Salla Simukka. Kuvat: Hanna Poropudas / Tammi
KIRJAT | Kalevalan innoittama antologia lähtee laulamahan kovalla kattauksella ansioituneita kirjailijoita. Näissä pidoissa eepos saa kriittistä, koskettavaa ja välillä humoristista kyytiä.
”Satalatvan oksille kiipeäminen vaatii lukijalta paljon.”
ARVOSTELU
Satalatva – Kalevala uusin silmin
- Toimittaneet Salla Simukka ja Siri Kolu.
- Tammi, 2021.
- 226 sivua.
”On uusien äänien aika!” julistaa Kalevala-aiheisen lyhytproosakokoelman takakansi. Nihkeämpi voisi kysyä, että taasko. Kalevalahan ei ole yhdestä laulusta rakennettu eikä ole ollut yhden tulkinnan varassa tähänkään asti; Elias Lönnrot keräsi runoaineksen sieltä täältä, pääasiassa Karjalasta, käänsi kielen, tarinat tulkitsi. Klassikkoarvoisesti eeposta on tähän mennessä Suomessa uudelleenkirjoittanut ainakin Mauri Kunnas, joka muovaili siitä lapsille sopivan Koirien Kalevalan. Aku Ankassakin ovat Väinämöinen, Louhi ja Iku-Tursot seikkailleet.
Mutta eipä Satalatva – Kalevala uusin silmin (Tammi, 2021) kansallismyyteiksi otettuja runoja turhan pyhinä pitele, kumartele kuviin päin. Moni kirjoittaja sijoittaa tarinansa ikään kuin Kalevalan kulissien taakse ja kommentoi sieltä osuvasti sadun surkuhupaisuutta, kamaluutta kaikessa: Jenny Kangasvuon novelli Lapin Lapsilönttäre pohtii kalevalaisten saavutusten taustalla olleita orjia ja kansanmurhia, kun taas Johanna Sinisalon Tuonen Tytin Tili- ja Tutkimuskirjoissa kommentoi Tuonen Tytti viileällä sarkasmilla tämänpuoleisen maailman asukkien harhaista keuhkoamista.
Neljäsosa kirjoittajista on päätynyt kirjoittamaan tavalla tai toisella Seppo Ilmarisen elämästä ja teoista. Vaikka takoja iänikuinen on täysin ymmärrettävästi inspiroiva hahmo, yhden päähenkilön ympärillä pyöriminen on vähällä tylsistää koko antologian. Olisihan Kalevalassa valmiina valittaviksi muitakin mielenkiintoisia aiheita, ja osa Satalatvan kirjoittajista onkin ennakkoluulottomasti valinnut tulkittavakseen elottoman olennon.
Aina ei avainhenkilöillä ole edes nimiä. Mikä olikaan nimeltään Lemminkäisen äiti, joka naarasi poikansa Tuonen virrasta? Niinpä. Näistä naisista nimettömistä, taistelijoista tuntemattomista muistuttaa erityisen elähdyttävästi Maria Turtschaninoffin runo Kuuntele.
Satalatva haluaa tulkita kansallismyyteiksi otettuja runoja yllättävästi, ja kertoo olevansa erityisesti nuorille suunnattu. Sen oksille kiipeäminen kuitenkin vaatii lukijalta paljon. On hiihdettävä sujuvasti eri kirjallisuuslajien ja genrejen kankahilla, osattava suitsia lyyriseksi karkaavaa suomen kieltä ja pysyttävä pinnalla paitsi Kalevalan, myös Tinderin ja pörssiuutisten virtauksissa. Näillä penkereillä saattaisi aikuisempikin lukija vajota ähkyyn.
Toivoa sopii, että mahdollisimman monen nuoren lukutaito riittää tämän tuhdin tarinan parissa tahkoamiseen. Satalatvan sivuilla kun on painavien sanojen ja tahdikkaan pisteliäisyyden lisäksi – ja pienestä tautologisuudesta huolimatta – myös huumoria repäisevää, hetkiä raskaan liikutuksen.
Eli Harju
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kiintoisa näkymä sotien välisen ajan Helsinkiin ja sen värikkäisiin kulttuuripiireihin – arviossa Tanna Elon Taru Minervasta
KIRJAT | Tanna Elo rakentaa romaaninsa päähenkilöistä Valmasta ja Paavosta hienovireiset ja uskottavat kuvaukset, lämmöllä.
Liberaaliälykkö laittaa maantiedon myytit päreiksi, ja Suomikin saa osansa – arviossa Paul Richardsonin Maantieteen myytit
KIRJAT | Onko Trumpin seinällä mittasuhteet vääristävä Mercatorin maailmankartta? Siinä Grönlanti on Afrikan kokoinen eli yli kymmenen kertaa kokoaan suurempi.
Hyvänmielen lätkäromanssi nuorille ja miksei vanhemmillekin – arviossa Annukka Salaman Sulamispiste
KIRJAT | Ylöjärveläinen Oliver hiihtää kilpaa, mutta hänen todellinen intohimonsa on jääkiekko, jota poika harjoittelee salaa läheisen avolouhoksen jäällä.
Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas
KIRJAT | Gulagin viisas on Elina Kahlan teoksen päähenkilö Pavel Florenski, kommunistisen terrorin uhri. Mies yhdisti tieteen, taiteen ja uskon, mutta se oli Neuvostoliitolle liikaa.