Historia toistaa itseään, muurit sortuivat taas ja taas – arviossa Minna Silverin Elää ja kuolla muinaisessa Jerikossa

Kuvat: Gaudeamus / Tiziana Fabi

Välimeren itäpäässä sijaitsee seutu, missä maisemasta esiin pistävä kumpare voi olla veden ja tuulen muovaama mäki tai ihmisen keko. Nykyaikaisen kaupungin kyljessä tai alla voi piileskellä paikalla aiemmin olleen asutuksen kerroksia tuhansien vuosien ajalta.

Autiomaan ympäröimässä, Ain el-Sultanin ikiaikaisen lähteen kastelemassa keitaassa, Jordanjoen länsirannalla, noin 30 kilometriä Jerusalemista itään sijaitsee moderni Jerikon kaupunki. Arkeologit ovat kaivaneet sen vieressä kohoavaa Tell el-Sultanin kumpua 1800-luvulta alkaen ja tunnistaneet löydöistä nykykaupungin muinaisen kaiman.

Asutuksen jäljet kummun uumenissa johtavat kivikaudelle. Jo 12 000 vuoden ajan lähde, keidas ja joki ovat antaneet elämisen edellytykset vaeltaville paimentolaisille ja paikalleen asettuneille maanviljelijöille. Jonkin matkan päässä etelä-kaakossa sijaitsevan Kuolleen meren vajoamasta löytyvät luonnonvarat ovat mahdollistaneet vaihdannan ja kaupan kehittymisen.

Kummusta kaivettujen löytöjen avulla voidaan jäljittää keitä asukkaat olivat ja mistä he tulivat. Voidaan hahmottaa heidän elämäntapaansa ja maailmankuvaansa ja niissä kaivauskerrosten välillä tapahtuneita muutoksia.

Oliko yhteisöllä päällikkö? Koska päälliköstä tuli kuningas, jolle oli tarpeen rakentaa palatsi? Millaisia jumalia palvottiin ja tarvitsivatko nekin oman, muita komeamman rakennuksen? Tarvittiinko tähtien katselemiseen keinovalottomalla tasangolla tosiaan torni ja laadittiinko sen huipulla tehtyjen havaintojen perusteella kalenteri? Miten kuoleman valtakuntaan kuljettiin ja pitikö sinne sisustaa huone itse mukana tuoduin kalustein?

Uudessa tietokirjassa Elää ja kuolla muinaisessa Jerikossa – Menneisyyden kaupunki arkeologin silmin (Gaudeamus, 2025) Minna Silver käy läpi Jerikon vaiheita kivikaudelta pronssikauden loppuun. Kirja kokoaa yksiin kansiin tutkimuksen tuottamia vastauksia kysymyksiin.

Tell el-Sultanin rauniokummulla on käyty läpi arkeologian kehitys varakkaiden harrastajien ja aarteenetsijöiden ajoista nykypäivän mittatarkasti kontrolloituun käytäntöön. Kirja antaa hyvän kuvan muinaisuuden tutkimuksen haasteista. Miten vaikea onkaan kaivautua maakerrosten läpi tuhoamatta todisteita. Miten paljon jää joka tapauksessa tavoittamatta, kun eloperäinen aines kuivasta ilmastosta huolimatta tuhoutuu. Ihmeen paljon tiedetään, mutta paljon jää myös päättelyn varaan. Onko kiveen piirretyn tikkuihmisen päällä tosiaan leopardinnahkaviitta vai ratsastaako hän ehkä krokotiililla.

Eikä varhainen ihminen osannut kirjoittaa edes nuolenpäillä ja sitten, kun oppi, kirjoittiko luotettavaa uutistietoa vai silkkaa sepitettä? Tarinan mukaan Joosuan johtamat joukot kiersivät Jerikon kaupunkia kuuden päivän ajan pappien kantaessa oinaan sarvista tehtyjä torvia liitonarkun edellä. Seitsemäntenä päivänä papit puhalsivat torviin, kansa kohotti sotahuudon ja muurit sortuivat.

Kiistatta, muurit ovat sortuneet. Pelkästään varhaispronssikaudella, noin tuhannen vuoden aikana, ne menivät maata myöten peräti 16 kertaa. Jälkensä jättivät maanjäristykset ja tunkeutujat, mutta osuuko mikään romahdus yhteen oletetun Joosuan valloituksen kanssa? Asiantuntijat jakavat näkemyksiä ja jakaantuvat kuppikuntiin. Joidenkin tutkijoiden tärkein lähdeteos on Raamattu ja päämotiivi Raamatun todeksi todistaminen.

Joidenkin mielestä kyseessä on peräti maailman vanhin kaupunki. Englanninkielinen voi lisäksi antautua väittelemään onko kumpuun kätketty maailman vanhin town vai sitäkin suurempi city. Silver muotoilee sanansa tarkkaan:

”Jerikoa voidaan pitää proto- eli alkukaupunkina siinä missä Turkissa sijaitsevaa Çatal Höyükiäkin, mutta Jeriko on vanhempi. Siten se on maailman vanhin ja tunnetuin alkukaupunki”.

* *

Kirjan aluksi Minna Silver kirjoittaa itsensä näyttämölle. Arkeologi itse, kollega ja tämän pieni tytär tekevät paikallisbussilla matkaa rauniokummulle. Hätkähdän. Television seikkaileva arkeologi voi keikistellä keskellä kuvaa ja piirtää LiDAR-laitteella kokonaisen kaupungin savitiilen päälle, mutta vakavissa tietokirjoissa tutkijat eivät kertoile omista seikkailuistaan ja niiden herättämistä tunteista.

Suotta huolestun. Mahtaako maailmassa olla toista yhtä pätevää henkilöä kirjoittamaan kokoavaa teosta Jerikon asutuksen ja sen esiinkaivamisen historiasta kuin Minna Silver. Hän on arkeologi, filosofian tohtori ja Oulun yliopiston dosentti. Hän on toiminut Lähi-idän ja Välimeren arkeologian sekä historian ja maailman kulttuuriperinnön asiantuntijana Helsingin ja Oulun yliopistoissa sekä arkeologian professorina Turkissa Mardin Artuklun yliopistossa. Hän on tehnyt vuosikymmeniä kenttätöitä Lähi-idässä.

Uusi tietokirja on yhtäältä myös elämän mittaisen uran yhteenveto. Ihmiset kuuluvat kokonaisuuteen. Mukaan mahtuvat ystävät, tuttavat ja Agatha Christie. Hippunen henkilökohtaista nostaa esiin myös kirjoittajan kokemuksen ja näköalan laajuuden.

Kirjoittaja tekee paljon ehdotuksia. Usein hän tarjoaa vaihtoehtoisia tulkintoja ja nimeää reilusti kenen näkemykseen kulloinenkin tulkinta perustuu. Vakavan tieteentekijän tarkkaan mietitty teksti saattaa paikoin puuduttaa aiheesta innostuneenkin. Monessa lauseessa ärsyttää tarpeeton selkokirjoittaminen. Jos käyttää tieteen kieltä, voisi luottaa lukijan ymmärtävän sanoja, kuten vaikkapa proto ja primääri ilman samaan lauseeseen ympättyä selitystä.

* *

Kirjan asu ulkoa ja sisältä on ihmeen hieno. Kirjaan valitut tekstityypit ja niitä korostava erämaan hiekkaan sävytetty väritys hivelevät silmiä. Alun sisällysluettelo on paitsi erittäin selkeä myös kaunis katsoa. Sitä seuraava, muusta tekstistä erilleen kehystettyjen tietoiskujen oma sisällysluettelo, on oikea oivallus. Jerikon ajoituksille on varattu aukeama.

Sisäkansiin sijoitetuista alkaen kartat ovat kautta kirjan erinomaisen selkeitä ja tarkoituksenmukaisia. Kuvitus on runsas ja taiten valittu. Erityisen kiitoksen ansaitsevat Minna Silverin esinelöytöjä, hautojen poikkileikkauksia ja rakennusten pohjakaavoja havainnollistavat piirrokset.

Elää ja kuolla muinaisessa Jerikossa kertoo ihmiskunnan ottamista, yhteen rauniokumpuun tallennetuista askeleista, mutta avaa muinaisten kerrostumien ja hautalöytöjen lisäksi tieteenalan historiaa ja kehitystä. Maailmanpolitiikka kulkee kirjassa ikään kuin rivien välissä. Kirja kampeaa varomattoman lukijan tuon tuosta tuumimaan hyvin isoja kysymyksiä. Matka muinaisvehnästä kvanttitietokoneeseen on sukupolvien ketjuna pitkä, mutta ihmislajin historiassa kuitenkin hämmästyttävän lyhyt.

Kimmo Ylönen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua