Kuva: Niclas Mäkelä
KIRJAT | Sauli Miettisen elämäkerta Jorma Uotisesta kokoaa yhteen Uotisen monipuolisen uran unohtamatta yksityiselämän käänteitä. Kronologiseen muotoon kirjoitettu kirja kertoo Uotisesta, mutta ei kuulosta häneltä.
ARVOSTELU
Sauli Miettinen: Jorma Uotinen
- Otava, 2020.
- 528 sivua.
Eikös Mihail Baryšnikov ole kuvataitelija, kysyi opiskelija kerran minulta lukion tanssitunnilla, kun Baryšnikovin nimi oli tullut esiin. Näin voimakkaasti fiktiivinen Sinkkuelämää-sarja, jossa vuonna 1974 Venäjältä loikannut, huikean kansainvälisen uran tanssijana ja koreografina tehnyt Mihail Baryšnikov näytteli kuvataiteilijaa, oli vaikuttanut nuoren mielikuvaan henkilöstä.
Jorma Uotinen on Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaformaatissa ollut tuomarina vuodesta 2006 lähtien omana itsenään ja tanssin asiantuntijana, mutta toivoa sopii, että tämän päivän lukiolaiset voisivat edes aavistaa, mistä Uotisen asiantuntijuus kumpuaa. Jorma Uotinen ei ole vain hauskoja silmälaseja pitävä ja nasevia kommentteja tanssiohjelman pareille laukova vanhempi herra. Hän on lähes käsittämättömän laajan kansainvälisen uran tanssijana ja koreografina tehnyt suomalainen tanssitaiteilija.
Median erilaiset Uotis-jutut antavat väistämättä hänestä näkökulmasta riippuen kapean ja kalpean kuvan. Niinpä on hienoa, että Uotisesta kiinnostuneet saattavat nyt tarttua kokonaiseen elämäkertaan. Sauli Miettisen kirja Jorma Uotinen (Otava, 2020) piirtää pitkän kaaren Uotisen urasta tanssitaitelijana ja avaa myös hänen yksityiselämänsä tapahtumia.
Miettisen jälkisanoista huokuu, että Jorma Uotinen -kirjan kirjoittaminen ei ollut helppo prosessi. Miettinen tunsi Uotisen jo ennen kirjaprojektia ja itse asiassa Jorma Uotinen itse pyysi Miettistä työhön. Miettisen tavoitteena oli kirjoittaa tietokirja, joka antaa kattavan kuvan Uotisen urasta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. Hän halusi myös kertoa Uotisesta taitelijana ja ihmisenä, ilman sensaation tavoittelua. Prosessin aikana Uotinen antoi kovaa kritiikkiä keskeneräistä käsikirjoitusta kohtaan ja Miettinen painiskeli itsensä kanssa miettiessään kenen odotuksia hän onkaan täyttämässä.
Kirjan ehdoton ansio on Uotisen monipuolisen uran ja sen julkisten käänteiden kokoamisessa. Kirja avaa hyvin myös eri aikakausien kulttuurihistoriaa ja ilmapiiriä ja linkittää sitä Uotisen työhön ja kokemuksiin. Rakenteeltaan teos on kronologinen. Tosin välillä se eksyy, luo yhteyttä nykyaikaan ja pienen mutkan jälkeen palaa takaisin ydinaiheeseen. Painopiste on Uotisen uran alussa, Pariisissa, sekä Helsingin kaupunginteatterin (1982–1991) ja Suomen Kansallisbaletin (1992–2001) vuosissa.
Paikoittain tekstin ilmaisukieli on kliseistä ja epäuskottavaa. Teos luottaa kerrontaan ja suoria lainauksia on varsin vähän, vaikka Jorma Uotisen lisäksi Miettinen on haastatellut useita henkilöitä Uotisen lähipiiristä tai työkuvioista. Näin kirja kertoo Uotisesta, mutta ei kuulosta häneltä.
Vanhemmille tanssitaidetta seuranneille tai tanssin kentällä työtä tehneille kirja nostaa mieleen muistoja ja merkkipaaluja, joita Jorma Uotinen on omalta osaltaan ollut hakkaamassa suomalaisen tanssitaiteen historiaan. Nuoremmalle tanssipolvelle kirja Uotisesta on samalla kirja suomalaisen modernin ja nykytanssin historiasta tiettynä aikakautena. Muulle lukijakunnalle toivottavasti avautuu se, mihin Uotisen asiantuntijuus tanssissa perustuu ja kuinka pitkän ja merkittävän uran hän on suomalaisena tanssitaitelijana tehnyt.
Kirja kertoo myös Uotisen uskalluksesta ja mielenkiinnosta kurottaa muun taiteen ja jäätanssin pariin perinteisen tanssikentän ulkopuolelle, sekä Uotisen yksityiselämästä. Miettisen tavoite kuitenkin toteutuu, yksityiselämän kuvaukset eivät lipeä sensaationhakuisten yksityiskohtien kaiveluksi. Uotinen on ollut jo aiemmin otsikoissa, ohjelmissa ja seurapiiripalstoilla paitsi taiteensa, myös henkilökohtaisen elämänsä kautta, enkä koe, että kirja toisi esiin siinä suhteessa mitään erikoista. Uotisella ei ole tapana avautua sisimmistä tunteistaan.
Jorma on lopulta mysteeri, toteaa Suomen Kansallisbaletin entinen tanssija Minna Tervamäki kirjassa. Miettiselle kiitos, että tämän mysteerin näkyvät taiteelliset teot on saatu myös kirjalliseen muotoon yksien kansien väliin.
Merja Koskiniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
