Hanoi Rocksin rumpali Razzle oli hauska ja sydämellinen heppu – legenda hänestä tuli kuolemansa ansiosta

16.09.2020

Nicholas ”Razzle” Dingley. Kuva kirjan kannesta.
ARVOSTELU | Hanoi Rocksin rumpali Razzle kuoli rattijuopon kyydissä ja oli itsekin holtiton kuski. Hänen uusi elämäkertansa etenee luontevasti ja on täynnä rock-kliseitä.

”Ari Väntänen on tehnyt hyvän valinnan keskittyessään Razzlen elämään ja persoonaan eikä esimerkiksi levyntekoon ja muihin bänditouhuihin.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Ari Väntänen: Razzle – Hanoi Rocks -legendan tarina

  • Like Kustannus, 2020.
  • 296 sivua.
Englannin etelärannikon Wightsaarella kasvanut Nicholas ”Razzle” Dingley (1960–1984) oli rockista – esimerkiksi Black Sabbath, Alice Cooper ja New York Dolls – ja etenkin paheellisesta rockelämästä kiinnostunut nuorukainen. Muutettuaan Lontooseen ja nähtyään siellä Hanoi Rocksin keikan hän päätti pyrkiä yhtyeen rumpaliksi. Sitkeä Razzle onnistui aikomuksessaan.

Yksi Razzlen suurista unelmista oli päästä Kalifornian lämpöön. Sinne hän pääsi ja siellä hän 24-vuotiaana kuoli.

Razzle soitti Hanoi Rocksin kahdella viimeisellä studiolevyllä. Legenda hänestä tuli kuolemansa ansiosta. Kuolintapa oli rockmyyttiin sopiva: kolari kaljanhakumatkalla rattijuopon kyydissä. Autoa ajanut ääliö oli Mötley Crüen laulaja Vince Neil. Ihmishengen hinnaksi määriteltiin 2,6 miljoonaa dollaria ja 200 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Razzle oli itsekin hurja ja holtiton kuski. Jo nuorena hän kaahasi kullanvärisellä Minillään ympäri kotisaartaan – toisinaan kyydissä oli rummut, toisinaan liuta kavereita.

* *

Aiemminkin Hanoi Rocksista kirjoittanut Ari Väntänen on tehnyt hyvän valinnan keskittyessään Razzlen elämään ja persoonaan eikä esimerkiksi levyntekoon ja muihin bänditouhuihin. Kirja on koottu ”oral history” -periaatteella, ihmisten kommentteja peräkkäin järjestämällä.

Kertojia on noin 60. Heidät olisi voinut esitellä paremmin. Etenkin kun monien nimet eivät kerro mitään edes kovimmille Hanoi Rocks -faneille.

Kertojajoukko on riittävän monipuolinen. Yhdestä asiasta kaikki ovat samaa mieltä. Razzle oli hauska ja sydämellinen heppu, joka ei unohtanut ystäviään.

Ari Vantanen 2 HIRES c Sari Markus

Kirjailija Ari Väntänen. Kuva: Like Kustannus

Hanoi Rocksin jäsenistä kuullaan Michael Monroeta, Sami Yaffaa ja Gyp Casinoa. Kumpikaan kitaristi ei ole lähtenyt muistelemaan menneitä. Tuskin kukaan Andy McCoyn hölynpölyä kaipaakaan. Kirjassa toistetun huhun mukaan McCoy antoi Razzlelle 23-vuotislahjaksi heroiinipiikin.

Kirja etenee enimmäkseen luontevasti. Välillä asioiden toistaminen on turhaa ja toisinaan kommenteilla ei ole mitään tekemistä ennen ja jälkeen tulevan kanssa. Tiivistääkin olisi vähän voinut. Kaikki hautausmaakävelyt, likaiset kimppakämpät, kepposet ja kaljoittelut eivät ole lukijoille tärkeitä, vaikka kertojat niitä lämmöllä muistelevatkin.

Rock-kliseetkin kieltämättä kiusaavat välillä. Toisaalta ihmiset puhuvat kliseillä ja kliseisiä myös Hanoi Rocksin sekä Razzlen touhut olivat.

* *

Sinänsä Razzle-kirjan pohjimmainen idea on hyvä ja ainutkertainen. Monista siinä kerrotuista asioista en ole ennen kuullut.

Ainakin minua nauratti lukea, että yhtye oli 1999-innostuksissaan ajatellut Back To Mystery Cityn -levyn tuottajaksi Princeä. Michael Monroen mukaan Princen managementti jopa vaivautui vastaamaan: ”I don’t produce no white boys.”

Oli myös kiinnostavaa, että Razzle näki Hanoi Rocksin lähinnä astinlautana lopulliseen tavoitteeseensa. Hän halusi Heartin kaltaisen keskitien rockbändin rumpaliksi, soittaa stadionkiertueita ja asua kartanossa perheensä kanssa. Razzle sanoi äänestävänsä konservatiiveja, koska aikoi tulla rikkaaksi: ”Konservatiivit pitävät huolta rikkaista.”

Kunnollista oikolukua tämäkin kirja olisi kaivannut. Hongkong ei ole Honkong, Tooting Bec ei ole Tooting Beck, daiquiri ei ole daiguiri, Too Fast For Love ei ole Two Fast For Love ja niin edelleen.

Tero Alanko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This