Kirja-arvostelu: Ljudmila Ulitskajan Köyhiä sukulaisia -kirjan novellit ovat lyhyitä, mutta venäläiskirjailija onnistuu tallentamaan niihin elämän tärkeimmät käännekohdat.
Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia. Suom. Arja Pikkupeura. Siltala, 2020. 187 sivua.
Kun Pietarissa nousee metrosta ylös esimerkiksi Vladimirskajan metroasemalla, vastassa on rivi babuskoja, jotka myyvät suolakurkkuja, sukkia, kieloja tai milloin mitäkin ohikulkeville kaupunkilaisille.
Jos taas lähtee ihailemaan Aleksanteri Nevskin kaunista luostaripuistoa kirkkoineen ja hautausmaineen, portilla törmää astetta heikompiosaisiin kerjäläisiin. Jumalan siunausta toivotellen he anovat ruplaa tai paria kapean leipänsä jatkeeksi.
* *
Nämä muistikuvat nousevat kutsumatta mieleen, kun lukee Ljudmila Ulitskajan novellikokoelmaa Köyhiä sukulaisia. Sen pääosissa ovat tällaiset kansanihmiset, joille elämä on tarjonnut enemmän kärsimystä kuin päivänpaistetta. Joten kuten he kompuroivat eteenpäin ja heidän omituisia tapojaan ja elämänsattumuksiaan kuvatessaan Ulitskaja tulee näyttäneeksi samalla monta vuosikymmentä Venäjän monin paikoin traagista ja surumielistä historiaa.
Välillä novelleissa pauhaa vallankumous, sen jälkeen nep-kauden rakennustyö, sitten suistutaankin toiseen maailmansotaan ja vankileireille kunnes katse kääntyy neukkuajan yhteisasuntoloihin.
Näiden yhteiskunnallisten kehysten puitteissa pienet ja köyhät ihmiset elävät arkeaan. Novellit ovat lyhyitä, mutta usein Ulitskaja onnistuu tallentamaan niihin elämän tärkeimmät käännekohdat varovaisesta lemmenleimahduksesta kuolinvuoteelle saakka.
Novelleissa kaikuvat riidat, pahantahtoisten naisihmisten räksytys, muutamat mukavat yhteiset tuokiot läheisten kanssa ja hierarkia, joka ulottuu kerjäläisten valtakuntaan saakka. Toisen reviirille ei sovi tunkeutua edes kerjätessä. Tosin kerjäläistenkin maailmassa voi kohdata yllättävää solidaarisuutta.
* *
Ljudmila Ulitskaja edustaa Venäjän kirjallisuuden kärkikaartia. Köyhiä sukulaisia kuuluu hänen varhaistuotantoonsa 1990-luvun alkupuolelta, vaikka sitä ennen on suomennettu lukuisia hänen myöhemmin kirjoittamiaan teoksia.
Novellien lisäksi Köyhiä sukulaisia sisältää pienoisromaanin Sonetška, joka kertoo epäsovinnaisista ihmissuhteista, taidemaailmasta ja siitä, miten ihminen voi lähes kadota maailmasta uppoutumalla lukemaan.
Ulitskajan kieli ja Arja Pikkupeuran suomennos on runsasta, monilla kielikuvilla ja vertauksilla kuorrutettua. Suorempaan ilmaisuun tottunut saattaa jopa tuskastua rönsyileviin lauseisiin. Ulitskajalla on vahvasti oma tyylinsä, mutta sen alta pilkistää myös venäläisen proosan vankka perinne.
Sirpa Pääkkönen
