättömästi kulkutautina levinneen tuberkuloosin keskellä. Olihan se tauti, joka ei näyttänyt piittaavan ihmisen psyykestä eikä siis ollut kovin todistusvoimainen esimerkki psykofyysisen parallelismin mahdollisista lainalaisuuksista.

Kortelainen kirjoittaa Erikille ystävän Lucin, jonka isä taistelee viinitilalla kirvojen täystuhoja vastaan. Näin hän luo luonnon tapahtumista kokonaisnäkemyksen, jonka osa ihminenkin on ja samalla teema laajenee kaikkeen sairaudentorjuntaan eli tämän hetken koronaepidemiaankin vertautuvaksi.

Positivismin ja empirismin selväjärkisyys

Erik kirjoittaa vihkoonsa tärkeältä tuntuvan lauseen: ”Yksilön tajunnassa kaikki on sosiaalista alkuperää.” Hänen maailmankuvansa rakentuu uusien tieteiden synteesille. Muodissa on myös venäläinen Pavlov ehdollistamiskokeineen.

Erik kiinnostuu kysymyksenasettelusta: ”Yhteiskunta on sairas. Miten voimme sen parantaa?” Kuitenkin hän haaveilee kaunokirjailijan urasta, koska sen kautta pääsee vaikuttamaan suoraan runsaaseen ihmismäärään, toisin kuin tieteessä.

Romaani on kirjoitettu Erikin tajunnan kautta, sen joka on sosiaalisista suhteista syntyvä ilmiö- ja tapahtumakooste. Nuoren miehen mieli ja maisema ovat teoksen päähenkilöitä ja kulkevat lukijan silmien edessä rikkaana kokemuskenttänä. Hengittäessään päähenkilön niskaan kirjailija on tavoittanut uudenlaisen yhteyden: subjektin ja objektin raja häilyy paikoitellen hyvinkin kauniisti, vaikka kokija asetetaankin mukaan lauseisiin – onneksi mutta ei aina:

”Lääketieteellisen tiedekunnan askeettinen rakennus näytti kasvaneen suoraan viereisen Saint-Pierren katedraalin seinästä ulos. Aukion ja ihmisten mittakaava oli vääristynyt kuin yön viimeisessä unessa, ja perspektiivi teki kadusta viettävän. Katedraalin tornin tukipilarit näyttivät jättikokoisilta lyijykyniltä.”

Leikkaukset

Kun kerronta ensimmäisen kerran hyppäsi ajassa taaksepäin, tunsin lukiessa lievää pettymystä. Eteneminen katkaistiin, kuten vuosikymmeniä on ollut muodikasta. No, Helsinki, Montpellier ja Pariisikin vuorottelevat, välillä käydään maalla viinitilalla.

Vähän kerrassaan taivuin loppua kohti hyväksymään kronologiaa rikkovan ratkaisun. Välähdelköön Erikin elämä muistin, haaveiden ja aistimusten omaleimaisessa tempossaan juuri näin!

Nationalismi

Kulkutautiaiheen lisäksi vertautuu nationalismin käsittely mielenkiintoisesti nykyaikaan. Kortelainen osoittaa emotionaalisten sisällysten olevan ajassaan kiinni kuvaamalla rasistishenkisiä ajatuksia ja ilmaisuja yli 110 vuoden takaa. Ne liittyvät tietenkin Venäjän painostavaan vallankäyttöön Suomessa.

Voi tehdä ajatuskokeita suuntaan jos toiseen, Valkovenäjään, Yhdysvaltoihin ja maahanmuuttopolitiikkaan – siis lukija itse. Mitään syötettyä vertailua ei kirja sisällä.

Tolstoin teokset

Venäläisistä puheen ollen, klassikkokirjailijoista on kuolemaa käsitellyt varmaan eniten Leo Tolstoi. Hänen romaaninsa Ivan Iljitshin kuolema on todettu niin realistiseksi, että se kuuluu usean lääketieteellisen tiedekunnan tenttikirjoihin. Lisätä sopii myös Anna Kareninan intensiivisesti ja hitaasti kerrottu epätoivoinen junan alle heittäytyminen. Sille vetää vertoja Gustave Flaubertin Madame Bowaryn arsenikilla myrkyttäytymisen perusteellinen kuvaus.

Tulirinnan keskeinen motiivi on myös kuolema. Anna Kortelainen on luonut vastakohdan voimakkaan elämänhalun ja vääjäämättömästi etenevän taudin välille. Kuolemalla ei tässä teoksessa mässäillä, pikemminkin todetaan koruttomasti.

Ihmissuhteet

Erikin äiti on kuvattu hyvin positiiviseksi ja huolehtivaksi, vaikka hänen roolinsa pojan irtautumisesta johtuen jää kapeaksi. Isästä muistikuvat ovat vähäisempiä, mutta myönteisiä. Pojan henkinen kapinallisuus ilmenee intohimoisena paneutumisena tieteen uusiin suuntauksiin. Ranskalainen ystävä Luc on välitön ja selkeästi aran Erikin sosiaalinen rohkaisija. Esiintyessään yleisölle Erik voittaakin pelkonsa ja tavoittaa varmuuden.

Naissuhteita ei juuri ole, vain sivuviittaus syleilymuistoihin ja yhden maalaistytön mukautuminen nuoren miehen toiveiden mukaiseen fellaatioon. Tämän voi nähdä kuvauksena miesvaltaisen yhteiskunnan tyypillisenä ilmiönä.

Romaanissa on siis runsaasti kirjailijan kehittelemiä kuvauksia ja myös keksittyjä henkilöitä. Ajan ja paikan todellisuus välittyy hienosti eläytyvän kerronnan kautta, jonka tempo imaisee mukaansa ja tallentuu uskottavana lukijan mieleen. Myös analyyttinen lukija saa teoksesta paljon yhteiskunnallista ja historiallista rinnastettavuutta.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua