Kuva: Bettmann / Tammi
KIRJAT | Tammen Maailmankirjallisuuden klassikot -sarjassa julkaistun teoksen runoissa ääneen pääsevät hautausmaan vainajat.
”Monet hahmoista ovat joutuneet kohtalonsa uhreiksi ja vaikuttavat tunnustuksissaan vilpittömiltä: kuolleilla ei ole enää syytä valehdella.”
ARVOSTELU

Edgar Lee Masters: Spoon River Antologia
- Suomentanut Arvo Turtiainen.
- Tammi, 2025.
- 303 sivua.
Amerikkalainen asianajaja-kirjailija Edgar Lee Masters (1869–1950) kirjoitti Spoon River Antologian alun perin vuosina 1914–1915. Se julkaistiin ensin sarjana St. Louis Mirror -nimisessä aikakauslehdessä, kuten tuolloin usein oli tapana. Ensimmäinen suomenkielinen painos, joka perustuu Masterin vuoden 1924 laajennettuun laitokseen, ilmestyi vuonna 1947. Ja nyt teos on jälleen julkaistu Tammen Maailmankirjallisuuden klassikot -sarjassa.
Masters eli nuoruutensa Illinoisissa, josta myös todellinen Spoon River -joki löytyy. Innoituksen runoihinsa Masters sai hautakivien muistokirjoituksista. Hän halusi ottaa kantaa pikkukaupungin tekopyhyyteen, joissa vainajat kuvattiin aina hyvinä ja jaloina. Niinpä Mastersin runojen fiktiiviset puhujat tuovatkin esiin Spoon Riverin asukkaiden ahdasmielisyyden, eriarvoisuuden, itsekkyyden ja moraalittomuuden. Kaupunkilaisia kutsutaan milloin pölkkypäiksi milloin valkoiseksi roskaväeksi.
Mastersin runoissa ääneen pääsevät siis hautausmaan vainajat. He manaavat usein menetettyä elämäänsä, tekevät erilaisia tunnustuksia sekä viittaavat toisiinsa ja toistensa tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Kokoelmassa on yli kaksisataa puhujaa, joiden nimillä runot on otsikoitu. Muodoltaan nämä vapaamittaiset, proosamaiset katkelmat ovat niin sanottuja roolirunoja.
Master on luonut erilaisia henkilöhahmoja, joille rakennettujen roolien kautta tekstit suodattuvat. Puhetilanteessaan vainajat avaavat lukijalle usein jotain tiettyä tapahtumaa, kuten omaa kuolemaansa, eikä tarkoitus olekaan antaa kattavaa kuvaa jokaisen henkilön elämästä.
Antologia alkaa runolla, joka kokoaa yhteen tavalla tai toisella traagisesti menehtyneitä kaupunkilaisia. He ”kaikki, kaikki nukkuvat, nukkuvat, nukkuvat / kummun alla”. Monet hahmoista ovat joutuneet kohtalonsa uhreiksi ja vaikuttavat tunnustuksissaan vilpittömiltä: kuolleilla ei ole enää syytä valehdella. Henkilöistä löytyy niin lääkäriä, hammasteknikkoa, yövartijaa, sotilasta, professoria, toimittajaa, valokuvaajaa, runoilijaa, tuomaria, pastoria kuin pormestariakin, ynnä muita. He puhuvat haudan takaa ja paljastavat samalla totuuden usein sarkasmin ja ironian keinoja hyödyntämällä.
”CASSIUS HUEFFER
He ovat kaivertaneet hautakiveeni sanat:
’Hänen elämänsä oli tyyntä
ja luonto oli sekoittanut hänen rakennusaineksensa niin,
että saattoi julistaa koko maailmalle:
Hän oli mies!’
Jotka tunsivat minut, hymyilevät
lukiessaan tämän onton korulauseen.
Hautakirjoitukseni pitäisi kuulua:
’Hänen elämänsä ei ollut tyyntä,
ja hänen rakennusaineksensa olivat sekoitetut niin
että hän teki elämästään taistelun
jossa hänet lyötiin!’
Eläessäni en pystynyt puolustautumaan panetteluja vastaan
ja nyt, kuoltuani, minun on siedettävä hautakirjoitusta
jonka tylsimys on sepittänyt.”
* *
Esimerkiksi köyhyyteen kyllästynyt Hod Putt hirtettiin hänen ryöstettyään erään matkalaisen. Amanda Barker kuoli synnytykseen, kun hänen miehensä halusi lapsen, vaikka tiesi sen olevan vaimolleen vaarallista. Julia Miller taas tuli raskaaksi petolliselle nuorukaiselle ja meni naimisiin itseään kolmekymmentäviisi vuotta vanhemman miehen kanssa, pelkäsi synnytystä ja otti yliannostuksen morfiinia. Knowlt Hoheimer yllätti tyttöystävänsä toisen miehen seurasta, varasti suutuspäissään naapurin siat, pakeni syytettä ryhtymällä sotilaaksi ja sai sen jälkeen taistelussa luodin sydämeensä.
Säilyketehtaan öljysäiliön räjähdyksen seurauksena tuomari Arnettin päähän putosi hyllyltä rautakehyksinen korttikansio, joka viilsi haavan hänen kaljuunsa. Sirkusseurueeseen kuulunut Sam Hookey puolestaan piiskasi leijonia, kunnes yksi niistä päätti kostaa ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Ja niin edelleen.
Oma lempivainajani on kuitenkin Franklin Jones:
”Jos olisin elänyt vielä vuoden,
olisin ehkä saanut lentokoneeni valmiiksi
ja tullut rikkaaksi ja kuuluksi.
Koska näin ei käynyt,
on vain paikallaan, että kyyhkysestä,
jonka eräs työläinen yritti veistää hautakiveeni,
tuli kananpojan näköinen.
Sillä mitä onkaan elämä muuta
kuin tulla haudotuksi
ja sitten juosta edestakaisin aitauksessa
kunnes viedään pölkylle –
paitsi jos ihmisellä on yliluonnollinen ymmärrys
alusta lähtien nähdä kirves.”
* *
Näiden yksinpuhelujen kautta amerikkalaisesta 1900-luvun alun pikkukaupungista muodostuu moniääninen, fragmentaarinen muotokuva. Moderni versio Spoon Riveristä voisikin olla Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto (Otava, 2021), joka samaan tapaan rakentaa polyfonisen kuvan Helsingistä, tosin elävien silmin. Antologian runot eivät toimi niinkään yksittäisinä runoina, vaan vasta kietoutuessaan toistensa ympärille ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka on kuin vainajien kollektiivinen kertomus siitä, mitä todella tapahtui kulissien takana.
Toki ajan hammas on jo purrut Spoon Riveriinkin, mutta ei niin ankarasti kuin voisi kuvitella. Runot puhuttelevat edelleen ja vaikuttavat ihmeen tuoreilta ihmisluonnon kuvauksilta. Ehkä ihmiset eivät siis loppujen lopuksi ole muuttuneet paljoakaan yli sadassa vuodessa. Uusi käännös olisi silti voinut tehdä teokselle hyvää, sillä tekstistä paistaa paikoin läpi 1940-luvulla käytetty suomen kieli.
Lisäksi, koska henkilöhahmoja on niin paljon, voi välillä olla vaikea muistaa, kehen kussakin runossa viitataan. Onneksi teoksen lopusta löytyy henkilöhakemisto, jonka avulla asian pystyy tarkistamaan. Pidemmän päälle runot alkavat myös hieman toistaa itseään, esimerkiksi tuomioiden langettamisessa ja pankin romahduksen kuvauksessa.
Viimeisenä ääneen pääsee runoilija Jonathan Swift Somers runoelmallaan Spooniadi, joka ei vaikuta yhtä mielenkiintoiselta kuin vainajien omat äänet. Tämän jälkeen teos päättyy kummalliseen näytelmä-epilogiin, jonka taas tuntuu kovin irralliselta muuhun tekstiin nähden. Ehkä Mastersin olisi kannattanut pitäytyä puhtaasti roolirunoissa.
Kati-Annika Ansas
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas
KIRJAT | Gulagin viisas on Elina Kahlan teoksen päähenkilö Pavel Florenski, kommunistisen terrorin uhri. Mies yhdisti tieteen, taiteen ja uskon, mutta se oli Neuvostoliitolle liikaa.
Esikoisromaani palaa koronakevääseen ja etätyösuositusten aikaan – arviossa Tuula Salovaaran Tuija-aidan vanki
KIRJAT | Romaanin pääjuonen herkullinen potentiaali hautautuu loputtomiin yksityiskohtiin, takaumiin ja sivujuoniin.
Työn ja ihmisyyden puristuksessa – Risto Havunen kirjoitti oppaan uupumuksen torjuntaan johtajille ja esihenkilöille
KIRJAT | Johtamispuhe korostaa myötätuntoa, osallisuutta ja valmentavaa otetta, mutta esihenkilön vastuu ja kuormitus eivät ole kadonneet minnekään.
NATOn pitkäaikaisen pääsihteerin Jens Stoltenbergin avomieliset ja rehelliset muistelmat – arviossa Vahtivuoroni
KIRJAT | Norjan entinen pääministeri ja nykyinen valtiovarainministeri on kirjoittanut kirjan kymmenvuotisesta toimikaudestaan puolustusliitto NATOn pääsihteerinä.







