Kuvat: Tiiu Kaitalo / Tammi
KIRJAT | Ihmisten ja kulttuurien kohtaamisia käsittelevässä yhteiskunnallisessa romaanissaan Saara Turunen onnistuu kuvaamaan nykyajassa muotoutuneita uusia ongelmia tuoreesti.
”Kirja on kuvausta ihmisen merkityksen, thymoksen, etsimisestä nykyajassa, jossa mahdollisuuksia ja reittejä on vähintään tarpeeksi.”
ARVOSTELU
Saara Turunen: Järjettömiä asioita
- Tammi, 2021.
- 338 sivua.
Yhteiskunnalliset teemat
”Ihminen on sellainen eläin, joka selvittää aina sen, missä menevät hänen elinpiirinsä rajat, ja ryhtyy sitten mellastamaan niitten rajojen puitteissa.”
Tämä voisi olla Järjettömiä asioita -kirjan (Tammi, 2021) motto. Ihmiset tosiaan mellastavat, toteuttavat omia halujaan ja ristiriitautuvat, sopivat, joustavat, riitelevät taas. Jokaisen elämä on toisten näkökulmasta järjetöntä.
Tähän on tultu, kun ei ole enää yhteisiä odotuksia ja normeja, miten tulisi elää.
Saara Turusen kirjassa törmäävät lisäksi kulttuurit, koska teos on kerrontaa espanjalaisen ja suomalaisen seurustelusta.
Ollaan erossa, ja taas sovitaan: sekasortoinen yhdessäolo voittaa yksinäisyyden. Siinä toinen aihe, joka tekee Turusen romaanista yhteiskunnallisen. Kirjassa hän onnistuu kuvaamaan nykyajassa muotoutuneita uusia ongelmia tuoreesti.
Espanjalaisittain
Sukurakkaus on tunnetusti tiiviimpää Etelä-Euroopassa kuin Pohjoismaissa, etenkin Suomessa. Niinpä kirjassa miehen sukulaiset ovat isossa roolissa, kun taas suomalaiset naisen sukulaiset siihen nähden vähät välittävät läheisestään, kunhan joskus ovat puhelinyhteydessä.
Läheisemmät suhteet suomalaisnaisella on pariin terapeuttiin, joilla hän käy selvittääkseen, miten jatkaisi elämäänsä.
Kirjan keskivaiheilla on hauska filosofinen viite, eli Thymos. Tilanteessa, joka on aivan tavallinen, eli mies seuraa jotain jalkapalloa tai formulaa ja nainen tutkii kirjallisuutta ja törmää Platonin ajatukseen, että ihmiseen vaikuttavat perusvoimat ovat Eros, Thanatos ja Thymos. Hän kiinnostuu viimeksi mainitusta, koska ei muista kuulleensa siitä. Se tarkoittaa ”pyrkimystä”, ”halua suuntautua” ja ”saada tunnustusta”.
Kuvaus on lyhyt, mutta ilmiselvä avainkohta. Kirja on kuvausta ihmisen merkityksen, thymoksen, etsimisestä nykyajassa, jossa mahdollisuuksia ja reittejä on vähintään tarpeeksi, jopa häkellyttävän runsaasti.
Muutoin lukukokemus on suorastaan keveä. Siitä ei juurikaan filosofointia löydy.
No, onhan siellä myös Kierkegaardin ihmisen empimään saava aforismi: ”Jos menet naimisiin, kadut sitä. Mutta jos et mene, tulet katumaan sitäkin.”
Taustalla kohisevat Katalonian itsenäisyyspyrkimykset, mutta ne eivät ole kyseisessä barcelonalaissuvussa kauhean kuuma puheenaihe.
Oikukasta parodiointia
Joulusta on Turunen kirjoittanut hyvät parodiat molempien kulttuurien osalta. Kolmanneksi tärkein henkilö kirjassa on miehen veli, joka on erikoinen ja uhmakas elämäntavoiltaan. Hän sairastuu vakavasti ja kuihtuu pois. Suvulle tämä on iso juttu ja nainen on mukana surussa ja hautajaisissa.
Tähän liittyy naisen kokemus elämän järjettömyydestä. Miten ”aika vain sortuu takanamme kuin valtava vuori, joka romahtaa lakkaamatta ja muuttuu tomuksi”.
Tämä on järjetön-sanan vakavampi puoli. Muutoin romaanissa on absurdeja odottamattomuuksia niin paljon, että sitä lukee etupäässä komediana. Miltei aina yritys johonkin suuntaan johtaa aivan muuhun kuin oli tarkoitus.
Kerronnassa on mukana runsaasti unia. Ne ovat pakoja hankalana etenevästä todellisuudesta.
Päähenkilö on dramaturgi, kuten Saara Turunen. Hänen kerrontansa on vaivatonta mutta mutkittelee ja oikuttelee, kuten elämä itse. Lukija ei tiedä, mitä kohta tapahtuu.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.