Esseitä Pohjolasta – Maijaliisa Mattila käsittelee suomen kielen ja skandinaavisten kielten vuoropuhelua

Maijaliisa Mattila on kirjoittanut useamman kymmenen vuoden aikana esseitä, kolumneja ja artikkeleita Kanavaan, Parnassoon, Helsingin Sanomiin ja Aamulehteen.

Satakunnasta tamperelaistunut kulttuurivaikuttaja Maijaliisa Mattila on kirjoittanut useamman kymmenen vuoden aikana esseitä, kolumneja ja artikkeleita Kanavaan, Parnassoon, Helsingin Sanomiin ja Aamulehteen. Lisäksi ruotsinkielisiin julkaisuihin ja erikoislehtiin, kuten Suomen luonto.

Nyt julkaistavaan kirjoituskokoelmaan hän on valinnut sellaisia, joilla voi katsoa olevan merkitystä suomen kielen ja skandinaavisten kielten vuoropuhelun kannalta. Mukana on jokunen esitelmäkin, Uppsalan yliopistossa pidetty, sekä ruotsiksi julkaistujen artikkeleiden suomenkielisiä käännöksiä.

Monipuolinen ymmärtäjä

Luettuaan esseet läpi huomaa seurustelleensa sivistyneen ja monipuolisen humanistin kanssa. Mattilan kirjoitustyyli on konstailematonta ja ilmeikästä, samalla kaiken aikaa uusia näkökulmia etsivää. Aiheet ovat kiinnostavalla tavalla edelleen tuoreita.

Kirjallisuudesta ja kielitieteen perusongelmista Mattila kirjoittaa eniten. Mukana on kuitenkin vuorovaikutukseen ja siirtolaisuuteen liittyviä kirjoituksia lahden kahden puolen. Suomi ja Ruotsi törmäävät, koskettelevat, keskustelevat näissä artikkeleissa hedelmällisesti. Siksi kokonaisuutta voi sanoa kahden kulttuurin välisen pitkäaikaisen kulttuurivaihdon ymmärtämisyritykseksi.

Ensimmäinen teksti Onko sana maailman muotoinen? on Uppsalan yliopistossa Suomen itsenäisyyspäivänä pidetty esitelmä. Teksti on oivallinen valinta kirjan aloittajaksi, sillä se ruotii ikuisuuskysymystä kielen ja mielen suhteesta ja tekee sen älykkäästi ja monelta kantilta tiiraillen. Näin järjestettyinä artikkeleista syntyy mielekäs kumulatiivinen kokonaisuus: peruskysymystä seuraa yksityiskohtaisten kieleen liittyvien pohdintojen sarja.

Kirjailijoita Pohjanlahden kahden puolen

Suomalaisista kirjailijoista on mainioita tarkasteluja ja toteamuksia. Aleksis Kiven Jukolan veljesten ja Rajamäen rykmentin vuoropuhelun käsittely on loistava. Samaa tasoa on Väinö Linnan Akseli Koskelaa koskeva vaateanalyysi. Muita vilahtelevia, kiintoisia esimerkkejä ja mainintoja on muun muassa Antti Hyrystä, Leena Krohnista, Pentti Saarikoskesta ja Paavo Haavikosta. Myös Paavo Rintala, Raija Siekkinen ja Mirkka Rekola ovat Mattilalle ilmeisen tärkeitä.

Matriarkkoina omassa esseessään Mattila esittelee Hella Wuolijoen, Maria Jotunin ja Eeva Joenpellon. Kaikista kolmesta löytyy sisäistettyä äitiyttä, Jotunilta jopa äitiyden luonnonlakimaisuutta.

Suomenruotsalaisista runoilijoista oli mukavaa uutta luettavaa suosikistani Gunnar Björlingistä ja vähemmän tuntemastani Rabbe Enckellistä.

Ruotsalaisista kirjailijoista on esillä ihailemani Sven Delblanc, jonka teoksista Maria ensam teki minuun 1980-luvulla suuren vaikutuksen. Empaattisempaa naiskuvausta, ainakaan mieskirjailijan kirjoittamana, on vaikea löytää. Siinä myös Mattilan alleviivaama ”vierauden ja kodittomuuden teema” saa väkevän ja koskettavan kuvauksen.

Margit Abenius ja Stina Aronson tulevat esitellyiksi Carl-Erik af Geijerstamin esseeteoksen Röster i drömmen och andra essäer käsittelyn yhteydessä.

Geijerstam lienee yksi sillanrakentajista Suomen ja Ruotsin välille, kuten Bengt Lindroth, jolta Mattila on suomentanut teoksen Ihana Pohjola (Härlig är Norden, 2012).

Elämäntehtävä

Lahden kahden puolen -teoksen keskeisin kärki onkin yhteistyön ylläpitäminen ja syventäminen suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin välillä. Sen voi katsoa olevan Maijaliisa Mattilan pitkään jatkunut, sisäistetty elämäntehtävä.

Muutamat esseet liikkuvat yleisen kielitieteen parissa. Noam Chomskyn huomiot kääntämisestä ja Mihail Bahtinin teoreettiset näkemykset kielentutkimuksen analyyttisistä vaikeuksista tulevat selkeästi esille. Molemmat tutkijat ovat nähneet yksittäisten sanojen olevan aina kontekstinsa ruokaa ja muuntuilevan sekä kirjoitus- että puhetilanteissa kuin kameleontit. Jacques Derridasta ja Roman Jakobsonista kirpoavat kommentit kirjassa palauttavat mieleen kokonaisia teorioita.

Riemastuin kun itselleni läheinen tutkija M.A.K. Halliday löytyi teoksesta kielen opettamista koskevan esseen yhteydessä. Hallidayn teoria kielenkäytön malleista on upea varsinkin puhujan rooleja käsiteltäessä.

Maijaliisa Mattila on ollut väsymätön yhteyksin luoja Pohjanlahden yli. Hänen suomalaisen ja ruotsalaisen kirjallisuuden tuntemuksensa on syvällistä, ja teksteistä aistii, että hän rakastaa molempia kulttuureja ja haluaa niiden elävän läheisessä kanssakäymisessä ja tekevän yhteistyötä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua