Kaari Utrio kirjoitti naiset mukaan historiaan, oli aikakin, että hänenkin historiansa on kirjoitettu kirjaksi

Kuvat: Laura Malmivaara / Siltala

Kaari Utrion elämässä on ainekset hänen omiin historiaromaaneihinsa. Omapäinen kaunis sankaritar, jota yhteisön normit ohjaavat, mutta joka silti onnistuu tekemään oman päänsä mukaan ja menestyy.

Olisikohan silloin kirjan nimi ”Somerniemen kaunis Kaari”? Kaunis siksi, että Kaari Utrion kirjojen sankarittaret ovat kauniita ja koska Kaari luuli itsestään päinvastaista. Somerniemen siksi, että sinne Kaari päätyi prinssinsä kanssa ja sieltä hän aina ratsasti puolustamaan tärkeinä pitämiään asioita.

Kaari Utrio on feministi, eikä koskaan pelännyt sanoa sitä. Muutenkin hän on uskaltanut aina pitää puheenvuoron tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta.

Arkihistorian tuntemus on antanut Utriolle perspektiiviä puolustaa homojen oikeuksia. Hän kannatti Suomen EU-jäsenyyttä, sillä suomalaisuus on selvinnyt hengissä niin ruotsalaisista kuin venäläisistäkin valtijaista. Amnestyn nimilistan hän veti esiin sopivissa ja sopimattomissa paikoissa.

Tasa-arvon asioissa hän on puhunut niin kodinkoneiden, päivähoidon kuin sukunimilainkin puolesta.

Koetti hän ajaa asioita politiikassakin. Someron valtuutettuna hän totesi, että keskustakunnassa demarilla ei ole helppoa. Hän oli presidentti Mauno Koiviston valitsijamies ja lähti tekemään naispresidenttiä ensin Elisabeth Rehnistä ja sitten Tarja Halosesta. Kimmo Kiljusen mukaan ajatus Halosen presidenttiehdokkuudesta syntyi Kaari Utrion sanoista.

Kaikkein ensimmäiseksi Kaari Utrio on kuitenkin tuottelias kirjailija. Historiallisten romaanien kirjoittaja ja vuosikymmeniä Tammen kultamuna. Tienraivaaja. Kulttuuripiiri luokitteli ensin Utrion kirjat vähätellen rouvaspornoksi. Vuosien varrella titteli on muuttunut arvostetuksi viihdekirjailijaksi. Saipa hän taiteilijaprofessorin viisivuotisen viran.

On ymmärretty minkä teon Kaari Utrio on tehnyt kirjoittamalla naisen esiin historiaan.

Arvostelijoista piittaamatta lukijat ovat aina rakastaneet Kaari Utriota, ja hän on yksi harvoja suomalaisia kirjailijoita, joka on koko ajan elättänyt itsensä kirjoittamalla.

* *

Jo Kaari Utrion syntymä sodan jaloissa 28.7.1942 oli omapäinen. Hänen isänsä ja äitinsä Untamo Utrio ja Meri Vitikainen eivät olleet naimisissa.

Kansanhuoltoministeriön propagandapäällikkö Untamo Utrio oli löytänyt itseään 15 vuotta nuoremman Merin kutsuilla. Avioliitto Saimi Anderssonin kanssa oli jo hiipunut, mutta Untamo ei saanut lähdettyä. Saimi sairasteli ja Untamoa säälitti.

Avioerot ovat harvoin onnellisia, mutta Untamot onnistuivat siinä ilmeisen rakentavasti. Saimi oli myöhemmin Kaarille ja tämän veljille Sai-täti. Tädin suhde perheeseen tosin tuli lapsille selväksi vasta myöhemmin.

Kansakoulussa pieni Kaari oli toimelias, mutta silti hän ei oppinut lukemaan. Olisiko syynä heikkolahjaisuus? Lopulta perhe ymmärsi, että tyttö ei näe. Silmälasit päässään hän saavutti nopeasti ikätoverinsa ja meni ohikin.

Kun lukutaito löytyi, syttyi myös rakkaus historiaan. Kaari huomasi kodin seiniä peittäviltä kirjahyllyiltä Jokamiehen maailmanhistorian ja luki sen alusta loppuun, vaikka aikaa meni kuukausia. Vaikeat sanat hän selvitti tietosanakirjoista. Jo silloin hän koetti käsittää, mitä keisari Nero on pohtinut, kun on heittänyt ihmisiä mureenalammikkoon. Mielikuvitus lensi.

* *

Kaari Utrio meni naimisiin nuorena. 23-vuotiaana hänestä tuli rouva Virkajärvi ja siinä ohessa hän valmistui maisteriksi. Rouva Virkajärvi koetti asettua upseerin rouvan elämään Vekarajärven varuskunnassa. Mies oli paljon poissa. Siellä metsän keskellä hän kirjoitti ensin jatkokertomuksia lehteen ja sitten romaanejaan ja synnytti kaksi poikaa. Tässä kohden hän oli ajan kuvan mukainen supernainen. Hoisi kodin sekä työn täydellisesti.

Kaari nimittäin oli kumminkin kiltti tyttö. Yliopistossakin hän oli se, joka istui luennoilla ja kirjoitti muistiinpanot kalkkeeripaperin kera, että kopiot voi antaa ystäville.

Kunnes Kaari sai tarpeekseen ja erosi.

Oriveden opistolla opettaessaan Kaari Utrio tapasi elämänsä rakkauden: Kai Linnilän. Kumpikin oli tahoillaan naimisissa. Linnilä jo lähes eroamassa.

Erossa Kaari Utrio toimi toisin kuin on tapana. Vieläkin on harvinaista, että äiti jättää lapsensa isälle. Kaari päätti tehdä niin, koska hän piti sitä parempana pojilleen. Viikonloppuäidin osa oli raskas ja Kaari jopa pelkäsi koskettaa lapsiaan. Hän itki monet itkut ja pelkäsi erehtyneensä.

Onneksi suhde säilyi ja varsinkin aikuisina Karri ja Antti olivat Kaarin hyviä ystäviä. Iso merkitys on sillä, että Kaari ja ex-miehensä uusi vaimo ystävystyivät ja tekivät sopimuksen. Uusi äiti on äiti ja Kaari on Kaari.

Kaille ja Kaarille syntyi poika nimeltä Lasse. Vuosia myöhemmin, vuonna 1985, Kain tytär Piija surmasi itsensä taisteltuaan mielenterveysongelmiensa kanssa.

Kai Linnilä naukkailee itsensä vuosien varrella täydeksi alkoholistiksi ja toinen ero on jo lähellä. Pariskunta oli muuttanut Somerniemelle. Alussa elämä pienellä tilalla oli liki omavaraista ja Kaari hoisi kirjoittamisen, lapsen ja juopon miehen lisäksi pienkarjaa ja kasvimaata. Eläinten jälkeen oli vuorossa oma kustantamo ja lopulta myös sikarien maahantuonti.

Kai Linnilä on idearikas tarmonpesä, joka arvostaa ja kunnioittaa vaimoaan. Ennen kaikkea hän sai pullon korkin kiinni.

Tästäkin voisi löytää Kaarin kirjojen sankarittaret ja hänen tuntemansa naisen historian. Perheitä oli erilaisia ja erimuotoisia. Ydinperhe on ollut olemassa vain lyhyen aikaa.

* *

Kirjailija Kaari Utrio tiesi alusta asti mitä oli tekemässä. Ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 1968. Kartanonherra ja kaunis Kirstin sai suopean vastaanoton myös kriitikoilta.

Kaari Utrio oli tutkinut tarkkaan, miten kirjasarja Angelika oli rakennettu. Hän loi mallin, joka sopi suomalaiseen makuun. Kirjoissa piti olla seksiä, mutta suomalaisille sopivalla tavalla.

Kaari aloitti kirjoittamisen käytännön pakosta. Upseerin rouvalla ei ollut mitään mahdollista palkkatyöhön keskellä ei mitään ja perhe tarvitsi rahaa. Kaari päätti, että hän ansaitsee maisterin palkkansa kirjoittamalla ja sen hän teki.

Kustantaja oli tietenkin Tammi. Yhtiö on hänen isänsä perustama. Untamo Utrio aloitti toimitusjohtajana 1943 ja hänen jäädessään eläkkeelle Kaari vei esikoiskirjansa kustannustoimittajalle.

Kirjoittajanimeksi tuli Kaari Utrio, koska se oli iskevämpi kuin Virkajärvi.

Siitä alkoi noin kirjan vuosivauhti. Ensimmäisen kirjan jälkeen kulttuuritoimittajien kirja-arviot muuttuivat tylymmiksi, mutta yleisö rakasti Utrion sankarittaria.

Nyrpeistä kritiikeistä huolimatta Kaari Utrio sai arvostusta. Hän pääsi presidentin puolison Sylvi Kekkosen vieraaksi ja hänelle myönnettiin Valtion kirjallisuuspalkinto. Sitä ei tavattu viihdekirjailijoille myöntää.

Kun Kaari oli kirjoittamisvaiheessa, hän oli hajamielistä seuraa. Kai Linnilä kertoo, että vierailuilla Kaari oli kuin päihtynyt, omassa mielikuvitusmaailmassaan. Kyläpaikan emännälle hän toisteli samat mitäänsanomattomat fraasit.

* *

Vuonna 1983 Kaari Utrio päätti kirjoittaa naishistoriaa. Eevan tyttäret oli syntymässä. Näytti, että aikansa myyntitykki ei syntyisi ainakaan Tammessa.

Tammen tuore toimitusjohtaja Olli Arrakoski ei olisi voinut olla vähempää kiinnostunut. ”Kuka sellaista ostaisi,” oli talousjohtajan tuomio.

Kaari tiesi, että miehet olivat väärässä. WSOY:lla oli kuultu ideasta ja sinne Kaari Utrio olisi ollut tervetullut kaikkine ideoineen. Kaari päätti kuitenkin olla uskollinen Tammelle ja antoi kustantamolle vielä mahdollisuuden.

Tammi vaikuttaa ulkopuolisen silmin olleen kirjan teon aikaan lähinnä jarru. Kirja syntyi perhetyönä. Jopa 8-vuotias Lasse oli sitä tekemässä juoksupoikana. Kai Linnilä pyysi suurempaa painosta, mutta Tammi suostui vain 16 000 kappaleen painokseen. Sekin toki oli paljon tietokirjalle.

Painos oli loppuunmyyty ennen kuin kirjat ehtivät Italiasta Suomeen, missä ne oli painettu halvemman hinnan vuoksi. Jouluna 1984 kirjaa myytiin lopulta noin 60 000 kappaletta.

Kirjan sai ensin hehkuvan vastaanoton. Sitten alkoi tulla lunta tupaan, kun kirjaa arvioitiin tieteellisin perustein. Virheitä siinä ei ollut, mutta tarinallisuus ja painotukset hiersi naishistorioitsijoiden tiedemaailmaa.

Vuosien myötä tiedemaailmakin tottui popularisointiin ja Kaari muutti ilmaisuaan, jotta hänen tekstiään ei sekoiteta historian tutkimukseen. Naisten historian kirjat saisivat vielä jatkoa.

* *

Kaari Utrion elämäkerta on rehellinen teos. Kirjassa myönnetään virheet niin kirjallisuudessa kuin elämässä. Eivät ne virheet toki suuria ole.

Herkkä hän on. Ehkä jopa herkkähipiäinen. Mutta niin kirjailijat ovat, kirjoittaa Anna-Liisa Haavikkokin, tosin toisessa yhteydessä. Moni Kaari Utrion teosta arvostellut toimittaja sai kirjailijalta napakan kirjeen. Miksipä ei? Onhan kirjailijalla oikeus puolustaa teostaan varsinkin asenteellisuutta vastaan. Emme kai me toimittajat ole suojassa jossain norsunluutornissa?

Haavikko on tehnyt kirjan Kaari Utrion pyynnöstä, ja kirjailija on antanut käyttöön koko arkistonsa kirjeineen ja lehtileikkeineen. Välillä teksti on tukossa näkökulmien ja faktojen paljoudesta.

Tulos on kuitenkin sellainen, kuin aikakausien tarinoitsijalle sopii. Paljon yksityiskohtia ja mukana arki ja yhteiskunta. Samalla myös kirjallisuushistoriaa.

Utrion romaanit lukeneille kirjassa on monta tuttua ystävää, mutta kerroksellisuuden vuoksi siinä on luettavaa kaikille.

Sari Passaro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua