Ian Mac Eochagáinin 101 finglishmiä kertoo, miten suomalaiset tahtomattaan rääkkäävät englannin kieltä

Kuvat: Ari Haimi / Aviador

Suomen ja englannin suhde tuntuu olevan ajankohtainen aihe. Ville Eloranta ja Laura Niemi nostivat Finglish – Miksi englanti ärsyttää? –teoksessaan (SKS, 2025; lue arvio) kysymyksen, uhkaako englannin kielen ylivalta suomen kieltä (ei uhkaa).

Irlantilaissyntyisen Ian Mac Eochagáinin (s. 1987) 101 finglishmiä – eroon tankeroista (Aviador, 2025) puolestaan keskittyy ilmiöön, jossa suomalaiset tahtomattaan rääkkäävät englannin kieltä.

Kirjoittaja tuntee molemmat kielet. Mac Eochagain on työskennellyt kääntäjänä Suomessa vuodesta 2014. Hänellä on vankka kokemus ja näkemys suomalaisten yritysten ja julkisyhteisöjen osaamisesta markkinoinnissa ja viestinnässä käytettävästä englannin kielestä. Parannettavaa olisi ja rutkasti.

Kirjoittaja on koostanut kirjansa 101 tapauksesta, joissa suomalaisen organisaation tuottamat englanninkieliset käännökset tyypillisesti epäonnistuvat. Englanninkieliset ilmaisut ovat joko virheellisiä, harhaanjohtavia, monimutkaisia tai suorastaan hölmöjä. Kirjassa käsitelty aineisto perustuu yritysten ja muiden yhteisöjen avoimilta verkkosivuilta löydettyyn markkinointiviestintään. Esimerkkejä löytyy niin pörssiyhtiöistä kuin start-upeista ja julkisyhteisöjen verkkosivuilta.

Tapaukset on ryhmitelty kuuteen lukuun: virheelliset idiomit, kielioppivirheet, väärät välimerkit, oikeiden englannin sanojen väärä käyttö, luettavuus ja monisanaisuus. Englanninkielinen esimerkkitapaus analysoidaan perusteellisesti. Mikä meni pieleen, mistä ongelma juontaa juurensa ja voisiko väärää ilmausta (finglishmiä) edes jotenkin perustella? Lopuksi Mac Eochagáin esittää korjausehdotuksensa.

Finglishmin klassikot ja muut mokat

Jokaisesta aihealueesta kirjoittaja on poiminut yleisimmät tapaukset, ”klassikot”, jotka ovat uineet laajasti yritysviestintään. Virheellisten idiomien klassikko on working life, kun halutaan puhua työelämästä. Englanninkielisessä maailmassa käsite working life ei sano mitään. Oikea ilmaus voidaan useimmiten typistää sanaksi work tai asiayhteydestä riippuen career, competences tai employable skills. Myös työyhteisö-sana on haasteellinen. Work community tuo englanninkieliselle mieleen lähinnä kibbutsin tai kommuunin. Tässäkin pelkkä work riittäisi useimmissa tapauksissa.

Kielioppivirhetapauksia Mac Eochagáin on koonnut kaksikymmentä kappaletta. Luvun johdantokappale kuvaa mainiosti koko teoksen eetosta:

”Tässä suomalaisten organisaatioiden ylimielisyys ja katteeton itseluottamus tulevat räikeimmin esiin: suomalaisyrityksissä ollaan niin varmoja ylivertaisesta englannin kielen taidosta, että sisältö kirjoitetaan englanniksi itse. Silti edes peruskielioppia ei saada oikein.”

Kirjoittaja korostaa tässäkin yhteydessä, että virheet olisi voitu välttää kääntymällä asiantuntijan puoleen.

Yleisin kielioppivirhe on ”also”–sanan virheellinen käyttö, ”tanakka finglishin peruspilari”, jonka mannekiinina kirjassa esiintyy Finnair Oyj. Kysymys on siitä, että sanan ”also” sijoittamista suhteessa verbiin koskevat vakiintuneet säännöt (subjektin ja pääverbin välissä, modaaliverbin tai ensimmäisen apuverbin jälkeen sekä ”be”-verbin jälkeen kun se on pääverbi).

Finglishin Hall of Fame

Tässä yhteydessä on vielä pakko nostaa esiin ”huikea Finglishin Hall of Fame” –tapaus: edelläkävijä-sanan kääntäminen sanaksi ”forerunner” tai ”frontrunner”. Tapauksen yleisyys johtuu tietysti siitä, että jokainen firma näkee itsensä alansa edelläkävijänä ja haluaa sen tuoda esiin kaikessa viestinnässään.

Ongelma syntyy siitä, että englanninkieliset sanat eivät todellakaan tarkoita sitä, mitä suomalaiset luulevat niiden tarkoittavan. ”Forerunner” nimittäin tarkoittaa varhaista ja vähemmän kehittynyttä mallia tai varoitusmerkkiä tulevasta. ”Frontrunner” taas tarkoittaa todennäköisintä vaalien voittajaa.

Edelläkävijä-sanalle ei löydy suoraa ja selkeää englanninkielistä vastinetta, ja Mac Eochagáin kehottaakin tässä yhteydessä sanomaan englanniksi, mitä oikeasti halutaan tarkoittaa ja sanomaan jotain, mitä tahansa, mitä kilpailijat eivät sano. Tähän löytyy luontevia esimerkkejä.

Kaiken voi sanoa oikein ja lyhyesti

Kirja on käsikirjanomainen ja toimii hyvin myös hakuteoksena. Kiireisempi lukija voi hyvin lueskella sitä harppoen ja pysähtyen kiinnostavampiin tai tarpeellisempiin tapauksiin. Jokainen tapaus selostetaan ja arvioidaan samalla kaavalla: mikä meni pieleen ja miksi, voisiko kyseistä finglishmiä jotenkin perustella ja lopuksi mallisuoritus. Tästä rakenteesta johtuen tekstissä on pakostakin toistoja. Koko teoksen läpi lukevalle jääkin tunne, että vähempikin paasaus alkeellisista virheistä, asiantuntijan käyttämättä jättämisestä tai viestin vastaanottajan aliarvioimisesta olisi riittänyt. Mac Eochagáinin kieli on sinänsä esimerkillisen selkeää ja mallikasta; Karoliina Rinteen käännös on huolellista ja vivahteikasta.

Mac Eochagáin painottaa erityisesti imagohaittaa, joka virheellisestä tai kömpelöstä kielenkäytöstä syntyy. Kysymys on viestijän uskottavuudesta. Jokainen on tässä suhteessa kokemusasiantuntija törmättyään tuotteiden käyttöohjeiden outoon suomen kieleen. Markkinointiviestinnän teksti ei saa lukijassa synnyttää epäilystä viestijän osaamisesta, vastaanottajan aliarvioimisesta tai siitäkään, että tekstin laatija ei ole halunnut satsata ammattilaisen tekemään kielentarkistukseen. Tässä kirjoittajalla on tietysti omatkin intressinsä pelissä.

Kirja on kirjoittajankin mukaan tarkoitettu yrityksen tai muun organisaation englanninkielisestä viestinnästä vastaaville henkilöille. Tämän lisäksi kirjaa voi kyllä vilpittömästi suositella laajemmallekin englannin kielestä kiinnostuneelle lukijakunnalle.

Ian Mac Eochagáin kertoo arkipäiväisin ja paikoin hupaisinkin esimerkein, kuinka itseään kielitaitoisina pitävät organisaatioiden viestijät sortuvat natiivilukijan silmissä alkeellisiin käännösvirheisiin. Kirja kertoo myös siitä, kuinka hienoviritteistä oikea kielenkäyttö on, niin englannin kuin suomenkin kielessä. Suomalaisilla englannin kielen käyttäjillä on myös taipumus monisanaisuuteen, selitteleviin lisäyksiin ja peiteilmauksiin. Syynä näihin on usein epävarmuus tai yksinkertaisesti henkinen laiskuus, jonka vuoksi perusviesti on jäänyt vaiheeseen.

Ehkä painavin viesti kirjassa onkin kirjoittamista koskeva yleisohje: kirjoita selkeästi ja lyhyesti se, mitä haluat sanoa; älä jaarittele äläkä aliarvioi lukijaa.

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua