Kuvat: Matti Kuusela / Sanankorjuu
KIRJAT | Konstailematon nokialaisrunoilija ehti jo hetkeksi kuolla eikä hänen enää tarvitse esittää runoilijaa – hän on itse sitä.
”Se on punanen valo ny antaa lukijalle paljon oivalluksia, iloa ja miettimisen aihetta.”
ARVOSTELU
Jussi Rusko: Se on punanen valo ny
- Sanankorjuu, 2025.
- 64 sivua.
Se on punanen valo ny (Sanankorjuu, 2025) on nokialaisen Jussi Ruskon 12. runokokoelma.
Rusko on jo vanha mies, hän täyttää seuraavaksi 82 vuotta. Hän ei kuitenkaan ole väsynyt, synkkä, ilkeä tai kyyninen, kaikkea muuta.
Painosta pari viikkoa sitten tullut kokoelma on virkeä, valoisa, hauska. Sen runot tarkkailevat elämää, sen arkea, ihmeitä ja liikennevaloihin juuttuneita sauvakävelijöitä lempeästi, ymmärtäen.
Ruskon ei tarvitse enää esittää runoilijaa, hän on itse sitä. Luonnikkaasti ja vähän ilkikurisesti hän nauraa itselleen, menneelle, olevalle ja tulevalle, väsymykselle ja puiden, pilvien ja sanojen takaa uteliaasti kurkkivalle kuolemalle.
Rusko tietää, että millaista on olla kuollut, mutta vain hetken. Hänen sydämensä pysähtyi maaliskuussa 2014 kesken 10. kokoelman julkistamistilaisuuden.
”Tilasin oluen ja romahdin ravintolan lattialle, en tuntenut mitään, edes kipua. Heräsin kahden päivän kuluttua Taysissa.”
Runoilija kuoli, mutta heräsi henkiin. Sen verran tapaus säikähdytti, että seurasi pitkä hiljaisuus: 11. kokoelma ilmestyi vasta kahdeksan vuoden kuluttua tapahtumasta. Eräpäivää väistellessä näki päivävalon joulun alla 2022.
Haastattelin Ruskoa tuolloin, ja hän totesi:
”Jälkeenpäin olen ajatellut, että sellainen kuolema on aika mukava vaihtoehto. Olen silti hyvin kiitollinen minut elvyttäneelle nuorelle miehelle. Elämä on edelleen mukavaa, vaikka olen lopettanut tupakoinnin kokonaan ja viinan juonnin melkein kokonaan”
Onneksi mies ei ole lopettanut kirjoittamista ollenkaan. Se on punanen valo ny antaa lukijalle paljon oivalluksia, iloa ja miettimisen aihetta.
”Elämä on silmänräpäys
salamannopea hipaisu
mistä moni saattaa olla
melkoisen järkyttynyt.”
Jussi Ruskon 11 aiempaa runokokoelmaa. Kuva: Matti Kuusela
* *
Veturiasentajana työuransa aloittanut Rusko on aina ollut peloton yhteiskunnallinen runoilija, siis kantaa ottava, radikaali, vasemmistolainen. Kuoleman läheisyys ei ole tätä rohkeutta mihinkään raapaissut.
Hänen säkeensä vihaavat estoitta rahaa ja itseään rakastavaa pääministeri Orpoa, aseita ja valtaa palvovaa Putinia ja Gazan lasten teurastusta johtavia Trumpia ja Netanjahua.
Kokoelman avaavat säkeet:
”Synnyin toisessa maailmansodassa, pian
kai kuolen kolmannessa.”
Myös Suomi saa kuulla kunniattomuutensa:
”Kun hyvinvointialueet muutettiin
pahoinvointialueiksi tuli lääkäriaikojen
jahtaamisesta salatiedettä.”
* *
Lähimmäs lukijaa Rusko tulee miettiessään miehen elämää, omaa ja ystävien, konstailematta, haikeankarheasti, siis nokialaisittain:
”Harmaapäänä nojailen eilispäivään.
Ajatukset lipuvat kuin raskaat pilvet.
Monen ystävän osalta aurinko
on lopullisesti laskenut,
taivas surun myötä kylmä.
Miten voisit olla murehtimatta
kun ystävät ympäriltä
häviävät kuka milläkin tavalla.
Enää ei voi tokaista: mitä sinulle kuuluu,
miten teillä menee, miten maa makaa.”
Pysähdyn pitkäksi tämän yksinkertaisen runon äärelle ja ymmärrä ensimmäisen kerran, miten paljon kulunut ja jotenkuten ärsyttävä kysymys ”Miten maa makaa?” voikaan pitää sisällään.
Kun ei ole enää ystävää, jolle sen esittää.
* *
Onneksi vanhan runoilijan vierellä on päivästä toiseen väkevästi elävä ihminen.
”Vaimoni kurottelee aamuun
valmistelee päivää
alkaa hallitsemaan tilaa
Vanhanakin minä vielä
joka päivä
humallun hänestä”
* *
Se on punanen valo ny on myös ulkoasultaan tyylikäs, toisen nokialaisen J. K. Ihalaisen käsialaa. Myös kannessa on nokialaista osaamista – Arto Lappalaisen alumiiniveistos pysähdyttää pitkäksi aikaa.
Kokoelman päättää pakahduttavan hieno runo.
”Vanhoilla päivilläni
lepään sanojen välissä.
Hetkittäin ihmisten puhe virtaa
toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Muistoissani on pitkät liepeet
näen unta ja siinä unessa olen joku muu.”
* *
Olisin antanut Jussi Ruskon kuulaalle kokoelmalle viisi tähteä, mutta siinä on vain 64 väljää sivua ja runot tuntuvat loppuvan jotenkin kesken.
Ehkä Jussi Rusko jaksaa kirjoittaa meille kuolevaisille vielä yhden tähden, uuden kokoelman, uuden mahdollisuuden ymmärtää miltä tuntuu levätä sanojen välissä ja nähdä muistojen liepeiden lepattavan tuulessa Nokian uudella, uljaalla ratapihalla.
Matti Kuusela
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.