Kuvat: Aviador / Anni Haunia
KIRJAT | Runoilijana tunnettu Hanna Storm tekee onnistuneen siirtymän proosaan esikoisromaanillaan. Kiltin tytön rakkaus käsittelee ikääntymistä ja lasten hankkimista runollisesti.
“Mitä vikaa siinä on, että rakasti nykyhetkeä ja yritti venyttää sitä?”
ARVOSTELU
Hanna Storm: Kiltin tytön rakkaus
- Aviador, 2024.
- 375 sivua.
Joensuusta kotoisin oleva turkulaistunut Hanna Storm on julkaissut aiemmin kolme runokokoelmaa. Nyt on esikoisromaanin vuoro. Kiltin tytön rakkaus (2024, Aviador) liikkuu eri aikatasoissa. Välillä ollaan nuoruudessa, jossa elämä on irtonaista ja irtosuhteita pullollaan. Toisaalla ajelehditaan läpi elämän, mutta joitain asioita, kuten kirjassa keskeiseksi teemaksi hahmottuvaa lasten hankkimista, ei voi lykätä loputtomasti.
Kiltin tytön rakkaus on katkeransuloinen jäähyväiskirje nuoruudelle ja sen loputtomalta tuntuvien mahdollisuuksien maailmalle: “Mitä vikaa siinä on, että rakasti nykyhetkeä ja yritti venyttää sitä?”
Tarinan nykyhetkeksi hahmottuvassa aikajanassa ollaan hakeutumassa keinohedelmöitykseen. Tällöin tekstin palsta muuttuu kapeammaksi, jonka aluksi tulkitsin kuvaavan iän myötä kasvavien paineiden ja lapsen hankinnalle otollisen ajan kapenemista. Kapeat palstat voivat kuvata myös sitä, miten tiukasti säädeltyä lasten hankkiminen on niin sanotusti itselliselle naiselle.
Muutenkin teos leikittelee tekstillä; välillä sivut koostuvat ainoastaan yhdestä virkkeestä. Stormin runoilijatausta näkyy tekstin asettelussa, jonka ilmavuus tekee lukemisesta painavista aiheista huolimatta kevyttä.
Välillä kerronta vaihtuu minämuodosta kolmanteen persoonaan. Tällä on kenties pyritty korostamaan päähenkilön ulkopuolisuutta ja yksinäisyyden kokemuksia.
* *
Nykykirjallisuudesta Kiltin tytön rakkaus tuo mieleen esimerkiksi Sisko Savonlahden teokset, jotka kuvaavat nekin milleniaalien elämää epävarmalta tuntuvassa maailmassa. Stormin romaanissa on kuitenkin enemmän irrottelua muodon tasolla. Lisäksi kuvatut henkilöhahmot elävät vähemmän konventionaalista ja konformistista elämää.
Ruoan dyykkaaminen roskiksista, näpistely ja talonvaltaus mainitaan toistuvasti. Myös ala- ja vastakulttuureissa elävät ihmiset tuntevat jälkikasvun kaipuun.
Kiltin tytön elämä onnistuu punomaan vanhemmuus-tematiikan lisäksi yhteen lukuisia erilaisia teemoja, kuten nuoruuteen ja aikuisuuteen liittyvät normit ja poikkiteloin niiden kanssa asettumisen, yksinäisyyden, mielenterveyden, seksin ja ystävyyden. Esikoisromaanillaan Storm on tehnyt onnistuneen siirtymän lyriikasta proosan puolelle.
Juho Narsakka
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Miia Toivion sadut kertovat tyhjyydestä – arviossa runoteos Hukka nukka tukka
RUNOT | Miia Toivion neljäs runoteos tutkii sanojen ja kertomisen rajoja. Sanat ja kertomukset muodostavat sirpaleita pikemmin kuin mitään kokonaista.
Juhani Ahvenjärvi osoittaa taas, kuinka pieni on suurta – arviossa Pärskeet
KIRJAT | Juhani Ahvenjärvi on tullut tunnetuksi taajaman tarkkailijana, joka kohdistaa katseensa pieniin ilmiöihin. Pärskeet kutsuu lukijan pysähtymään arkisten yksityiskohtien äärelle.
Hyvää ja antoisaa elämää vaikeuksien keskelläkin – arviossa Eva-Riitta Siitosen Perheeni tarina
KIRJAT | Eva-Riitta Siitonen kertoo Sanna Wirtawuoren kanssa kirjoittamassaan elämäkerrassa omat ja rakkaimpiensa tarinat.
Insuliinihoitoja, kuppaa ja sydänvikoja: Waltari, Linna ja Päätalo olivat sairaita miehiä, mutta kirjoittivat romaanitaiteen historiaa
KIRJAT | Sisätautiopin emeritusprofessori Jukka Mustonen tutkii kaunokirjallisuutta lääketieteen ammattilaisen otteella.