Juha on jeesuksennäköinen mies ja Anne Brunilan perhehelvetti

Kuva: Tammi

Anne Brunilalta on useaan kertaan pyydetty muistelmia. Onhan hän tehnyt uran Suomen Pankissa, ollut johtavilla paikoilla alkaen Suomen 1990-luvun lamasta ja tehnyt osansa EU:ssa, kun euroa on luotu. Hän on koettanut takoa niin Euroopassa kuin Suomen valtiovarainministeriössä järkeä poliitikkojen päähän, että jotain olisi syytä tehdä tai käy huonosti, ja sitten nähnyt, että huonostihan siinä kävi.

Hän on hypännyt Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajaksi ilman kokemusta metsistä ja siellä uskaltanut ryhtyä patruunoiden kanssa leikkiin ilman metsästyskorttia. Löytänyt itsensä Fortumistakin ja pitänyt vahtia Sammon hallituksessa 11 pitkää vuotta.

Talouselämä on 2013 alkaen valinnut Anne Brunilan kolme kertaa Suomen vaikutusvaltaisimmaksi päättäjänaiseksi. Neljännellä kerralla Brunila pyysi päätoimittaja Reijo Ruokasta huolehtimaan, että vuorossa olisi jo joku muu.

Nyt hän on lopulta kirjoittanut muistelmat, mutta hän varoittaa, että noista dramaattisista historiankäänteistä Suomessa ja Euroopassa on jo kirjoitettu kirjat puhki. Hänellä olisi niihin hetkiin lisätä vain anekdootteja.

Anne Brunila kirjoittaa siis itsestään.

Hän kirjoittaa Johanna Venhon kanssa, mutta kyllä se hänen kirjansa on. Siinä kuuluu puhtaana Anne Brunilan ääni. Hän pohtii elämäänsä ”myötätunnolla ja rakastavan ystävällisesti kaikkia tuntevia kohtaan”. Siten kirjoittaa itseään tiibetinbuddhalaisuudella vuosikausia koulinut.

Ihminen, joka on juuri jättänyt menestyksekkään uran ja hankkinut itselleen elämän, kuten hän otsikoi kirjassa kappaleen, jossa miettii elämänmuutostaan. 56-vuotiaana Anne Brunila havahtuu, että hänellä ei ole muuta yksityiselämää kuin sairas isänsä ja poikansa. Siitä kuuden vuoden kuluttua, tänä vuonna, Anne Brunila on valmis antautumaan kokonaan uudenlaiselle elämälle.

Älkää silti huoliko. Kirjassa on myös niitä mainittuja anekdootteja uran varrelta. Kuten se, että siirryttyään Metsäteollisuus ry:stä Fortumiin, piti vastustaja palkansaajapuoli hänelle läksiäiset. Äkkilähdöstä suivaantuneet patruunat eivät, eikä hän koskaan saanut muotokuvaa pitkälle käytävälle edeltäjiensä vierelle. Tai kuinka venäläiset eivät olleet huolia naista neuvottelukumppaniksi. Tässä kirjoituksessa keskitymme kuitenkin Annen kirjan yksityiseen osuuteen.

Kultapartainen mies

Juha. Sen niminen on mies, joka on niin kaunis, että Kaivopuiston rannassa harmaahiuksinen rouva pyytää mieheltä siunausta. Kuin Jeesus kultaisessa parrassaan. Itsevarma mies, joka tuli Vanhan kuppilassa nuoren Annen luo ja sanoi, että on lähdössä Tanskaan, mutta he tapaavat vielä.

Annelle tuli jo sitä ennen miestä katsoessaan voimakas tunne, että ei pysty tätä väistämään, mutta tämä aiheuttaa hänelle vielä hirveän paljon kärsimystä.

Niin kävi.

Vuosisadan rakkaustarina alkoi vuonna 1982. He tunsivat vahvasti kuuluvansa yhteen ja varsinkin Juhalla oli suuri läheisyyden tarve. He muuttavat nopeasti yhteen ja sitten alkaa tapahtua. Juha on mustasukkainen ja omistushaluinen, mutta toisaalta hän lukee pehmeällä äänellään Annelle intialaisia taruja naisen ollessa stressaantunut töistä.

Hän on säkenöivä ja Anne tuntee usein itsensä maalaiseksi tuon rohkean miehen rinnalla, joka ryntää kokeilemaan kaikkea uutta – jos se ei sisällä mitään suorituspaineita. Anne ei tiedä, että samalla Juha tuntee ankaraa alemmuutta Annen koulutuksen ja uran vuoksi, ja se tunne kasvaa.

Juha on Anne Brunilan perhehelvetti, mutta Brunila ei miestä kutsu siten. Hän ymmärtää, koettaa auttaa miestä, jonka mieli järkkyy, yrittää myöhemmin erota siten, että Juha selviäisi erosta. Väkivalta on aina läsnä, mutta Anne salaa sen miltei kaikilta. Voi olla, että karkea väkivalta tulee Anne Brunilan läheisillekin nyt kirjan myötä yllätyksenä.

Häpeä

Anne Brunila häpeää sitä millaista heidän perhe-elämänsä on. Ajattelee, että on selvittävä itse. Hän jopa kokee häpeää siitä, että ei ole pystynyt tukemaan Juhaa tarpeeksi tämän mielen hajotessa.

Niin ankara hän on itselleen. Kyökkipsykologiaa on varottava, mutta lukijan tekee mieli nyökytellä ymmärtävästi, kun on juuri lukenut Annen hyvästä, mutta vaativasta lapsuudesta. Kun tytön oli toivottu olevan poika, kun oli turha selittää, jos epäonnistui. Tai ne kauheat sanonnat, ”sitä niittää mitä kylvää”.

Kirjassa Anne kertoo väkivallasta alleviivaamatta. Vaikkapa kun hän kirjoittaa eropyristelyistään, kun Juha tunkeutui asuntoon väkisin ja otti Annelta minkä katsoi itselleen kuuluvan, on lukijan itse ymmärrettävä mitä hän tarkoittaa. Mitä tarkoittaa, kun Anne ei jaksanut loppuun asti vastustaa, koska siitä seuraisi vain pahempaa.

Oskari

Anne Brunila kirjoittaa kuitenkin oppineensa Juhalta paljon. Ja saihan hän poikansa Oskarin. Pojan, joka syntyi terveenä ja kauniina.

Vuonna 1984 Anne tulee vahingossa raskaaksi. Hän ei ollut halunnut äidiksi, koska ei kokenut olevansa hyvä siinä.

Buddhalaisen elämänfilosofiansa ansiosta Anne Brunila uskoo, että tapahtumilla on aina tarkoituksensa. Hän uskoo karmaan. Niinpä seuraava koettelemus on vain elettävä. Oskari saa aivokuumeen ja se tuhoaa pojan terveen tulevaisuuden.

Mystinen virus ei anna periksi. Se jyllää pojan aivoissa. Kukaan ei tiedä mistä se tuli. Ehkä jo synnytyssairaalassa.

Oskarin ei periaatteessa pitäisi oppia kävelemään eikä ymmärtämään puhetta, mutta toisin käy. Hän kehittyy motorisesti hyvin ja hän oppii kommunikoimaan. Oskarista kasvaa ystävällinen ja iloinen nuori mies, joka on kuitenkin erilainen kuin me muut.

Lastenklinikan kuuluisan lastenneurologin Pirkko Santavuoren mukaan suurin selitys pojan ennustettua parempaan tulevaisuuteen on äidinrakkaus. Niin. Taas Anne Brunila oli ollut väärässä arvioidessaan ennalta omia taitojaan. Taas siksi, että monta kertaa elämässään hän luulee, ettei osaa ja sitten lopputulos on erinomainen. Niin oli opiskellessa ja niin käy työelämässä.

Kiitos Suomen erinomaisen turvaverkon ja koulutussysteemin, äiti pystyy pojan kasvaessa samalla luomaan uraa ja työskentelemään mm Brysselissä. Sieltä hän palaa aina viikonlopuiksi poikansa luo. Jostain on tietenkin myös luovuttava. Hän jättää poikansa vuoksi tarttumatta työtarjoukseen Yhdysvalloissa. Uusi kielialue olisi ollut tälle liikaa.

Luovuttaminen

Juha hukuttautuu mereen vuonna 1987. Vankilatuomion aikana hän oli ymmärtänyt itsestään jo enemmän, mutta Anne tietää, että vapaudessa tuo löydetty varmuus ei kestäisi. Vankilaan hän joutui, kun Anne viimein nousi miestä vastaan ja ilmoitti pahoinpitelystä.

Lapinlahden sairaalassa Juhalla todetaan olevan narsistisia piirteitä. Anne jaksaa kuitenkin yhä muistaa miehen hyviä hetkiä, jolloin tämä piti hänestä huolta.

Yhä Anne pohtii miksi mies luovutti.

Voimanainen

Kirjasta piirtyy vahva nainen. Aivan kuten lehdet ovat Anne Brunilan vuosikausia otsikoineet: voimanainen. Samalla kuitenkin vaatimaton, ahkera, ankara itselleen.

Ja niin inhimillinen. Niin kuin siinä EU-komission tärkeässä esiintymistilaisuudessa, jossa hänellä meni pasmat täydellisesti sekaisin ja hänen täytyi lopettaa esitys kesken. Tai kun hän itkua vääntäen puolusti globalisaatioraporttiaan, kun ministeri Antti Kalliomäki soitti hänelle iltamyöhään saadakseen palkansaajajärjestöjen haluamia muutoksia.

Niin voi käydä ihmiselle.

Sari Passaro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua