Kuvat: Wiki Commons / Robustos
KIRJAT | Hannu Niklanderin teossarjassa isän muistot ovat perintö menneisyydestä. Pojassa elää isän tulevaisuus, ehkä sellaisena kuin isä itse sitä olisi toivonut.
”Teoksessa näkyy varmaotteisen kirjoittajan kynänjälki.”
ARVOSTELU

Hannu Niklander: Kodit ja asunnot – Loivaa alamäkeä
- Robustos, 2025.
- 290 sivua.
”Että ehkä joskus, kun minua ei enää ole, sinä kenties kirjoitat kirjan Isäni jaarituksia. — Minä olen sinun menneisyytesi ja sinä olet minun tulevaisuuteni.”
Isän, Weijo Niklanderin ja pojan, Hannu Niklanderin lyhyt keskustelutuokio on avain kirjailija Hannu Niklanderin (s. 1951) viisi osaa käsittävään Loivaa alamäkeä -sarjaan, joka kuvaa isä-Weijon elämäntarinaa. Nyt julkaistu viides osa Kodit ja asunnot (Robustos, 2025) päättää sarjan.
Hannun vastaus isän edellä esittämään ajatukseen oli: ”Voi olla.” Ja niinhän se sitten oli, että Hannu täytti isän toiveen.
Sarjan päätösosassa Kodit ja asunnot vuorossa ovat vuodet 1960–1969. Aiemmat osat ovat Nuoriherra (Robustos, 2019); vuodet 1909–1928, Tyhjää toimittamassa (Robustos, 2020); vuodet 1929–1944, Luovutetut alueet (Robustos, 2022); vuodet 1945–1950 (lue arvio) ja Eksynyt opas (Robustos, 2024); vuodet 1951–1958 (lue arvio).
Hannu Niklanderin isä Weijo oli syntynyt vuonna 1904. Hän menehtyi vuonna 1969, samana vuonna kuin isänsä, Hannu Niklanderin isoisä, kauppaneuvos Alwar Niklander (s. 1875), joka toimi Rake Oy:n toimitusjohtajana.
Kuten olen aiemmissa arvioinneissani kirjoittanut, Weijosta välittyy kuva monella tapaa ristiriitaisesta henkilöstä. Eikä kuva muutu lopuksikaan: kunnianhimoinen, mutta lyhytjänteinen; särmikäs, mutta herkkä; introvertti pohdiskelija ja kaunosielu, samalla elämän nautintoihin uppoava huithapeli.
Kaiken yllä leijuvat kompleksinen ja aika ajoin katkeileva suhde isään sekä jatkuvasti toistuvat, lopuksi vielä kiihtyvät juopottelujaksot. Loivaa alamäkeä näyttää miehen tie kulkevan myös ammatillisesti. Tukevaa leipäpuuta ei tunnu löytyvän. Upseerinura jämähtää vänrikinnappeihin ja isä estää kartanonherran ja maanviljelijän uran.
Muistot varastoon
Niklander jatkaa isänsä elämäntaipaleen kuvaamista aiemmista teoksista tutulla lähes päiväkirjanomaisella kerronnalla. Varsinaista kertojaa ei ole, mutta asioita ja tapahtumia tarkastellaan pääosin Weijon näkökulmasta. Hannu on kirjan alussa noin yhdeksänvuotias ja lopuksi noin 18-vuotias. Hänen roolinsa on toimia silminnäkijänä ja havainnoitsijana. ”Katsele aina tarkkaan, kuin varastoon, semmoista, mitä et enää näe, mäntämoottorikoneita, höyryvetureita ja kuormahevosia.” Isän ohjeen mukaan poika toimikin: pesuaineita olivat Suno, Ortex, Lux, Vim, Ata ja Purin, taksi oli Humber, pienoisjuna oli Märklin, taivaalla lenteli DC 3, veeseen vesisäiliö oli TEHO ja teemakkaraa haettiin Varubodenista.
Keskeiset maailmatapahtumat ja kotimaan uutiset on siroteltu kerronnan sekaan. Juri Gagarinin avaruuslento, Kuuban kriisi, Kennedyn murha, Maarianhaminan lento-onnettomuus, Vanhan valtaus, Tšekkoslovakian miehitys ja muut uutiset taustoittavat autenttista ajankuvaa. Uutiset luettiin sanomalehdistä tai kuunneltiin putkiradiosta, lopulta myös transistoriradiosta. Myös hajumuisti on tärkeä; suksirasvojen hajuissakin oli eroja.
Weijo elää, juo ja yrittää olla isä
Kuten kirjasarjan aiemmissa osissa ei Weijon elämässä ollut juurikaan yllättäviä käänteitä. Loiva alamäki jatkuu aina viimeiseen äkkipysäykseen, vai pitäisikö sanoa loppupudotukseen. Työpaikat vaihtuvat; kirjasto, Eläinmuseo, Ilmatieteen laitos, Kartta- ja kuvalaitos, kaikki tilapäisiä työllistämispaikkoja, joissa Weijon pestit tavalla tai toisella päättyvät juopottelun takia. Työnhaun, isän kartanon mailla sijaitsevan kesäpaikan kunnostamisen ja Hannun opastamisen lisäksi Weijon elämän täyttävät alkoholi, Maija-Liisa-vaimon nalkutus ja menetettyihin mahdollisuuksiin kohdistuva kalvava katkeruus. Oma lukunsa ovat tietysti aina vaimon ilkeät sukulaiset.
Isän ja pojan suhteessa alkaa näkyä Weijon oman elämän projisointi Hannuun. Weijo ei peittele sitä, että hän on hyvän kasvatuksen saanut kaunosielu. Musiikki, kirjallisuus, hyvät harrastukset, kuten postimerkkeily ja kasvituntemus, sekä lentokoneet ovat Hannulle sinänsä mieluisia harrastuksia, isän kannustuksesta riippumatta. Toisin on kuitenkin urheilun laita, molemmat vanhemmat ovat jopa huolissaan, kun pojan liikunnalliset taipumukset eivät ota kehittyäkseen.
* *
Isän ja pojan suhde jää kirjan kuvauksessa hieman mystiseksi. Selvää on, että Hannu on Weijon elämän tärkeä, ellei peräti tärkein kiintopiste. Alkoholisti kun on, Weijo ei kuitenkaan pysty tarjoamaan Hannulle täysipainoista ja uskottavaa isäsuhdetta. Hannu puolestaan sietää isäänsä, on enimmäkseen hiljaa tai tyytyy kommentoimaan asioita vähäsanaiseen tyyliin, toisin kuin äitinsä. Tämä lienee varsin usein lapsen osa alkoholistin perheessä.
Niklanderien perhe-elämän dynamiikkaa tahdittaa voimakkaasti Weijon alkoholismi ja lähes säännölliset ryyppyputket. Maija-Liisan kärsivällisyydelläkin on rajansa ja liitto päättyy muodollisesti avioeroon. Tästä huolimatta yhteiselämä kuitenkin jatkuu – hieman mystisesti – uusissa puitteissa; ja niin jatkuu Weijon juopottelukin. Myös isänsä kanssa Weijo lähentyy molempien elämien kaartuessa loppusuoralle. Tilannetta on toki omiaan helpottamaan se, että isä avustaa Weijon perhettä uuden asunnon hankinnassa. Weijon elämän päättymiseen isän entisen kartanon mailla sisältyy eräällä tavalla vapauttavaa symboliikkaa.
Hannu Niklanderin teoksessa näkyy varmaotteisen kirjoittajan kynänjälki. Viisiosainen teossarja on nyt päätöksessä ja kokonaisuus muodostaa paitsi näköiskuvan isä-Weijon elämästä ja ajattelusta myös tarkkaa ja elävää ajankuvaa Suomesta aina viime vuosisadan alkuvuosista lähtien. Ikuinen etsijä oli monella tapaa eksyksissä läpi koko elämänsä.
Hannu Niklanderin teossarja on hieno kerronnallinen opas menneeseen maailmaan ja samalla isän toivomuksen täyttämistä: isän muistot ovat perintö menneisyydestä ja pojassa elää isän tulevaisuus, ehkä sellaisena kuin isä itse sitä olisi toivonut.
Jukka Ahtela
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.







