Kapellimestari kärsii riittämättömyyden tunteesta – Kjell Westön Tritonus sukeltaa musiikkiin ja miesten väliseen ystävyyteen

Kjell Westö. Kuva: Niklas Sandström

Kjell Westö kuuluu eturivin kirjailijoihin Suomessa. Finlandia-palkinnon hän voitti vuonna 2006 romaanillaan Missä kuljimme kerran (Otava, 2006), joka avasi 1900-luvun alkuvuosikymmenien haavoja jakaantuneessa Suomessa.

Syksyn uutuusromaanissa Tritonus (Otava, 2020) Westö kurkottaa lähitulevaisuuteen. Yhteiskunta on palannut normaaliin koronapandemian jälkeen, mutta pandemian jäljet vilahtavat vielä romaanin sivuilla.

Keskiössä on musiikki ja keski-ikäisten miesten maailma. Romaani sykkii pitkälle muistoissa, joita kaksi musiikille omistautunutta miestä vyöryttää lukijalle.

Päähenkilö Brander on maailmalle mainetta niittänyt, kuuttakymmentä lähestyvä kapellimestari, joka sijoittaa omaisuutensa rakennuttamalla ökyhuvilan pienelle saarelle. Casa Tritonus saa nimensä musiikkiterminologiasta.

Brander tutustuu naapuriinsa, muutamaa vuotta nuorempaan koulukuraattori-psykologi Lindelliin, joka soittaa kitaraa harrastajabändissä ja järjestää kotonaan bändin harjoituksia.

Romaani kertoo rinnakkain kahden miehen tarinaa. Välillä ne risteävät ja kietoutuvat toisiinsa.

Musiikki on tärkeässä osassa ja Westön musiikintuntemus tulee esille etenkin klassisen musiikin analyyseissä, joita Brander tekee muusikkoystäviensä kanssa.

Sen rinnalla lukijalle avautuu pieni kyläyhteisö kiemuroineen Lindellin bändin jäsenten kautta.

* *

Romaanin tunnelma on toisinaan yhtä harmaa kuin syksyinen saari, jota tuuli ja sateet kurittavat. Branderia vaivaa levottomuus ja ahdistus. Ikävä tunne ei helpota, vaikka hän etsii rauhaa luonnon keskeltä.

Hänen ajatuksissaan seilaavat menneet parisuhteet, erot, pettymykset ja nöyryytykset, joita viimeisin naisystävä suolsi hänen päälleen. Oma poikakin on jossain kaukana uraa luomassa.

Suuri teema on vanheneminen. Nuoret virkeät kapellimestarit kiilaavat ohi eikä Brander saa orkesterista enää irti entisen kaltaista sointia ja lennokkuutta. Kritiikit kansainvälisessä lehdistössä muuttuvat nuivemmiksi. Näin vanhenemiseen liittyy luopumisen tunteita.

Leskeksi jäänyt naapuri Lindell on kirjan toinen päähenkilö. Myös häntä vaivaa alakulo, koska kuolleen vaimon paikkaa ei kukaan ole pystynyt täyttämään. Iloa tuovat sentään bändi ja kalastus.

* *

Romaanissa on monia ajankohtaisia sivupolkuja kuten pakolaiskeskus, metoo-liike, terrorismi ja ilmastonmuutos. Sivuteema on myös parikymppisen nuorukaisen kärsimykset ja elämän suunnan etsiminen, johon Branderinkin toivotaan vaikuttavan.

Kaikkiaan Tritonus on hyvin runsas romaani. Se tutkii päähenkilöitään monelta kantilta. Toisinaan siinä on dekkarin hehkua, kun ei tiedä, minne pimeässä ajetaan tai kuka murtautuu Casa Tritonukseen.

Paikan nimet ovat hauskoja: Ravainen, Olavus, Kiveslahti, Pauhuniemi, Sikilä.

Tarkka kuvaus ja monet aihelmat tekevät romaanista paikoin raskasta luettavaa. Välillä tuntuu siltä, että tiivistäminen olisi jäntevöittänyt tekstiä, vaikka kyläyhteisöä kuvatessaan romaani tuntuu varsin uskottavalta.

Omissa lukukokemuksissani Tritonus ei yllä aivan samalle tasolle kuin Missä kuljimme kerran tai Westön edellinen romaani Rikinkeltainen taivas (Otava, 2017).

Sen sijaan Tritonuksen loppunousu on komea. Westö pistää päähenkilönsä pohtimaan taidetta ja elämää.

Brander ymmärtää kokemuksensa riittämättömyydestä. Casa Tritonus on symboli siitä riittämättömyydestä, jota Brander on tuntenut lapsesta saakka. Mikään ei ole hänelle tarpeeksi suurta ja hyvää.

Vastalääkkeen tälle tunteelle antaa Branderin poika, joka sanoo, että kaikkea ei tarvitse maksimoida siihen, että elämä olisi hyvää.

Romaanin viimeiset sivut huipentuvat kuin loppunousu sinfoniassa. Brander soittaa muusikkoystäviensä kanssa kamarimusiikkikonsertissa. Hänen silmiensä edessä välkkyvät hänen elämänsä tärkeät ihmiset näkyinä ja hän näkee myös oman tulevaisuutensa ja yksinäisen vanhenemisensa.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua