The Beatlesin kappaleiden ympärille rakennettu Yesterday on musiikkielokuvana huono ja romanttisena komediana ontto

Mitä jos maailma olisikin erilainen kuin olemme tottuneet ajattelemaan? Entä jos joku yksittäinen asia olisi toisin kuin nykyään? Tätä kysyy Yesterday, elokuva jossa päähenkilö löytää itsensä tilanteesta, jossa ainoana maailmassa muistaa The Beatlesin kappaleet — ja muusikkona pystyy jäljittelemään niitä sekä tuomaan ne takaisin maailmaan. 

Parhaimmillaan johonkin jännittävään jujuun perustuvat, fantasiaa ja todellisuutta sekoittavat elokuvat inspiroivat katsojaa pohtimaan asioita toiselta kantilta, syventämään hänelle esitetyn ajatusleikin teorioita tai keksimään omia ajatusleikkejään. Yesterday hukkaa herkullisen lähtöasetelman tyhjänpäiväiseen hömppään ja onttoon romanssiin.

Elokuvassa ajatus vaihtoehtoisesta todellisuudesta jää pelkäksi kikkailuksi. Syvempää pohdiskelua siitä, miten yhden kaikkien aikojen suosituimman ja arvostetuimman yhtyeen musiikin puuttuminen olisi vaikuttanut nykymusiikkiin, on turha odottaa. Ohimennen vitsaillaan siitä, että Oasis ei tällaisessa maailmassa olisi olemassa, mutta mitään muuta vaikutusta musiikkiin tai muuhun maailmaan asialla ei näytä olleen.

Sen syvemmälle ei päästä siinä, kuinka nykymaailma ottaisi vastaan tunnetut kappaleet, jos ne kuultaisiin vasta nyt. Yesterday väittää, että kunhan kaikki vain kuulevat kappaleet, niin sen jälkeen menestys olisi taattu, maailmanlaajuisesti ja kaikissa ikäryhmissä.

Kenenkään mielestä kappaleet eivät kuulosta vanhoilta, kukaan ei ole keksinyt samoja sävelkulkuja ilman Beatlesia viidenkymmenen vuoden aikana, eivätkä varhaisten Beatles-kappaleiden sanoitukset, kuten She Loves You tai I Want to Hold Your Hand, ilmeisestikään ole nykykorvaan naiivin kuuloisia. Selvä.

Puhumattakaan siitä, että elokuva latistaa neljän loistavan muusikon ja legendaarisen tuottajan George Martinin perinnön vain “hyviksi biiseiksi”, jotka saavuttaisivat saman suosion kenen tahansa ulkomuistista soittamina sovituksina. Tuskin.

Patel pelastaa

Tätä erikoiseen tilanteeseen joutunutta muusikkoa esittää Himesh Patel, joka on Yesterdayn parasta antia. Hän onnistuu tuomaan päähenkilö Jack Malikiin henkeä, jota elokuvasta muuten puuttuu rutkasti. Lily James esittää jälleen herttaista ja hupsua romanttisen kiinnostuksen kohdetta. Tällä kertaa se vain vaivaannuttaa, sillä hänen hahmonsa Ellie on ainoastaan kimppu kliseitä, eikä mitään syvempää. Romanssiin on vaikea investoida tunteita, kun sen tiellä olevat esteet ovat niinkin pöhköjä kuin että pikkukaupungin opettaja ei mitenkään voisi seurustella maailmantähden kanssa. En ymmärrä, miksi.

Sympaattisen Patelin ansiosta elokuvan katsoo aivan sujuvasti ja viihtyen. Siinä kuitenkin olisi ollut lähtökohdiltaan ainekset paljon parempaan, mikäli aihetta olisi maltettu tutkia syvemmältä ja analysoida musiikin maailmaa tarkemmin kuin typistämällä teema pelkkään rahanahneeseen manageriin ja laittaa vastakkain menestys ja rakkaus.

Eniten suututtaa silti se, kuinka John Lennonia kohdellaan. Seuraava kappale on laskettavissa juonipaljastukseksi.

Kohtaus, jossa vahvasti maskeerattu Robert Carlyle esittää vaihtoehtotodellisuudessa elävää John Lennonia, tuntuu rienaukselta. Mestarisäveltäjästä ei ole tullut muusikkoa, joka kuolee liian aikaisin. Ilman musiikkia hän on onnellinen vanha setä merenrantamökissä. Rockmusiikki tuhoaa.

En ymmärrä, miten elokuvasta voisi pitää.

Riikka Oksanen