Kuva: WSOY
KIRJAT | Kolmihenkisen rikostutkintaryhmän työ ja sen jäsenten elämä ovat porilaisen ympäristöinsinöörin Arttu Tuomisen uuden Delta-sarjan keskiössä. Sarja muistuttaa siis raameiltaan monia muita teoksia dekkarigenressä, mutta erottuu siltikin joukosta edukseen uskottavien ja koskettavien henkilökuviensa kautta.
ARVOSTELU
Arttu Tuominen: Verivelka / Hyvitys
- WSOY.
- 2019 / 2020.
- 408 / 355 sivua.
Arkipäiväisyys, tuttuus ja sellainen surullisuus, joka kouristaa vatsaa, hallitsevat Arttu Tuomisen kehutulla Verivelka-rikosromaanilla (WSOY, 2019) alkanutta uutta Delta-sarjaa. Avausosa sai Suomen dekkariseura ry:n vuoden 2020 Johtolanka-palkinnon. Sarjassa seurataan porilaisen rikostutkintayksikön työtä ja sen jäsenten elämää. Kantavana teemoina ovat salaisuudet ja mitä ihmiset ovat valmiita tekemään niiden peittämiseksi.
Verivelka-romaanissa päähenkilöinä ovat rikosylikonstaapeli Jari Paloviita ja surmatyöstä epäilty laitapuolen kulkija Antti Mielonen, jotka olivat lapsena toistensa parhaat ja oikeastaan ainoat ystävät. Maailma on vienyt eri suuntiin ja entiset sydänystävät kohtaavat kolmen vuosikymmenen kuluttua raskaan henkirikoksen yhteydessä. Punnittaviksi tulevat moraaliset ristiriidat ystävyyden, kiitollisuudenvelan ja velvollisuuksien välillä.
Tarinaan nivoutuvat myös rikosylikonstaapeli Paloviidan työtoverit Linda Toivonen ja Henrik Oksman ja jo sarjan ensiosasta voi päätellä heidänkin henkilökuviensa kasvavan jatkossa. Molemmilla on ongelmansa ja salaisuutensa, joista sarjan ensiosassa annetaan vain vihjeitä.
Vaikka Verivelka luokitellaan dekkariksi, se voisi yhtä hyvin olla romaani, jossa tapahtuu myös rikos. Kirja ei kutsu jatkamaan lukemista, koska haluan tietää syyllisen, vaan koska haluan tietää, miten sen henkilöille käy.
Arttu Tuominen osaa kertoa päähenkilöistään Antista ja Jarista lapsina sydämeen käyvästi. Lukijasta tuntuu kuin tuntisi pojat luettuaan heidän iloistaan ja suruistaan ja asettuu ehdoitta heidän puolelleen koulukiusaajan keksiessä toinen toistaan julmempia tapoja alistaa. Ja toisaalta Tuomisen kertomana kotiväkivalta sattuu lukijaankin niin, että hän ymmärtää, miten lapsen muuttuminen koulukiusaajaksi oli saanut alkunsa.
* *
Sarjan toisen osan, Hyvityksen (WSOY, 2020), päähenkilö on rikosylikonstaapeli Henrik Oksman. Hän on lähes maanisesti kuntoileva ja sosiaalisesti kömpelö, mutta hyvin taitava rikostutkija, joka on kantanut henkilökohtaisia salaisuuksiaan koko aikuisen ikänsä. Hänen synkeä menneisyytensä on auttamassa, kun selvitellään seksuaalivähemmistöjen suosimaan yökerhoon tehdystä iskusta alkanutta vyyhteä.
Matkan varrella pohditaan monelta kantilta erilaisten vähemmistöjen asemaa, suvaitsevaisuutta, rasismia ja jokaisen oikeutta olla oma itsensä ja tulla rakastetuksi sellaisena. Aiheet ovat hyvin ajankohtaisia ja niitäkin käsitellään hyvin arkisesti, ilman paatosta tai oikeassa olemisen rummutusta.
Verivelkaa ja Hyvitystä leimaa välillä jopa ahdistava synkkyys. Tämä johtunee siitä, että niissä kerrotaan ns. tavallisten perheiden ja ihmisten väkivallasta niin arkisesti ja samalla uskottavasti. Lukijalle tulee ikävä tunne siitä, että tämä paitsi voisi olla totta, luultavasti myös on totta monien ihmisten kohdalla. Kirjailija piirtää tarkkaa kuvaa henkilöistään, kuin olisi elänyt jokaisen elämää. 39-vuotias Arttu Tuominen on kuitenkin siviiliammatiltaan ympäristöinsinööri ja työskentelee Porin kaupungin ympäristötarkastajana.
Tuomisen kirjoitustyyli on selkeää ja helppolukuista. Juoni kulkee sutjakkaasti eikä tekstissä ole mitään pakotetun tuntuista. Teoksia ei lue tai kuuntele hurmaantuneena sen kielen kauneudesta tai taidokkaista lauserakenteista, mutta uskottavia persoonia Tuominen niillä taitavasti rakentaa. Kirjan henkilöistä haluaa tietää lisää.
Kirjailija käyttää runsaasti vertauksia ja se hieman ärsyttää. Silloin tällöin esitettyinä ”sekuntiviisari napsahteli harvaan kuin ratapihalta vauhtiin pinnistelevä dieselveturi”, tai ”hänen silmänsä olivat syvällä päässä kuin rusinat pullassa” -tyyppiset heitot alkavat liian usein toistuessaan tuntua rasittavilta.
Kuuntelin kirjat Ville Tiihosen lukemina äänikirjoina ja hänen äänensä ja lukutapansa sopivat niihin mainiosti.
39-vuotiaalta Tuomiselta on aiemmin ilmestynyt neliosainen Labyrintti-sarja, joka sekin sijoittuu kirjailijan kotikaupunkiin Poriin. Turku on Reijo Mäen, Tampere Seppo Jokisen ja Helsinki Leena Lehtolaisen rikosromaanien tapahtuma-areena ja nyt Porikin on liittynyt dekkarikaupunkien seuraan. Tuomisen tyyliin sopien Pori esittäytyy hyvin arkisena, pienehkönä maalaiskaupunkina lähellä merta – millainen se toki onkin.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
