Visuaalisesti sykähdyttävän upea The Peasants -elokuva tulvii synkkyyttä, ahdistusta ja melodraamaa

Kuva: Future Film

Jotain ihmeellistä ja melkein taianomaista puolalaisessa elokuvantekokulttuurissa on. The Peasants – Talonpoikia on visuaalisesti sykähdyttävän upea. Synkässä painostavuudessaankin se on kaunis elokuva. Kokonaistaideteoksena elokuva on hyvä, mutta jättää myös toivomisen varaa.

Maailmalla elokuva oli ensi-illassa viime syksynä ja joensuulaisia, savonlinnalaisia ja varkautelaisia hellittiin alkuvuodesta, kun elokuvateatteriketju Savon kinot sai erityisluvalla esittää The Peasantsia viikon ajan jo maaliskuussa. Elokuvan Suomen-ensi-illan piti olla silloin, mutta se siirtyi alkusyksyyn.

Kirjoitin aikoinaan Pawel Pawlikowskin Idasta (2013), että kuulosti liioittelulta kun joku sanoi, että elokuvan jokaisen kuvan voisi ottaa ja kehystää seinälleen, mutta nähtyäni elokuvan myönsin, että se ei ollut liioittelua. Ohjaajapari Dorota Kobiela (DK Welchman) ja Hugh Welchman vievät visuaalisen järisyttävyyden vielä seuraavalle tasolle.

Saman parin käsialaa on palkittu ja ylistetty Loving Vincent (2017). Kumpikin leffoista on öljyvärimaalauksista koostuva animaatio. Siinä, missä ensimmäinen oli mustavalkoisia kohtauksiaan lukuunottamatta paljolti jälki-impressionistinen, on Talonpoikien tyyli pääpiirteissään realistinen.

Władysław Reymontin Nobel-palkittuun talonpoikaiseepokseen pohjautuva Talonpoikia on parempi kuin Loving Vincent, historian ensimmäinen kokonaan käsinmaalattu elokuva. Siinä konseptista lumoutuminen söi jo tehoa tarinalta.

* *

Jagna on nuori, intohimoinen ja omapäinen nainen, joka ei halua alistua kyläyhteisön kuristaviin normeihin. Syntyy kolmiodraama kun kylän rikkain talollinen Boryna ja tämän poika Antek kumpikin haluavat Jagnan omakseen. Ja elokuvassa kyse on tosiaan omaksi ottamisesta sanan varsinaisessa merkityksessä. Nuorelta naiselta ei kukaan kysy mitään.

Kenties elokuvan vaikuttavin kohtaus on Borynan ja Jagnan häät, jossa upean kansanmusiikkipoljennon tahtiin tanssitaan hurjasti ja miehistä useampi lyö ahneilla silmillään leimansa Jagnaan. Nuori nainen pakotetaan rooliin, jossa ei jää mitään niin sanotusti kunniallista tietä kuljettavaksi. Huonon naisen leima tarttuu kerran ja sen jälkeen kaikki katsotaan sen läpi. Juoruilulla ylläpidettyjen normien paino kahlitsee hyvin tehokkaasti niin miehet kuin naisetkin eikä pakoteitä juuri ole. Lars von Trierin Dogvillen (2003) nähneet tunnistavat tässä paljon samoja yhteiskunnan rakenteisiin syöpyneen naisvihan teemoja.

Tarina maaseudun kyläyhteisön ja patriarkaalisen sukupuolijärjestelmän ahtaista, tuhoisista normeista on synkkä ja ahdistava. Loving Vincentissä pilkahteli aika ajoin lämmin huumori ja kepeys, mutta nyt ei sellaisesta ole tietoakaan.

Onnellisesta lopusta – runollisesta oikeudesta puhumattakaan – ei voi puhua, mutta brutaaliudestaan huolimatta kaunis ja koskettava loppu on tavallaan vapauttava.

Kuva: Future Film

* *

Agraariseen miljööhön sopivasti elokuva jakautuu neljään vuodenaikojen mukaan nimettyyn osaan. Itse tarinan kannalta jää silti auki, miksi jako neljään vuodenaikaan tehdään niin alleviivaavasti.

Samalla ratkaisu muistuttaa neliosaisen alkuperäisteoksen massiivisuudesta. Sen sovittaminen elokuvan tunnin ja viidenkymmenen minuutin mittaan on liian kova tehtävä. Elokuvasta tulee liiankin raskas. Katsoja jää kaipaamaan tarinan perusteellisempaa kehystämistä 1800-luvun puolalaisen kyläyhteisön arjella, juhlalla, ilolla ja surulla. Samoin elokuvan poliittiset teemat: taistelu laidunnusoikeuksista ja metsien hallinnasta jäävät turhankin sivuun. Ilmavuutta olisi tarvittu tasapainottamaan telenovelamaisen ylitsevuotavaa melodraamaa.

Tavattoman kaunis visuaalisuus täydennettynä loistavalla musiikilla luo jyrkän ja rajun kontrastin tarinan synkkyydelle ja ahdistavuudelle. Ehkä siinä on jotain sopivaa ja teosta taidehistoriaan kytkevää. Taiteen kentällä nerokas, mutta kärsivä virtuoosi on hyvin tuttu hahmo. Uskomattoman kauniit teokset tuottavat katsojalleen tai kuulijalleen seesteisiä onnentunteita, vaikka itse taiteilijan oma elämä raha-, rakkaus-, päihde- ja mielenterveysongelmineen on ollut kaikkea muuta.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua