Hannu-Pekka Björkman näytteli vuosi sitten Kansallisteatterin Kauppamatkustajan kuolemassa. Kuva: Kansallisteatteri
KIRJAT | Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin ja kirjailija Nina Honkasen toimittama Pakopiste muistuttaa siitä, miten hieno kirjallisuuden muoto esseistiikka on parhaimmillaan.
”Kaikki kirjoitukset ovat hienoja ja antavat ajattelemisen aihetta. Poikkeusaika tiivistää elämää ja pysäyttää pohtimaan, mitkä asiat ovat merkityksellisiä ja tärkeitä.”
ARVOSTELU
Pakopiste
- Toimittaneet Hannu-Pekka Björkman ja Nina Honkanen
- Into, 2020.
- 161 sivua.
Pakopiste-kirjassa (Into) kymmenen kirjailijaa pohtii esseissään, millaisia ovat hetket, joina pysähdymme.
Useimmat kirjoittajat pohtivat, mitä koronavuosi on merkinnyt heille ja millaisia ajatuksia pysähtyminen pakon edessä on synnyttänyt heissä.
Teksteissä yleinen ja yksityinen kulkevat rinnakkain. Osa kirjoituksista on hyvin henkilökohtaisia, avoimia ja paljastavia. Sairastuminen ja luopuminen tuottavat tuskaa. Jostain on löydettävä voimia nousta pinnalle silloin, kun sydäntä särkee ja ruumis kipuilee.
Korona tulee varmasti tuottamaan kirjallisuutta ja muuta taidetta lisää. Pakopiste raivaa hienosti tietä muille vielä tuloillaan oleville pohdinnoille ja koronaa kuvaaville taide-elämyksille.
* *
Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman kertoo kirjassa, miten hän näyttelee Kansallisteatterissa Willy Lomania Kauppamatkustajan kuolemassa, kun munuaiskivet tukkivat hänen munuaistiehyeensä. Kipu on sietämätön, sairaalassa asetetaan katetri, Björkman malttaa olla hetken sairauslomalla, mutta palaa pian näyttämölle ja kohta takaisin sairaalaan ja sairauslomalle. Hän on vuoroin sairaana ja vuoroin töissä ja painaa eteenpäin suomalaisella sisulla.
”Työt tehdään aina ensin loppuun. Muista se”, sanoo Willy Loman Kauppamatkustajan kuolemassa ja niin tekee myös Hannu-Pekka Björkman.
Sitten tulee maaliskuu ja virus sulkee teatterin esiripun. Björkman tuntee olonsa helpottuneeksi. Hänellä on aikaa katsella taivaan pilviä ja toipua.
Jenni Kirves on sitä mieltä, että ihminen tarvitsee joustavaa nahkaa, kun yhteiskunta kohtaa kriisin. Esseessään hän rinnastaa koronakriisin ja sota-ajan. Luovuus on korona-aikana helpompaa kuin sodassa, jolloin kuolema hengittää niskaan. Koronan pysäyttämä elämä voi olla antoisaa, jos on rikas sisäinen maailma. Jos ihminen voi omassa nahassaan hyvin, hän ei tarvitse ulkoisia ärsykkeitä.
Juha Hurme palaa näytelmän muotoon kirjoittamassaan esseessä kymmenen vuoden takaiseen aikaan, jolloin mielenterveyden pettäminen vei hänet Auroran suljetulle osastolle. Rajun psykoosilääkityksen turvin hän pääsee avohoitoon. Hän osallistuu äitinsä hautajaisiin ja tekee töitä, mutta angsti seuraa mukana. Lääkesatsi tuottaa sivuoireita. Hän löytää helpotusta venäläisestä kirjallisuudesta ja ahmii kirjailija kerrallaan Aitmatovit, Turgenjevit ja Tšehovit.
Kaikki muu tekee tiukkaa. Hurme syö mitä sattuu ja veden keittäminenkin tekee tiukkaa. Lääkkeet muuraavat Hurmeen nenän umpeen ja mieli murenee entisestään. Nenäspesialisti sanoo, että tukkoinen nenä on lääkkeiden sivuvaikutus. Hurme alkaa purkaa turruttavia psyykemömmöjä. Se auttaa sekä nenään että mielenterveyteen.
* *
Kirjoittajajoukosta Anniina Holmberg kohtaa itsekin koronan ensimmäisten sairastuneiden suomalaisten joukossa. Hän kertoo avoimesti tartunnastaan ja muuttuu lausuntoja antavaksi koronamannekiiniksi. Hajuaisti katoaa ja rinnan päällä möyrii omituinen painava jyrä. Hän melkein toivoo voivansa vaipua tiedottomuuteen koronasairaalaan, jottei tarvitsisi maata turhautuneena kotisohvalla.
Kipujensa kanssa Holmberg muistaa elämästä poistuneita sukulaisiaan, joita on järjetön määrä. Hän on haudannut äitinsä Ritva Holmbergin ja isänsä Kalle Holmbergin.
Repiikö piikkipallo Anninankin hengiltä, hän pohtii surressaan pois lähteneitä.
Koronamannekiinina hän saa huomiota ja tsemppiviestejä ylenpalttisesti. Se virittää hänet samanlaiseen tunnelmaan kuin vanhempien kuollessa. Myötätunto kantaa eteenpäin. Muistot vievät ja äidin ja isän viimeisiin hetkiin. Makaaminen pakottaa Anniina Holmbergin ajattelemaan asioita. Holmberg huomaa olevansa kiitollinen siitä, ettei joutunut sairaalaan teholle. Hänen tuttavansa kertovat, ettei taju kankaalla suo turvallista pimeyttä vaan merkillisiä unia ja hallusinaatioita. Turruttaminen ei ole pakotie mistään.
* *
Pakopisteen kirjoittajia ovat myös Nina Honkanen, Tommi Melender, Antti Nylén, Hannu Raittila, Juha Seppälä ja Helena Sinervo.
Kaikki kirjoitukset ovat hienoja ja antavat ajattelemisen aihetta. Poikkeusaika tiivistää elämää ja pysäyttää pohtimaan, mitkä asiat ovat merkityksellisiä ja tärkeitä. Pysähtyminen voi saada aikaan myös tarpeen muuttaa elämänsä suuntaa.
Sirpa Pääkkönen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
