Kaskut herättelevät miettimään huumorin ja vitsailun merkitystä kansankulttuurin muotona

Suuri suomalainen kaskukirja (Minerva, 2020) kokoaa yhteen laajan kokoelman kaskuja, jotka kirjan tekijä kielentutkija Matti Punttila on kerännyt ja osittain julkaissut jo aikaisemmin. Kirjassa kaskujen sanaleikit kohdistuvat mm. murteisiin, kieliin, nimeämisiin tai vaikkapa sivistyssanoihin, joiden mukaan kaskut on teemoiteltu ja jäsennetty. Kaskut eroavat vitseistä siinä, että ne ovat yleensä todellisuuteen perustuvia, kun taas vitsit voivat olla absurdeja ja universaaleja.

Tieteen termipankin määritelmän mukaan kasku on ”koomiseksi koetusta asiantilasta tai tapahtumasta esitetty perinteisiä rakenteita käyttävä kertomus, jolle on ominaista konkreettisuus ja sisällön yksinkertaisuus”.

Perinteentutkimuksen terminologiassa kansanperinteen tutkija Seppo Knuutila määrittelee näin: ”Valtaosa kaskuista ammentaa komiikkansa erilaatuisten ihmisten ja ihmisryhmien sekä näiden edustamien arvojen välisistä ristiriidoista; nämä voivat luonteeltaan olla sosiaalisia, poliittisia, moraalisia, etnisiä, kielellisiä, loogisia. Huvittamisen ohella kaskut tavallisesti sisältävät myös muita – enemmän tai vähemmän tiedostettuja – tarkoitusperäisiä sävyjä, jotka suuntaavat kaskun kärjen jotakin ihmisryhmää, maailmankatsomusta, luonteenpiirrettä tms. vastaan.”

Huumorilla ja esimerkiksi murteilla on ollut erityinen rooli populaari- ja kansankulttuurissa. Kaskuihin liittyy kuitenkin tietty kaksijakoisuus. Monet niistä ovat selkeästi stereotypioihin perustuvia ja niitä vahvistavia ja siten kyseenalaisia, toisaalta ne ovat osa kansanperinnettä. Kun toisista esitetään vitsejä, liittyy siihen aina vallankäyttöä. Siksi esimerkiksi moni stand up -koomikko kohdistaa vitsinsä usein itseensä ja omakohtaisiin kokemuksiinsa, liikkuen näin turvallisemmilla vesillä.

Kun huumori kohdistuu muihin, on merkitystä kuitenkin sillä, kohdistuuko huumori alaspäin eli ihmisiin tai ihmisryhmiin, joilla valtaa on vähemmän, vai ylöspäin, jolloin sen kohteet eivät ole niin haavoittuvassa asemassa. Tuntui hankalalta ja ehkä vähän kuluneelta lukea, kuinka esimerkiksi pohjalaisia tai hämäläisiä koskevissa kaskuissa vahvistetaan tiettyä murre- ja heimokäsitystä, mutta toisaalta kaskujen perustana on, että niissä ikään kuin vertaiset sutkauttelevat vitsejä toisistaan.

Kaiken kaikkiaan kaskukirja on kyllä hyvin koottu ja toimitettu. Kirja rakentuu lähes kokonaan itse kaskuista, mutta olisin mielelläni lukenut myös analyysiä tai pohdintaa kaskujen asemasta vaikkapa nykypäivän kansankulttuurissa. Punttila on kuitenkin väitellyt tutkija, jolla olisi varmasti sanottavaa myös ilmiöstä itsestään.

Kaskut elävät ja uusiutuvat edelleen, mutta ne eivät ehkä kuitenkaan ole enää yhtä vahva osa nykyistä kansanperinnettä kuin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten, eivätkä nuoret välttämättä enää edes tunne koko käsitettä. Aivan kaikki kaskut eivät kaikille lukijoille välttämättä aukea myöskään siksi, että kaikki murteet ja kielialueet eivät tule ymmärretyksi yhtä helposti.

Itse huomasin, että on helpointa suhtautua kaskuihin historiallisina teksteinä ja kielellisinä konstruktioina – ne kertovat oman aikansa käsityksistä ja näkemyksistä. Kaskut ovat osa perinnettämme ja huumorilla tulee aina olemaan sijaa kansankulttuurissa.

Terhi Skaniakos

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua