Joonas Mariston uutuuskirja on todellinen islamin oikeuden tietopankki, joka murtaa myyttejä

Islamilaiseen oikeuteen ja oikeuskäsitteisiin liittyy länsimaissa tietämättömyyttä, väärinymmärryksiä ja myyttejä. Joonas Mariston tietokirja Islamilaisen oikeuden historia – Sarian monet merkitykset (Gaudeamus, 2023) on perusteellinen tietopaketti, joka poistaa väärinymmärryksiä ja murtaa myyttejä. Islam on sekä uskontona että oikeudellisen ajattelun perustana monimuotoinen, moniääninen, aikaan ja paikkaan sopeutuva dynaaminen oppi. Kun nykyistä maailmanaikaa riivaavat lisääntyvä kahtiajako ”meihin” ja ”heihin”, pakolais- ja maahanmuuttajavastaisuuden lisääntyminen Euroopassa ja väestöryhmiin kohdistuva vihapuhe – oli sitten kyse muslimeista, juutalaisista tai krisityistä – kaikki tieto, joka auttaa hälventämään vääriä käsityksiä ja uskomuksia, on arvokasta. Joonas Mariston teos palvelee tätä tarkoitusta mainiosti.

Tutkijana filosofian tohtori Joonas Maristo (s. 1983) on erikoistunut varhaiseen islamilaiseen historiankirjoitukseen ja persialaiseen runouteen. Hän väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 2020 aiheenaan varhainen arabialainen ja persialainen historiankirjoitus. Käsillä oleva teos onkin painotuksiltaan nimenomaan historiateos eikä islamilaisen oikeuden oppikirja. Tämä ei vähennä sen arvoa oivana johdattelijana islamilaisen oikeuden perusteisiin, rakenteisiin ja tulkintoihin. Sitä paitsi lukija kokee aito oppimisen iloa, kun Maristo selventää monia uutisvirrassa esiintyviä termejä kuten saria, fatwa tai jihad samoin kuin islamiin liitettyjä tapoja kuten viininjuontikielto, pukeutumissäännöt tai kielto periä korkoa.

Islamilaisen oikeuden ymmärtäminen edellyttää perehtymistä sen historiaan, myös profeetta Muhammadin (n. 570–632) aikaa edeltäneeseen esi-islamilaiseen aikaan. Juutalaisuus, kristinusko ja islam omaavat vahvoja yhteisiä juuria ja näiden uskontojen keskinäisvaikutukset ovat merkittäviä. Raamattu, Koraani ja Toora sisältävät samoja hahmoja ja kertomuksia: Abraham, Jakob, Nooa, Isaak, Salomon; vedenpaisumus, Adam ensimmäisenä ihmisenä ja Jerusalem pyhän kaupunkina. Ja vielä kielellinen knoppi: juutalaisten pyhä kirjoituskokoelma Toora on arabiaksi Saria.

Islamilaisen oikeuden historiaa käsitellään kirjassa sivumääräisesti huomattavan runsaasti. Syy tähän valkenee lukijalle varsin pian. Islamilaista oikeutta ovat kautta vuosisatojen kehittäneet laintulkinta ja lukuisat lakikoulukunnat eri puolilla islamilaista maailmaa. Perinteisten länsimaisten kansallisvaltioiden lakikoodekseja ei islamilainen oikeus tunne. Koraani ei ole lakikirja, vaikka sitä ja siihen perustuvaa Muhammadin perimätietoa (hadith) ja muuta selityskirjallisuutta käytetäänkin islamilaisen oikeudellisen sääntelyn ja laintulkinnan perustana.

Saria-käsite on länsimaissa saanut kielteisen leiman. Siihen liitetään usein ylivertaisuus maalliseen lainsäädäntöön verrattuna, tiukat pukeutumis- ja käyttäytymissäännöt sekä ankarat rangaistukset. Todellisuudessa saria on laaja ja rönsyilevä kokoelma erilaisia ohjeita, suosituksia ja määräyksiä ihmisen koko elämänpiiristä. Kysymys on sekä rituaalisista ohjeista ja määräyksistä että kahdenvälisiin oikeudellisiin suhteisiin liittyvästä sääntelystä. Yhtäältä siis ohjeistetaan rukousten ajankohdista, paastosta, almujen annosta ja peseytymisestä ja toisaalta otetaan kantaa kaupankäynnin sääntöihin, avioliitto- ja perheoikeuteen tai oikeudenkäytön järjestämiseen. Se, miten näitä sääntöjä käytännössä sovelletaan muslimimaissa tai muualla, on asia erikseen. Käytännön todellisuus avaa valtavan kirjon käyttäytymis- ja toimintatapoja, jotka ovat tyystin erilaisia Turkissa tai Marokossa verrattuna Iraniin ja Saudi-Arabiaan.

Maailmanpolitiikan pyörteissä länsimaiselle yleisöllekin ovat tulleet jossain määrin tutuiksi islamin pääsuunnat sunnalaisuus ja šiialaisuus. Kun sunnalaisuus perustuu ”sunnaan”, Muhammadin esimerkkiin ja hänen kirjoituksiinsa, šiialaisuus puolestaan korostaa Muhammadin vävyn Alin ja häntä seuranneiden imaamien johtavaa roolia uskonnollisina johtajina. Nämä Muhammadin seuraajat ovat šiialaisen käsityksen mukaan kautta historian omanneet vallan tulkita Muhammadin oppeja. Sisällöltään ja tulkinnoiltaan šiialaisuutta voidaankin pitää jossain määrin joustavampana ja dynaamisempana suuntauksena, vaikkakaan meno johtavassa šiialaisvaltiossa Iranissa ei tästä oikein vakuuta.

”Monitulkintainen puhe tekee valehtelun tarpeettomaksi”

Tärkeitä toimijoita islamilaisen oikeuden maailmassa ovat lain tulkintaa (fiqh) harjoittavat lakikoulukunnat. Ne keskittyvät tulkitsemaan islamilaista oikeutta, sitä koskevaa vuosisatojen aikana kertynyttä kirjallista aineistoa ja muuta perimätietoa. Lakikoulukuntia on sekä sunnalaisuudessa että šiialaisuudessa. Yhteistä niille on nojautuminen ensisijaisesti Koraaniin ja sunnaan eli profeetan kertomaan. Vasta mikäli nämä lähteet eivät anna ongelmaan vastausta, turvaudutaan toissijaisiin oikeudellisiin lähteisiin kuten analogiaan, itsenäiseen päättelyyn, konsensukseen tai yleisen hyvän periaatteeseen.

Eri koulukunnat käyttävät näitä toissijaisia lähteitä eri tavoin ja eri järjestyksessä. Ja tulkintoja riittää: erään egyptiläisen lainoppineen arvion mukaan yli 90 prosenttia islamilaisen laintulkinnan kysymyksistä on sellaisia, joista ei oppineiden kesken ole yksimielisyyttä. Kuten Maristo itsekin toteaa: ”Islamin tekstivaranto on niin valtava, että ei ole liioiteltua sanoa, että sieltä löytyy tukea melkein jokaiselle ajatukselle.”

Islamilaisen oikeuden sisältö kohdistuu arkipäivän asioihin

Islamilaisen oikeuden perinteisessä sisällössä korostuvat uskonharjoitus, myynti- ja muut sopimukset, avioliitto- ja perintöoikeus, omistaminen ja kaupanteko, rikokset ja rajojen ylittäminen sekä uskonsodat (jihad). Jälleen on tähdennettävä, että kyse ei ole sääntelyn kodifikaatiosta vaan pikemminkin teorioista ja tulkinnan lähtökohdista, joita sovelletaan monin tavoin aika- ja paikkasidonnaisesti. Kaikkien muslimienemmistöisten valtioiden lainsäädäntö perustuu nykyään islamilaisten tekstien lisäksi ei-islamilaisiin teksteihin ja käytäntöihin, joiden alkuperä jäljittyy länsimaiseen oikeusjärjestelmään.

Avioliitto- ja perintöoikeuden osalta islamilaisen oikeuden periaatteet eivät ole kovinkaan tasa-arvoisia verrattuna nykyisiin länsimaisiin normeihin. Patriarkaalinen miehen roolia painottava sääntely on vallitsevaa. Avioero on kylläkin mahdollinen monilla tavoilla, myös vaimon aloitteesta. Joonas Maristo tosin oikeutetusti huomauttaa, etteivät nykyiset länsimaisetkaan perheoikeudelliset normit ole kovin vanhoja. Kaupallisissa suhteissa poikkeavaa on koron ottamisen kieltäminen. Tästä on seurannut erityisen islamin periaatteita noudattavan pankkijärjestelmän kehittyminen. Siinä koron ottaminen on korvattu erilaisilla kiertomenettelyillä kuten erilaisilla lahjoilla tai bonuksilla.

Rikosoikeudessa tärkeä käsite on hudud (rajat). Hudud-rikkomukset ovat tekoja, jotka rikkovat Jumalan ihmiselle asettamat rajat. Näitä rikoksia ovat aviorikos, väärä syytös aviorikoksesta, viininjuonti, varkaus ja maantierosvous; eräiden koulukuntien mukaan lisäksi myös kapina ja uskosta luopuminen. Näistä rikoksista tulee rangaista ankarasti maallisessa elämässä, minkä lisäksi seuraamuksena on joutuminen kadotukseen.

Maassa maan tavalla

Kirjaan sisältyy myös perusteellinen katsaus islamilaisen oikeuden soveltamiseen kansallisvaltioissa. Tähän tarkoitukseen Maristo on valinnut kahdeksan esimerkkivaltiota: Afganistan, Egypti, Indonesia, Iran, Marokko, Pakistan, Saudi-Arabia ja Turkki. Maiden yhteenlaskettu väkiluku on noin 900 miljoonaa, lähemmäs puolet maailman muslimeista. Tiivistäen voidaan todeta, että islamilaisen oikeuden vaikutus kansallisiin lainsäädäntöihin on pieni tai olematon.

Vaihtelua on toki, Iran ja Saudi-Arabia yhtäältä sekä Turkki ja Marokko toisaalta. Merkillepantavaa on, että kaikissa esimerkkimaissa kansallisen lainsäädännön runko perustuu länsimaiseen oikeuskäsitykseen, usein jäänteenä siirtomaavallan ajoilta mutta usein myös yksinkertaisesti siksi, että esimerkiksi ranskalaista Napoleonin ajan kodifikaatiota pidettiin aikoinaan edistyksellisenä mallina myös muslimimaissa.

Mielenkiintoisia havaintoja Maristo tekee myös feminististä liikkeistä sekä sukupuolivähemmistöistä islamilaisessa maailmassa. Moderni islamilainen tutkimus on ennakkoluulottomasti haastanut islamilaisen oikeuden periaatteita ja sopeutumiskykyä muuttuvan maailman ilmiöihin. Esimerkkinä tästä on islamilaisia vähemmistöjä – erityisesti länsimaissa – koskeva soveltava lainoppi. Miten sovelletaan islamisia avioliittosääntöjä tai koronottoa koskevaa kieltoa esimerkiksi Suomessa? Tutkimus on tältä osin vielä vähäistä.

”Pyhissä sodissa” ei ole mitään pyhää

Salafi-jihadistisiin uusfundamentalistisiin liikkeisiin kuuluvat Al-Qaida, Isis ja niiden alajärjestöt ovat herättäneet kauhua sekä islamilaisessa maailmassa että länsimaissa. Tosin vain pieni osa terroriteoista tehdään länsimaissa. Esimerkiksi vuonna 2015 jihadistien iskuissa tapetuista 30 000 hengestä 72 prosenttia sai surmansa viidessä islamilaisessa maassa: Irakissa, Afganistanissa, Nigeriassa, Pakistanissa ja Syyriassa.

Ääriliikkeet pitävät aseellista jihadia – puolustus- tai hyökkäystaistelua – jokaisen muslimin velvollisuutena, kuten rukoilua tai paastoa. Kuitenkin valtavirtaopin mukaan jihad on aina yhteisön ylimmän johtajan vastuulla, pienryhmät eivät voi sitä oma-aloitteisesti julistaa. Tästä huolimatta terroristiset ääriliikkeet taistelevat kaikkialla uskonnollisia uudistuksia ja ”vääräuskoisuutta” vastaan. Vaikuttaa siltä, että ääriliikkeiden mustavalkoisessa retoriikassa on räikeästi unohdettu profeetta Muhammadin varovaisuutta syytöksissä korostava ohje ”jos veli kutsuu veljeään harhaoppiseksi, on varmaa, että ainakin toinen heistä on harhaoppinen”.

* *

Nykypäivän islamin ymmärtäminen edellyttää perustietoja islamin historiasta. Joonas Maristo onnistuu ansiokkaalla tavalla avaamaan lukijoille islamilaisen oikeuden juuria ja yhteyksiä historiallisen kehityksen valossa. Ymmärrystä islamia kohtaan lisäävät myös Mariston esiin nostamat havainnot islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon yhteisistä juurista ja vielä nykypäivänäkin ilmenevistä yhteisistä piirteistä.

Kirja on todellinen islamilaisen oikeuden tietopankki, joka toimii hyvin yleisesityksenä mutta myös hakuteoksena. Laajan lähdeaineiston ja historiataulukoiden lisäksi havainnollisia ovat aihekohtaiset tietolaatikot, jotka selventävät lukijalle islamilaisia käsitteitä ja ilmiöitä. Mariston tausta islamilaisen maailman kielten hallitsijana näkyy läpi koko teoksen. Alkukieliset peruskäsitteet sekä niiden käyttö ja tulkinnat eri tilanteissa onkin syytä hallita, jos haluaa paremmin syventyä islamisen oikeuden saloihin.

Jukka Ahtela

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua