Kalevalan uusin tuleminen kurkottelee kohti nuorisoa – Satalatvassa vanhoja myyttejä tulkitaan sen seitsemällätoista tavalla

Salla Simukka. Kuvat: Hanna Poropudas / Tammi

”On uusien äänien aika!” julistaa Kalevala-aiheisen lyhytproosakokoelman takakansi. Nihkeämpi voisi kysyä, että taasko. Kalevalahan ei ole yhdestä laulusta rakennettu eikä ole ollut yhden tulkinnan varassa tähänkään asti; Elias Lönnrot keräsi runoaineksen sieltä täältä, pääasiassa Karjalasta, käänsi kielen, tarinat tulkitsi. Klassikkoarvoisesti eeposta on tähän mennessä Suomessa uudelleenkirjoittanut ainakin Mauri Kunnas, joka muovaili siitä lapsille sopivan Koirien Kalevalan. Aku Ankassakin ovat Väinämöinen, Louhi ja Iku-Tursot seikkailleet.

Mutta eipä Satalatva – Kalevala uusin silmin (Tammi, 2021) kansallismyyteiksi otettuja runoja turhan pyhinä pitele, kumartele kuviin päin. Moni kirjoittaja sijoittaa tarinansa ikään kuin Kalevalan kulissien taakse ja kommentoi sieltä osuvasti sadun surkuhupaisuutta, kamaluutta kaikessa: Jenny Kangasvuon novelli Lapin Lapsilönttäre pohtii kalevalaisten saavutusten taustalla olleita orjia ja kansanmurhia, kun taas Johanna Sinisalon Tuonen Tytin Tili- ja Tutkimuskirjoissa kommentoi Tuonen Tytti viileällä sarkasmilla tämänpuoleisen maailman asukkien harhaista keuhkoamista.

Neljäsosa kirjoittajista on päätynyt kirjoittamaan tavalla tai toisella Seppo Ilmarisen elämästä ja teoista. Vaikka takoja iänikuinen on täysin ymmärrettävästi inspiroiva hahmo, yhden päähenkilön ympärillä pyöriminen on vähällä tylsistää koko antologian. Olisihan Kalevalassa valmiina valittaviksi muitakin mielenkiintoisia aiheita, ja osa Satalatvan kirjoittajista onkin ennakkoluulottomasti valinnut tulkittavakseen elottoman olennon.

Aina ei avainhenkilöillä ole edes nimiä. Mikä olikaan nimeltään Lemminkäisen äiti, joka naarasi poikansa Tuonen virrasta? Niinpä. Näistä naisista nimettömistä, taistelijoista tuntemattomista muistuttaa erityisen elähdyttävästi Maria Turtschaninoffin runo Kuuntele.

Satalatva haluaa tulkita kansallismyyteiksi otettuja runoja yllättävästi, ja kertoo olevansa erityisesti nuorille suunnattu. Sen oksille kiipeäminen kuitenkin vaatii lukijalta paljon. On hiihdettävä sujuvasti eri kirjallisuuslajien ja genrejen kankahilla, osattava suitsia lyyriseksi karkaavaa suomen kieltä ja pysyttävä pinnalla paitsi Kalevalan, myös Tinderin ja pörssiuutisten virtauksissa. Näillä penkereillä saattaisi aikuisempikin lukija vajota ähkyyn.

Toivoa sopii, että mahdollisimman monen nuoren lukutaito riittää tämän tuhdin tarinan parissa tahkoamiseen. Satalatvan sivuilla kun on painavien sanojen ja tahdikkaan pisteliäisyyden lisäksi – ja pienestä tautologisuudesta huolimatta – myös huumoria repäisevää, hetkiä raskaan liikutuksen.

Eli Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua