Georgialainen metsä kätkee magiaa ja arvoituksia – arviossa Leo Vardiashvilin Suuren metsän reunassa

Kuvat: Bazar / Kiera Fyles / Palmer Photography

Georgian viimeaikaiset levottomuudet tekivät Leo Vardiashvilin romaanin lukukokemuksesta hyvin ajankohtaisen. Kirjan tapahtumat saivat uudenlaisen ulottuvuuden, kun uutisvyöry kiistanalaisista lakimuutoksista alkoi. Tbilisin kadut täyttäneet mielenosoitukset tuntuivat olevan jatkumoa maan pitkässä historiassa.

”Tbilisi sattuu sijaitsemaan suorimman Aasiasta Eurooppaan kulkevan reitin harjalla. Tärkeä strateginen kohde monille luonnehäiriöisille hallitsijoille. Osmanien valtakunta, Bysantin valtakunta, Venäjän keisarikunta – ne kaikki paloittelivat Georgiaa tarkoitusperiensä mukaisesti.”

Kaikki tunkeutujat on lopulta aina karkotettu, riippumatta siitä, kuinka paljon se on uhreina maksanut, Vardiashvili kirjoittaa.

Suuren metsän reunassa (suom. Juha Ahokas; Bazar, 2024) on Vardiashvilin esikoisteos ja ilmestyi alkukielelläkin vasta tänä vuonna. Kirjailija on syntynyt Georgiassa, mutta muutti 13-vuotiaana perheensä kanssa pakolaisena Britanniaan. Myös kirjan päähenkilö Saba pakeni lapsena isänsä Iraklin ja isoveli Sandron kanssa Englantiin, kun Venäjä hyökkäsi vuonna 2008 Etelä-Ossetiaan. Äiti Eka joutui jäämään Georgiaan.

Isä raataa saadakseen rahaa, jotta äiti voisi matkustaa perheen luo, mutta rahat päätyvät huijarin taskuihin. Toivo äidin tulosta päättyy tämän kuolemaan.

Irakli päättää palata takaisin Georgiaan selvittämään selvittämättömiä asioita, mutta katoaa siellä heti jäljettömiin. Seuraavaksi Saba kadottaa yhteyden Iraklin perään lähteneeseen Sandroon, jolloin Saballa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä itsekin Tbilisiin etsimään isäänsä ja veljeään.

Vardiashvili seuraa Sandron jälkiä lapsuudesta tuttuja vihjeitä etsien ja kintereillä seuraavia poliiseja harhauttaen. Apuna on taksikuski Nodar, jolla itselläänkin on menneisyyden arvoituksia selvitettävänään. Saban ja Nodarin matka kulkee monien vaiheiden kautta Tbilisistä vuorille, syrjäiseen luostariin ja Ossetiaan. Lopulta arvoitukset saavat vastauksia, jonkinlaisia ainakin.

* *

Vardiashvilin romaanin viehätys on ennen kaikkea sen kerroksellisuudessa ja georgialaiseen kulttuuriin kuuluvassa maagillisessa tarinallisuudessa. Veljet muistavat Britanniassa äitinsä Ekan tarinoita, ja tarinoita kertovat Saban muistoissa monet edesmenneet sukulaiset, ennen kaikkea Anzor-eno, jolta Vardiashvili on ottanut myös kirjansa moton:

”Historiaton ihminen on kuin juureton puu.”

Tarinaan liittyy myös kirjan nimi, tarinaan metsänreunasta, noidista ja puista roikkuvista makeisista. Kun kylää uhkaa vaara, lapsi lähetetään pimeään lumottuun metsään. Häntä ei koskaan enää nähdä, mutta kylä pelastuu.

Pidin myös siitä, että Vardiashvili tekee muistot eläviksi antamalla menneille sukulaisille ja ystäville äänen. Sanat eivät ole vain menneisyyttä, vaan ohjaavat ja varoittavat vaaroista. Dialogi ei ole aina edes kovin ystävällistä, mutta samalla Saba tekee tiliä menneen kanssa.

Kirjan viehätystä on myös georgialainen vieraanvaraisuus. Vaikka itsellä olisi ruokaa ja vettä niukasti, se jaetaan, koska ”vieras on lahja Jumalalta”.

Marjatta Honkasalo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua